kommentoi | linkki kirjoitukseen

Olen luultavasti ainoa ihminen, ketä tämä kiinnostaa, mutta The Cranberriesiltä tuli uusi levy yli kymmenen vuoden hiljaiselon jälkeen.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Teen mahtavaa voileipää, jonka (aika nolosta) sisällöstä ei sen enempää kuin että siihen tulee Heinz-ketsuppia. Joten koska tämä ketsuppipullo on melkein tyhjä (pohjalla on pari senttiä ihanaa Heinz-hyvyyttä), pitää sitä ravistaa ylösalaisin muutaman kerran ennen voileivän kosteutusta. Mutta ongelma, kuten varmasti tiedätte, on siinä, että joskus näin toimiessa pulloon tulee painetta, ja kun aukaisen korkin, lentää ketsuppi vasemman käteni selkäpuolelle sekä vasemman käden sormiini, ja joudun pesemään käteni huolellisesti välttääkseni sen tahmautumisen (koska haluan jatkaa toimiani), ja ehkä joudun jopa pyyhkimään pöytää, tai pyyhkimään ylimääräiset kastikkeet lautaselta voileivän täytepuolella vetaisten. Olen tehnyt jo muutaman herkkuleivän ilman mitään ongelmia, mutta tietysti (tietysti!) pakollinen ketsuppiejakulaatio (on hauska keksiä sanoja) tapahtuu ja seison yksin keittiössäni ja mietin että tämä kaikki on kuten elämäni tällä hetkellä; teen asioita vaikka tiedän että niistä seuraa ennemmin tai myöhemmin vain enemmän työtä, hetkittäisiä ongelmia, jotka syövät muuten tyytyväisen mielen perustuksia ja aiheuttavat vahvaa väliaikaista ahdistusta ja yleistä hampaiden kiristelyä.
kommentoi | linkki kirjoitukseen

Heinäkuussa otan drinkkiä mm. täällä.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Levyjä, joista olen nauttinut viime aikoina:
Broken Social Scene - Forgiveness Rock Record
Air - Le voyage dans la lune
John Statz - Old Fashioned
Gotye - Like Drawing Blood
XTC - Skylarking
Active Child - You Are All I See
Morphine - Yes
Mulatu Astatke - Mulatu Steps Ahead
Lisää last.fm-profiilissani.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Videota ei voi upottaa tähän, joten käykää katsomassa se täällä. Kyseessä siis Ol' Blue Eyes vetämässä yhtä maailman parhaista biiseistä.
kommentoi | linkki kirjoitukseen

Under The Volcano ja jotain värejä ja muotoja. Lisää mainintoja polaroideista. Uudella filmillä on vaikeampi kuvata kuin vanhalla 600:lla. Mustavalkoinen on sallivampi, mutta ei sekään täydellinen. Siitä lisää myöhemmin.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Ihmiset ovat menossa jonkin asian läpi; ehkä he taistelevat jonkin sisäisen kriisin kanssa, tai ehkä he vääntäytyvän arkielämän tuubin läpi odottaen jotain. On myös ihmisiä joita arjen yksitoikkoisuus voi hetkittäin painaa (kuten kaikkia joskus), mutta jotka ovat esimerkiksi tyytyväisiä työhönsä. He saavat siitä nautintoa (ehkä he saavat tyydytystä uusien asioiden opettelusta, kuten minä) joten muukin elämä tuntuu siedettävämmältä. "Olen tehnyt tänään jotain hyödyllistä." Nämä ihmiset ovat myös hyvällä tavalla realisteja. He ymmärtävät, että ihminen voi vaikuttaa tilanteeseensa. Mikä on toinen tapa sanoa että heillä on positiivisia tuntemuksia elämäänsä ja maailmaa kohtaan, ja sen kaiken kautta he suhtautuvat myönteisemmin tulevaisuutta kohtaan. Yleisestä epätietoisuudesta johtuva jatkuva ahdistus on poissa, ja kun joku kysyy mitä heidän elämiinsä kuuluu heidän täytyy miettiä kauan huomatakseen että kaikki on niin hyvin että he eivät keksi elämästään mitään negatiivista sanottavaa.
kommentoi | linkki kirjoitukseen