”Nähdä jotain uudessa valossa” on tullut todeksi jo useana päivänä, mikä kertoo siitä että pahin on ohi. Olen tyytyväinen, välillä onnellinenkin, omissa hitaissa arkirutiineissani. Olen toki myös tehnyt asioita oman mukavuusalueeni ja kuplani ulkopuolella, ja huomannut että siihen ei kuolekaan. Nyt lokakuun ja tammikuun välinen pimeys väistyy, ajatukset ovat jo ensi kesässä, kuluvassa vuodessa joka on eri tavalla auki kuin viime vuosi oli tähän aikaan. Viime vuoden ensimmäiset kuukaudet vietin Muualla, ja sieltä palatessani elämääni ja rutiinejani muokkasi uuteen ihmiseen tutustuminen ja rakastuminen ja kaikki hieno ja hirvittävä mitä sellaisesta aina seuraa. Kesällä vanha ystäväni tappoi itsensä, ja sen aiheuttama ahdistus – stressasin hautajaisia fyysiseen pahoinvointiin saakka viikkokausia etukäteen – ja huoli ystäväpiirimme muiden jäsenien hyvinvoinnista – sekä tietysti sitä myöten myös omastani – leimasi vuoden 2016 kesän pitkälle syksyyn asti. 1.1.2016 olen kirjoittanut muistiinpanoihini:

Ajatuksia: milloin olen viimeksi tavannut Uuden Ihmisen? Pitäisikö sitä etsiä? Mistä? Mitä vaihtoehtoja on? Lähdenkö juuri siksi pois?

Kesäkuussa olen kirjoittanut:

Kuinka voisin paremmin kommunikoida lähipiirilleni sen, että olen joskus hetkellisesti täysin overwhelmed, enkä pysty ottamaan vastaan tai käsittelemään heidän ongelmiaan, kuulostamatta täysin tunteettomalta kusipäältä? Ja miksi siitä tulee syyllinen olo, jos ideana on kuitenkin kuunnella itseään ja toimia sen parhaaksi, tukea omaa hyvinvointia? Eihän muita voi auttaa sen kustannuksella? Ja onko se pelkästään omassa päässäni: ehkä muut kunnioittavatkin sitä millainen olen, että tarvitsen ehkä enemmän yksinoloa käsitelläkseni näitä asioita.

Muistan miettineeni myös paljon kontrolloimisen tarvetta, yritystä pakottaa – tai edes hellästi ohjata – minusta riippumattomia asioita menemään tietyllä tavalla, ja syksyllä ymmärsin että en voi tehdä niin. En voi tehdä muuta kuin hallita omaa elämääni mahdollisimman hyvin omilla valinnoillani, ilman että minun pitäisi tuntea siitä huonoa omaatuntoa. Huolehtia itsestäni. Ja tunnen onnistuneenikin siinä, oppineeni taas jotain, ehkä kasvaneeni ihmisenä. Kun pidän mahdollisimman hyvää huolta itsestäni, voin myös tarvittaessa paremmin auttaa ystäviäni heidän vaikeissa asioissaan, kuten on tänä talvena usein tapahtunutkin. Puoleen ja toiseen.

(Tajusin myös ilmaisun ”nähdä jotain uudessa valossa” idean jotenkin yllättävän kirjaimellisesti ja fyysisesti taannoin erään tuttuni kylpyhuoneessa. Valo siellä oli jostain syystä sellainen että huomasin että minulla on enemmän harmaita partakarvoja (ja hiuksia) kuin olin tajunnutkaan: omassa kylppärissäni valo on erilainen ja siellä tämä asia oli jäänyt suurimmaksi osaksi armollisesti huomaamatta.)