Kuten lupasin, tässä huonolaatuista videomateriaalia viime lauantailta täältä Oulusta. Radiopuhelimista tuttu J. Mäki haastattelee Tuomari Nurmiota. Ensimmäiset kymmenen minuuttia (alla lisää). Kuvattu pienellä ja paskalla pokkarilla, kuten tärinästä ja äänenlaadusta huomaa.
Puheenaiheina suunnilleen järjestyksessä esim. 30-vuotisjuhlavuosi, konserttisalit vs. kapakat, tässä syksyllä ilmestynevä kuuden levyn boksi, Valo yössä ratkaisevana biisinä tuotannon alkuaikoina, yritys saada jalkaa oven rakoon tekemällä muille biisejä, Valo yössä alkuperäisenä runona, Dusty Ramblers, tietyt virret, isoäiti, biisin omakohtaisuus, mikä siellä taksin katolla vilkkuu?, runoja ennen biisejä.
Tässä lisää:
Englanti vs. Suomi kielenä, mummolla soi puhelin, tekstin minämuoto vs. kolmas persoona, Rannanjärvi elää, puhelin soi taas, Dumarin hauskuus, Maailmanpyörä palaa, Rion satamassa -lyriikat, allekirjoittaneen nauru, mitä tarkoittaa Huda Huda?, tyydytys tekstin valmistuttua, Suomen Talvisota.
Hieno ja työläs postaus. Kiitos taas.
Ihan asiaankuuluvan toimiva dokumentointitapa tuo sun kännykkähomma on, ei siinä ollenkaan mitään. Tarpeetonta anteeksipyytelyä.
Hyviä kysymyksiä oli Mäki keksinyt. Nurmio on tietty ollut kansakunnan kaapin päällä, mutta ei koskaan aikoinaan mikään läpihypetetty hahmo, jonka pään sisäisistä asioista olisi oltu joka välineessä joka välissä kiinnostuneita. Saattoi aikoinaan johtua herran mahdollisesti erikoiseksi koetusta habituksesta, juurevasta, taiteellisesta ja vakavasta asenteesta musiikkiin ja sen lähtökohtiin, sekä toisaalta myös sanoitusten moniselitteisyydestä ja monipuolisuudesta, mitkä etäännyttivät varmaankin joitain ihmisiä ratkaisevasti. Poliittisia asioitakin hän lähestyi ei-niin-itsestäänselvästä suunnasta tai vain yhdestä kulmasta.
Jännä juttu, tuo J.Mäen puhevoimakkuuden äänitaso. Sattumaa tai ei, oli seminaaripöydän mikki pöydällä väärin suunnattu tai ei, on hän yleensä oleellisesti räväkämmän äänekkäämpi livetilanteessa.
Ei mitään, mukava että tykkäät.
Joo, hyviä kysymyksiä, ja ainakin mulle aika paljon uuttakin asiaa. Mukavan epävirallinen "haastattelu" myös, enemmän keskustelu kuin haastattelu. Nurmio on kyllä monipuolinen, joku Ramona oli ymmärtääkseni aikamoinen iskelmähitti aikoinaan, muistan sen hyvin omasta lapsuudestanikin. Ja sit on tätä kaikkea muuta, undergroundimpaakin matskua. Mä en oo oikeastaan ollutkaan tietoinen Nurmion poliittisesta taustasta.
Ja muistan kuinka yllättynyt olin kun tapasin Jyrki Mäen ensimmäistä kertaa muualla kuin Radiopuhelimien keikalla (olimme kumpikin töissä Lordi-elokuvan kuvauksissa); täysin erilainen tyyppi kuin mitä lavapersoonansa antaisi ymmärtää. Puhuu hiljaisehkolla pehmeällä äänellä, nauraa paljon. Autossa musiikkina mm. Nick Drakea.
Niin se Ramona. Nurmion ura alkoi hyvin ja kesti pitkään mielenkiintoisena. Muutama ensimmäinen lp oli tietysti perusta, mutta "Lasten mehuhetki" oli kokonaisuutena ja yksityiskohtiin purettuna, aika pitkään positiivisessa mielessä suomalaiseksi suht ainutlaatuisen ns. kokeellinen levy. "Punainen planeetta" oli vielä erittäin ok, myös hifistelyineen ja studiomuusikkoineen (!). Sitten jossain vaiheessa Nurmio alkoi hakea jotain sellaisia bluesjuttuja ym. jotka johtivat lopulta sitten tuohon postmoderniin viihdemusiikkikelailuun, jota se Ramonakin kai pyrki olemaan. Lopuksi viime vuosina tuli ne garagetorvisoittokuntahommat, joihin en ole enää ehtinyt paneutua. Silti hyvän kuuloisia ovat olleet, kun joskus niihin on törmännyt.
Radiopuhelimet on myös loistava bändi. Edelleen.
Vai on J.Mäki tuttu. Minä taas olen ryypännyt kerran kivikauden jälkipuoliskolla niiden rumpalin Jyrki Raatikaisen kanssa. Kysyttäessä asiasta ei se tietenkään muista mitään. Hyvä kun minäkään. Mitään.
Joo kyllä mä olen kaikkia Nurmion levyjä kuunnellut, toisia enemmän, toisia vähemmän (luonnollisesti). Nurmio veti keikan Kemissä viime Sarjakuvapäivillä eli toukokuussa, soolokeikka mutta vaimonsa kävi soittamassa kitaraa noin puolen keikkaa ja laulamassa, tai siis lauloivat yhdessä varmaan ainakin viis biisiä. Muistaisinpa tarkemmin, mutta tosiaan (ja toisinaan) nuo sarjisfestarit ovat hämäriä reissuja. Vaimollaan oli Nurmion entinen kitara, Nurmiolla itsellä uusi versio käsittääkseni samasta mallista jota on vain paranneltu vuosien varrella, saman miehen tekemiä siis kaikki, muistaakseni. (Enkä sanoisi tuntevani J.Mäkeä (tai uskon että hän ei ainakaan tunne/muista mua), satuin vaan olemaan pari viikkoa duunissa samassa produktiossa, hirveässä rahapulassa, ex-tyttöystävän kautta pääsin hanttihommiin, hän oli siellä ihan "oikeassa duunissa", lähinnä roudasin ja tein jätesäkeistä, sahanpurusta, liimasta ja spraymaalista leffaan muistaakseni loppukohtauksessa ja jossain toisessa tilanteessa katosta roikkuvia suikaleita).
Oho, tulipa taas sulkurikas ja pitkävirkkeinen kappale.
Satunnaista luettavaa:
maryque.com
