Parisuhteessa on ehkä helppo unohtaa se, että loppujen lopuksi olemme jokainen yksin, eikä toisen ihmisen kautta eläminen ole mahdollista. Meillä on vain oma elämämme, tämä ainut. Mitään muuta ei ole. Kaikki muu on pelkkää illuusiota ja rakennettuja, keksittyjä käsitteitä.
Oletko miettinyt koskaan, kun katsot jotain ihmistä silmiin, että se toinen on täysin samanlainen kuin sinä, yhtä hukassa pyöritellessään samoja kysymyksiä kuin sinäkin? Ja että myös sillä on samanlainen yksinäisyys sisällään. Me emme ikinä voi tietää mitään muuta varmasti, kuin sen mitä omassa päässämme liikkuu. Ei ole mahdollista tuntea toisen tunteita. Vain ja ainoastaan ja pelkästään omat. Jos jokin tuntuu hyvältä, tuntuu se hyvältä. Ja oikealta. Jos ei, ei ole mitään muuta mittaria, se on siinä. Jos tuntuu että pitää tehdä jotain, pitää tehdä jotain. Mitään muuta tapaa arvottaa ei yksinkertaisesti ole olemassa. Jos tuntuu siltä että pitää kirjoittaa, jos se kiinnostaa ja kiehtoo, on pakko tehdä niin. Vaikka siitä ei olisi mitään konkreettista hyötyä. Jos tuntuu siltä että pitää tehdä muutoksia, pitää tehdä muutoksia. Ymmärrätte varmaankin pointin.
Uskon että maailma olisi helpompi paikka jos romanttisen rakkauden käsitystä ei olisi olemassa. Tai jos siitä puhuttaisiin realistisemmin, oikeilla nimillä, käsitteillä kuten "luottamus" ja "läheisyys". Rakastanko? Mistä minä tiedän? Mitä se tarkoittaa? Ikävä on oikea tunne, ihastumista se että ei voi ajatella muuta kuin yhtä henkilöä, pulssi nousee, mutta rakkaus? Meihin on lapsesta asti iskostettu jokin suuren rakkauden kaipuu, vaikka se on pelkkä keksitty sana jollekkin yhdistelmälle odotuksia, tunteita, realiteetteja ja pettymyksiä. Pettymyksiä juuri siksi, kun huomaa "rakkauden" olevan käytännössä täysin erilaista kuin tarinoissa. Rakastinko? Nautin olostani, kyllä. En kärsinyt. Kaikki oli hyvin. Rakkaudesta puhuminen on turhaa. Puhutaan jostain muusta. Puhutaan jostain helpommista tunteista. Kaikki on hyvin, en vihaa, en ole surullinen, mutta en tiedä mitä tarkoitat rakkaudella. Olet mielenkiintoinen ihminen. Eikö se riitä? Romantiikkaa, pah, anna minulle käytännön asioita. Vähän öljyä arjen rattaisiin.
Onnellisuus? Toinen suuri sana. Miten sitä mitataan? Oletko onnellinen? Onko hyvä fiilis? Miltä susta tuntuu? Se on ainut mittari. Onnellisuuspisteet vittuun. Kyllä sä tiedät. Jos ei tunnu hyvältä, mieti mitä voit tehdä asian hyväksi. Älä odota. Tai jonain päivänä huomaat odottaneesi kymmenen vuotta, eikä mikään tunnu enää miltään. Elä omaa elämääsi. Kaikki muu on ylimääräistä. Millään muulla ei ole mitään väliä. Et voi elää toisen vuoksi. Et, vaikka se kuinka tuntuisi romanttiselta ajatukselta. Et vaikka olisit luvannut. Ikivanhat lupaukset voit heittää helvettiin jos niillä ei ole suotuisaa vaikutusta nykyiseen elämääsi.
Tiedän, mikään ei ole vialla, kaikki on helppoa ja tuttua ja turvallista. Samaa samaa samaa. Mikäs siinä. Elä sitä jos haluat. Muista vain se, että panokset kovenevat koko ajan, aivan koko ajan. Mikä tuntuu vaikealta nyt ei tule itsestään helpottumaan tulevaisuudessa. Luultavasti päinvastoin.
Itsekästä ajattelua? Mutta kun ei ole mitään muuta kuin itse. Kuka väittää muuta, valehtelee. Joka ikinen hetki elämäsi loppuun saakka olet itse. Se ei tule muuttumaan mihinkään, ei hetkeksikään.
Tulee kauhea alemmuuskompleksi kun lukee sun juttuja ku itte ei oo edes jaksanut vaivautua kirjoittamaan kunnolla.
Mutta juu, olen itse viimeaikoina alkanut hyväksymään sen, ettei ihmisen tarvitse saada minua sekaisin onnesta ja ensirakkauden huumasta, jotta hän olisi ns. se oikea (inhoan tuota termiä). Yleensä juuri nämä ihmiset, jotka saavat pulssin miljoonaan eivät ole niitä, jotka jäävät elämääni kuin hetkeksi.Pulssin miljoonaan heittävät ihmiset eivät ole niitä, joille puhun, jotka oikeasti ikinä edes tulisivat tuntemaan minua, vaan he ovat heitä, joiden kautta yritetään tuntea jotain, onnistumatta siinä ikinä.
En ole koskaan ollut sitoutuja. En ole sitä vältellytkään, mutta todella läheiset ystävyyssuhteet ovat tainneet korvata minulle sen "perusparisuhdekauran" enemmän kuin hyvin.Turvallisuushakuisena ihmisenä minulle on tärkeää, että on ihmisiä, joiden kotiin olen tervetullut selvinpäin, joiden vieressä voi höpötellä yöhön asti ja nukahtaa, joiden kanssa voi tehdä ruokaa ja joiden sohvalle tietää olevansa tervetullut lojumaan. Hassua kyllä, se on kiehtonut minua enemmän kuin kokonaisen elämän jakaminen jonkun toisen kanssa.
Tunnen hölmöä yhdennäköisyyttä parisuhteiden ja lounaspöytien välillä: Jotkut ottavat kaiken samalle lautaselle, salaatit ja pääruuan. Itse taas olen ainakin tähän asti ollut kahden lautasen tyttöjä: toisessa lautasessa on se lämpimyys, turvallisuus, kumppanuus ja toisessa lautasessa pieni annos freeseyttä ja rapeutta, ainakin tähän asti olen tottunut nauttimaan ne eri lautasilta, eri huoltoasemalla :D
Onpas hankalaa yrittää saada ajatuksiaan läpi, mulle kun iski flunssa päälle ja aion parantua Takaloksi, oon siis kodeiini&kofeiini fiiliksissä. Ehkä selitän joskus paremmin, helpoimmin vertauskuvin.
Satunnaista luettavaa:
maryque.com
