Seducing Ingrid Bergmanin ensimmäinen sivu, lisää Amazonista. Kertojana dramatisoitu Robert Capa matkalla alas lentokoneesta Saksan yllä vuonna 1945, sen jälkeen kun liittoutuneet olivat vapauttaneet Ranskan. Capa oli mukana kuvaajana Normandian maihinnousussa. Pidän erityisesti toisesta ja kolmannesta kappaleesta.
Olen aikonut kirjoittaa, mutta olen ollut jonkinlaisessa alakulossa. Nukkunut liian vähän. Keskikesän valo tekee tehtävänsä, plus ns. pakolliset viikonloppuriennot, jotka puolittavat yöunen määrän. Viikolla en ole tehnyt mitään muuta kuin käynyt töissä ja tehnyt kotitöitä, syönyt huonosti, koittanut nukkua, kironnut alakerran meluavia teinejä ja yrittänyt olla mahdollisimman positiivisella mielellä. Töitä on vielä tämä ja ensi viikko ennen kuukauden lomaa. Ehkä viimeistään sitten löydän tasapainon. Tänään, kun kävelin hautausmaan läpi sateessa ja tuulessa kotiin töistä, sain sateenvarjoon rapisevista pisaroista hyviä fiiliksiä. Olen taas kadottanut rakkauden itseäni kohtaan. Mutta kyllä tämäkin menee ohi.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Hame on malliltaan
– sanoisimmeko –
kellon muotoinen
Sääret ovat kellon kieli –
Koko viime viikon tämä runonpätkä pyöri mielessäni, mutta en millään muistanut mistä kirjasta se oli. Lauantaina aamupäivällä hyvä ystäväni oli lähdössä luotani, ja annoin hänelle juna-/lomalukemiseksi muutaman kaksoiskappaleen kokoelmastani, toinen niistä oli Stephen Kingin Kauhun vuodenajat II (aiemmin). Aukaisin kirjan umpimähkään keskeltä, juuri tälle sivulle. Katkelma on pienoisromaanista Hengitystekniikka (engl. The Breathing Method).
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Ei ole olemassa vain yhtä tapaa lukea hyvin, vaikka lukemiseen meillä sinänsä onkin erinomainen syy. Tietoa on meille tarjolla loputtomasti; mistä löytyy viisautta? Onnekas saattaa löytää henkilökohtaisen opettajan, joka voi olla avuksi, mutta ihminen on lopulta kuitenkin yksin ja joutuu jatkamaan ilman sen enempää välitysapua. Hyvin lukeminen on yksi suurimmista nautinnoista, jonka yksinolo voi tarjota, sillä se on ainakin oman kokemukseni nojalla kaikista nautinnoista tervehdyttävin. Se palauttaa meidät toiseuteen, joko itsessämme, ystävissämme tai niissä ihmisissä, joista voi tulla ystäviä. Mielikuvituskirjallisuus [imaginative literature] on toiseutta ja lievittää sellaisenaan yksinäisyyttä. Emme lue pelkästään siksi, ettemme voi tuntea kyllin monia ihmisiä, vaan myös siksi, että ystävyys on niin uhanalainen, niin altis vähenemään tai katoamaan etäisyyden, ajan, vastakaiun puutteen ja kaikkien perhe- ja tunne-elämän murheiden vaikutuksesta.
Lukemisen ylistys, Harold Bloom (suom. Kalevi Nyytäjä), Otava 2002.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
I know everything feels very scary, but you can try to focus on this one amazing truth when you're alone and feeling overwhelmed: No one deserves to be miserable. No one in the world. Nothing you've done in your life has earned you this constant pummeling of background radiation thick with anxiety and self-hatred. That's a useful bit of information for when you need to comfort yourself; it reconnects you with a very basic sort of humanity, which can seem so far away when you're mired in feeling awful and unworthy. So here's to studio apartment karaoke and earnest letters and new hobbies and self-edification and heroes, right? (Right!)
Ask Metafilter: "How to enjoy 'me-time'?"
En ole oikeastaan itse kärsinyt tästä aikoihin, mutta tunnistan oireet ja allekirjoitan. Sinä, joka murehdit ja olet liikaa oman pääsi sisällä, lue koko ketju.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Bileet ovat paljon pitemmällä; paikalla on enää kaksi henkeä. Video pyörii. Alex ja Boot ovat lysähtäneet sohvalle, ja heidän välillään vallitsee äänetön seksiin liittyvä väärinkäsitys. Boot on riisunut sukkahousunsa ja odottaa jostain itselleen käsittämättömästä syystä, että häntä kopeloitaisiin. (Ei se ainakaan kiihkoa ole. Pikemminkin närkästystä.) Alex taas on päättänyt vakaasti olla kopeloimatta, vaikkei ymmärrä miksi. (Ei se oikeastaan kiihkon puutetta ole, ei sinänsä. Ehkä se on moraalinen kannanotto. Ehkä se johtuu ryyppäämisestä.) Boot on nukkuvinaan, vaikka on täysin hereillä. Alex esittää hereillä olevaa, vaikka jaksaa töin tuskin pitää silmänsä auki. Bootilla on aivan mukavat oltavat, mutta hän vaihtaa tämän tästä asentoa yrittäen saada väittelyn viriämään uudestaan. Alexilla on kauhea kramppi, mutta hän ei uskalla hievahtaakaan.
Nimikirjoitusmies, Zadie Smith (suom. Irmeli Ruuska), WSOY 2004
kommentoi | linkki kirjoitukseen
"There is a rush to normal in many of us that closes us off, not only to the depth of our own suffering but also, as a consequence, to the suffering of others."
Trauma is not just the result of major disasters. It does not happen to only some people. An undercurrent of trauma runs through ordinary life, shot through as it is with the poignancy of impermanence.
Mark Epstein, The Trauma of Being Alive @ NYTimes.com
Kts. myös edellinen kirjoitus.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
––– I suggest simply getting very, very gentle with yourself for your failings in the meantime. We all fail, we all suffer, we are all imperfect. In fact, our shared imperfections are the starting point for our shared humanity. If you can soften your heart a little toward yourself, you may find that your heart softens a little more for those around you, too.
Ask Metafilter: "How does one have a real-life Brand New Day?"
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Pätkä ohjaaja Steven Soderberghin avajaispuheesta San Franciscon kansainvälisillä elokuvajuhlilla:
--- Art is storytelling, and we need to tell stories to pass along ideas and information, and to try and make sense out of all this chaos. And sometimes when you get a really good artist and a compelling story, you can almost achieve that thing that's impossible which is entering the consciousness of another human being - literally seeing the world the way they see it. Then, if you have a really good piece of art and a really good artist, you are altered in some way, and so the experience is transformative and in the minute you're experiencing that piece of art, you're not alone. You're connected to the arts. So I feel like that can't be too bad.
via kottke
Tässä muutama samaa olemassaolon yksinäisyyden laajaa teemaa (ja tässä en tarkoita yksinäisyydellä yksinäisyyden tunnetta, vaan – paremman termin puutteessa – olemassaolon väistämätöntä solipsismia) käsittelevä kirjoitus arkistosta:
syyskuu 2009: Prosessi alkaa
kesäkuu 2010: The Pain - When will it end? Not yet, that's for sure.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Satunnaista luettavaa:
maryque.com
