"Kaukana lounaassa siintävät vuoret. Poimuileva selänne on kuusi peninkulmaa pitkä. He sanovat niitä joskus vuoriksi ja toisinaan vaaroiksi tai kukkuloiksi. Vuoriksi silloin, kun ne näyttävät katkaisevan tien sinne, mihin he niin kaipaavat, ja silloin kun ne näkyvät oikein mahtavina suomaiden takana. Vaaroiksi he nimittävät niitä usein, kun ne viekoittelevat heidän haaveensa ylitseen maihin ja olosuhteisiin, joita he niin ikävöivät. Joinakin iltahetkinä ne lahjoittavat heille rauhaisan mielen ja sivelevät ajatuksen sisintä, salatuinta kehää kuin viileät, siniset mainingit."
Veikko Huovinen, Siintävät vuoret, 1959
Tosiaan. Kun aina muistetaan ensimmäisenä vain se komiikka, olisivatkos ne olleet juuri nuo ihmisen luontoympäristöön sulattavat kuvaukset myös yksi aika iso osa Huovisen kirjoituksia?
Voi kiintyä myös luontoon, perinteisessä mielessä.
Ehdottomasti. Mulla sattuu olemaan juuri Koirankynnen leikkaaja ja tämä Siintävät vuoret samoissa kansissa (joku vanha kirjavaliopainos), ja ne tuntuvat myös jotenkin täydentävän toisiaan, kummassakin on tuota luonnon ja ihmisen suhteen kuvausta melko paljon.
Satunnaista luettavaa:
maryque.com
