I might be imagining it, but it seems to me that in Europe, the mixing of pop culture and high art — as evidenced in this show, put on in a big, state-run museum, as opposed to an alternative art space — is more accepted as an idea than in the US. It could explain why the show originated here, and might only reach the US after traveling elsewhere for a while. Here, it seems that Sonic Youth can be perceived as an arts collective that happens to occasionally make accessible recordings, rather than as a pop band that dabbles in art.
03.09.09: Düsseldorf, David Byrne
Byrne on kiertueella Düsseldorfissa, Saksassa. Samassa kaupungissa on parhaillaan näyttely nimeltään SONIC YOUTH etc. : SENSATIONAL FIX. Näyttely pitää sisällään (mm.) sekä Sonic Youthin kollektiiviseen ympäristöön kuuluvien taiteilijoiden töitä että töitä, joista he itse ovat inspiroituneet (John Cagea, Burroughsia, Ginsbergiä).
Usein "kulttuuria" "harrastavat" ihmiset "harrastavat" muutakin (kuin) "kulttuuria". Esimerkiksi edellisessä kappaleessa mainittuja henkilöitä yhdistää se, että he tekivät omaa juttuaan jo kauan ennen kuin kukaan keksi kutsua sitä "taiteeksi". Kulttuuria se on, tietysti, niin kuin melkein mikä tahansa muukin. Mutta kulttuuria voi olla myös ilman taiteen määritelmää, mikä on tietysti hienoa sillä useasti ihmiset hämmentyvät ja menevät lukkoon PELOTTAVAN TAITEEN edessä.
TAITEEN moniulotteisuus (vai KULTTUURIN moniulotteisuus) on mielenkiintoinen asia. Miksi niin monet "luovat" ihmiset ovat ainakin vähintään kiinnostuineita muistakin kulttuurin aloista kuin siitä mitä tekevät (työkseen)? Onko se vain synnynnäistä tai opittua avoinkatseisuutta vai sisäänrakennettu käsitys siitä, että kaikesta "kulttuurista" pitää olla kiinnostunut? Onko se oman arvon nostamista? "Olen intellektuelli, koska"...
Vai onko se ulkopuolelta tehtävää lokerointia? Kateellisten panettelua? Miksi emme voisi nauttia asioista ilman, että meidät lokeroidaan, tai että me lokeroimme itsemme? Onko helpompaa, jos tietää että (esimerkiksi) blogin kirjoittaja on sitä ja tätä, onko helpompaa ymmärtää hänen kirjoituksiaan jos taustalla on kertomus esimerkiksi "kulttuurialan opinnoista"? "Pitkäaikaisesta kiinnostuksesta"? "Harrastuksesta"?
Mutta ketä uskoa? Voiko ihminen julistaa itsensä joksikin, ja mikä tärkeämpää, voimmeko ottaa hänet vakavasti ihmisenä sen jälkeen? Mutta kenellä on oikeus lokeroida ihmistä jos ei hänellä itsellään? Vai pitäisikö tekojen antaa puhua puolestaan. Henkilötietoihin vain nimi? Tai kuvaus siitä mitä tekee, eikä siitä mitä "on"?
Antaa muiden laittaa niitä etikettejä asioihin, tehdään me vaan sitä mistä tykätään, vai mitä?
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Satunnaista luettavaa:
maryque.com
