Helmikuuta aina jotenkin odottaa jo syksystä lähtien. Helmikuu tarkoittaa sitä, että seuraavaksi on maaliskuu ja virallisesti kevät. Mutta ei vielä. Sitä ennen on vielä paljon kaikkea. Paljon on myös pyörinyt mielessä asioita.
Eräänä iltana saunoin. Pistäydyin löylystä ulkona ja join kylpyhuoneen hanasta kylmää vettä. Samalla sain voimakkaan flashbackin mummilan saunaan, joka sijaitsi mummilan pihan toisella puolella navetassa. Saunaan kuului lehmien ääniä. Kuitenkin, sinne oli vedetty juokseva vesi, yksi kylmävesihana. Talvella saunoessamme isä tai joku muu, en muista, laski huurteisesta hanasta maailman kylmintä vettä vanhaan punaiseen muovikauhaan, joka oli pikkupojan käsille niin iso että sitä pystyi juuri ja juuri pitämään ja kallistamaan huulilleen. Samalta se maistuu vieläkin, jääkylmä hanavesi saunoessa.
Olen kateellinen ystävilleni jotka matkustavat, vaikka vain viikoksi Helsinkiin ja Tallinnaan, tai viikonlopuksi tunturiin keikkamatkalle. Tajusin juuri eilen että minulla on käyttämättömiä lomapäiviä muutaman viikon edestä. Jospa niitä käyttäisi jossain vaiheessa ennen kevättä. En ole matkustanut viimeksi kuin kesälomalla. Voiko se pitää paikkansa? Luultavasti. Miten tässä olisi ehtinyt. Suunnitelmat käydä Tromssan filmifestivaaleilla pari viikkoa sitten kariutuivat työkiireisiin ja epämääräisiin sydänsuruihin. Muutaman viikon päästä lähden viikonlopuksi Helsinkiin, soittamaan ystäväni 30-vuotisjuhlille. Jos sieltä onnistuisi jäädä vaikka vain viikoksi etelään..
Sarjassamme "tänään tein jotain ensimmäistä kertaa elämässäni": kävin kangaskaupassa ja ostin kangasta. Useammankinlaista. Talvi on taas pyöristänyt kaikki muodot eilisen illan ja viime yön ja tämän päivän jatkuneella lumipyryllä ja kämppä on edelleen liian valkoinen sisältä. Kynttilänvalo ei auta jos seinät ovat valkoista maalia tai lasia.
Tämä kappale (joka siis soi luultavasti edelleen jos klikkasitte sen postin alusta soimaan, en tiedä tekeekö niin kukaan, itse harvoin) on yksi levyn ehdottomia suosikkejani. Eräs tähän biisiin liittyvä teinimuisto (levy tuli ulos 1997, joten tämä tapahtui varmaankin joko saman vuoden tai viimeistään vuoden 1998 syksyllä) liittyy siihen, kuinka olin ihastunut erääseen tyttöön (terveisiä!) ja vietimme aikaa hänen kotitalonsa lähellä olevan pellon reunalla maaten heinäpaalien päällä ja katsellen tähtitaivasta, laskien tähdenlentoja. Vielä joitain vuosia sitten muistin kuinka monta näin tunnissa. No, siitä ihastuksesta
Hyvää helmikuuta kaikille. Kohta se on taas ohi, talvi. Mutta tarpokaamme vielä hetken aikaa.
5 kommenttia | linkki kirjoitukseen
Kaikki jo varmaankin tietänevät Applen uuden lippulaivatuotteen(?)? Oma kotikoneeni (Powermac G5) pitää käynnistää yhdistämällä kaksi juotoskohtaa yhteen pienellä ruuvimeisselillä. Satunnainen, joskus riittää kaksi kosketusta/sohimista, joskus ylväs koneeni vaatii 30. Esiintyy myös ns. satunnaista finder-vie-120%-prosessoritehosta-eikä-konetta-saa-mitenkään-enää-haltuun-ilman-kylmäbuuttia-ilmiötä.
On minulla toinenkin Macintosh Apple-tietokone. Vuosia sitä viriteltyäni vanha
(Omistin myös toisen Sawtoothin. Ei siitä sen enempää.)
Kerran minulla oli Apple Macintosh-tietokone, uudenuutukainen
Unta.. unta..
5 kommenttia | linkki kirjoitukseen
;)
muistaakseni vuodelta 2006, klikkaa suuremmaksi
kommentoi | linkki kirjoitukseen
;)
En niin.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Sam Sparro - Black & Gold
Niinsanottu tanssimusiikki ei useastikaan ole sydäntäni lähellä (paitsi jos se on Eddie Murphyn esittämää), mutta tässä eräs parin vuoden takainen helmi, johon tutustuin vasta muutama viikko sitten eräillä jatkoilla.
Ehkä tämänkaltaisella musiikilla saa viikonloppunsa käyntiin myöhemmin, vaikka vielä tällä hetkellä fiilis on lähinnä todella flegmaattinen ja vittuuntunut. Ollut jotenkin raskas viikko. Nyt vielä pohdin iltarientoihin osallistumattomuutta, vaikka luulenkin että kunhan aivoni kunnolla tiedostavat parin tunnin päästä että nyt on edessä kuutisenkymmentä vapaata tuntia olen hetkessä kerholla (joksi ystäväpiirini kutsuu paikallista snookerbaaria jossa on perinteisesti klo 16-19 tuoppi 3€) aloittelemassa, ja kuka tietää (aivoni ehkä tietävät?) vaikka eksyisin Oulun yöelämään.
Jos, ennen kuin itse pääsette irti ja viikonlopun viettoon haluatte lukea hyviä dokausjuttuja, suosittelen teitä kääntymään Paskan Sohvan puoleen. Ja muutenkin. Pirun hyviä levynostoja.
Pahoittelen blogin viimeaikaista apeaa sävyä. Eiköhän se tästä taas muutu, nyt on ollut aika paskat fiilikset jonkin aikaa. Mutta, kuten sanotaan Thank god it's friday, tai kuten John Campbell pukee sen:
;)
kommentoi | linkki kirjoitukseen
1. eletään
2. tehdään päätöksiä
3. eletään niiden päätösten seurausten kanssa
4. jossain vaiheessa satutaan törmäämään jonkinlaiseen informaatioon kolmesti kirottu sosiaalinen media joka lyö kaiholla
5. yritetään jatkaa
kommentoi | linkki kirjoitukseen
(Näin vertailee elokuvia ja tv-sarjoja YLEn yhteistuotantojen päällikkö Erkki Astala.)
Älä Erkki viitsi jauhaa noin lapsellista paskaa! Eli käytännössä Erkki tarkoitat sitä että Salkkarit, Kauniit ja rohkeat ja muut (myönnän, kliseiset esimerkit) laatusarjat pitävät katsojaa otteessaan siksi että jokainen jakso on niin hyvä niin hyvä?
Käsi ylös, kuka tietää sarjan jonka jokaikinen jakso on täydellinen, jonka jokaikinen jakso lunasti luottamuksesi? Ei kukaan, koska suurin osa sarjoista on olemassa vain siksi, että ne ovat olleet olemassa jo jonkin aikaa. Katsojat totutetaan tiettyyn juttuun, jolloin heidän arvostelukykynsä (tai edes arvosteluhalunsa) laskee, kunhan vain joka päivä klo 18:10 tulee suosikkisarjan uusi jakso.
Ööö, tässä muutama uusi käsite Erkille: tottumus, koukutus, katsojien ja käsikirjoittajien laiskuus.
2 kommenttia | linkki kirjoitukseen
en ole sairas tai sairastumassa, olen vain asettautunut vapaaehtoiseksi erääseen tutkimukseen, josta luultavasti myöhemmin lisää
Joten asetuin lavetille makaamaan, polvitaipeitteni alle laitettiin tyyny, pääni asetettiin eräänlaiseen kehikkoon jonka päälle tuli vielä toinen kehikko, jossa olevan peilisysteemin kautta näin suoraan tarkkaamoon, joka oli siis jalkopääni suunnassa. Pääni tuettiin kummaltakin sivulta liikkumattomaksi jonkinlaisilla pienillä kovilla tyynyillä. Kehikko oli muutaman millin päässä nenästäni. Tunsin kuinka sykkeeni nousi; oikeassa etusormessani oli anturi jonka sisällä tunsin sormeni tykyttävän.
Teknikko meni takaisin tarkkaamoon, ja lavetti liikkui ehkä noin metrin taaksepäin laitteen sisään. Kohta kuulin hänen äänensä ohuena ja vaimeana jostain pääni takaa ja yläpuolelta. Tässä vaiheessa melkein toivoin että olisin vastannut "mikäpä siinä" kun teknikko kysyi haluanko "hätänappulan" käteeni.
-"Kaikki ok?"
-"Joo."
-"Okei, ensin kokeillaan pari kymmenen sekunnin kalibraatiota. Ole ihan liikkumatta. Onko selvä?"
-"Selvä on."
Olin hiljaa ja koitin keskittyä hengittämiseen. Kohta kuului pätkivä piipitys ja sen jälkeen oli hetki hiljaista. Hiljaisuuden rikkoi voimakas suriseva poramainen ääni, joka tuli pienissä noin sekunnin pätkissä.
Mietin millaista tulee olemaan olla vajaa kymmenen minuuttia tämänkaltaisen äänen armoilla, liikkumatta putkessa, jonka seinämien sisällä liikkuvat osat tekevät jotain voimakkaiden magneettikenttien kanssa ja samalla kuvaavat aivojeni sisustaa. Kohta saisin sen tietää, kun alkaisi ensimmäinen kahdesta kahdeksan ja puolen minuutin pätkästä. Kohta kone ei taas pitänyt ääntä (kuvannut aivojeni sisustaa) ja teknikko kysyi onko kaikki ok ja selosti mitä tehdään seuraavaksi.
- "Seuraavaksi laita silmät kiinni ja ole liikkumatta. Tämä kestää kahdeksan ja puoli minuuttia. Koita olla ajattelematta mitään erityistä. Eikä saa nukahtaa."
- "Onko selvä?"
- "Jep."
Suuri kone ympärilläni alkoi pitää taas tasaisen pätkivää poramaista ääntä, jonka korkeus vaihteli hieman (tai sitten vain kuvittelin). Hengittelin kohtuullisen rauhallisesti ja keskityin pitämään itseni paikoillani sekä silmäluomeni rennosti kiinni. Parin minuutin päästä tuntui kuin äänet ja paikallaanolo olisi saanut minut jonkinlaiseen transsiin, ja huomasin että olen melkein vajoamassa uneen. Hengitin pari kertaa syvemmin putkessa selkeästi virtaavaa viileää ilmaa ja keskityin pitämään itseni hereillä. Sen olisi luullut olevan helppoa, niin läpitunkevaa koneen ääni oli, mutta silti huomasin että voisin nukahtaa sillä välin kun kone välitti kuvamateriaalia aivoistani tarkkaamoon.
No, enough with the scary blabber, ei se oikeasti ollut niin hirveätä mitä voisi kuvitella. Internet kertoo että helposti ahtaista paikoista ahdistuvat aikuisetkin saavat putkeen kevyen huumauksen, jos haluavat. Ja joitain kohteita voidaan kuvata ilmeisesti ihan kunnon nukutuksessakin. Odotan jo seuraavaa kertaa, lähinnä siksi että silloin saan magneettikuvat itselleni cd:llä! Mietin jo blogin ulkoasun muuttamista aivokuviani hyväksikäyttäen.. tai ehkä suurikokoisten printtien tekemistä? Rasterbatorilla omat aivot makuuhuoneen seinälle koossa 3m x 3m? Miksi ei?
4 kommenttia | linkki kirjoitukseen
Satunnaista luettavaa:
maryque.com
