Tämä posti on täynnä nostalgista fiilistelyä ja yli kymmenen vuotta vanhoja grafiikoita: Radiohead oli aikoinaan helvetin kova juttu, tuli mieleeni kirjoittaa näitä asioita muistiin kun kuulin että bändi julkaisee kahdeksannen levynsä 28.3.
Oli aika kun eräs nuori poika oli helvetin kova Radiohead-fani. Poika näki Jyrkissä Paranoid Androidin musavideon ja osti levyn. Musiikki oli pojan korviin aivan erilaista kuin mikään siihen mennessä, ja näin pojasta tuli diggari. Samoihin aikoihin (1998-1999) nettihommat alkoivat kiinnostaa, joten poika yhdisti kaksi kiinnostuksen kohdettaan ja perusti fanisivun. Onneksi vanhimpia leiskoja ei ole olemassa (eikä niitä löydy enää wayback machinenkään kautta), mutta tässä yksi syksyltä 2000.
Radiohead-yhteisö eli vahvasti netissä, ja olin mukana virallisen keskustelupalstan (msgboardin) ensimmäisestä päivästä lähtien (tämä tapahtui muistaakseni joskus vuoden '99 syksyllä), ja useita vanhoja fanisivuja on edelleen pystyssä. Jo vuonna 1997 muistan olleeni mukana jollain RH-postituslistalla, joka oli käytännössä eräänlainen yhteisö itsessäänkin. Virallinen messageboard oli jokapäiväinen asia elämässäni suunnilleen seitsemän vuoden ajan, suurin osa netinkäytöstäni pyöri aikoinaan tämän bändin ympärillä. Kun WTC:n tornit sortuivat, kuulin siitä ensimmäisenä 'boardilta.
Myös oikeassa elämässä Radiohead yhdisti: muistan yläasteen lopulta tai lukion alusta erään kaverin kaverin, joka oli huhujen mukaan kova Radiohead-fani. Tämä ihminen on nykyäänkin yksi parhaita ystäviäni (ja monen tuntema televisiosta ja teatterin lavalta). Muistan myös aloittaneeni keskustelun lukion ensimmäisellä erään kauniin tytön kanssa atk-luokassa: huomasin hänen lukevan netistä jotain tuttua RH-sivua. Lukioaikoina eräs eteläsuomalainen tyttö sattui ylläpitämilleni fanisivuille ja lähetti minulle sähköpostia. Kirjoittelimme vuoden, pari, kunnes tapasimme Tukholmassa. Vietimme seuraavat kahdeksan vuotta yhdessä.
Muutin kaupunkia lukion toisen luokan keväällä. Uudessa kaupungissa musiikkimaku tietysti heti yhdisti samanhenkisiin ihmisiin, ja samana kesänä soitin ensimmäisellä keikallani soolokitaraa juurikin Paranoid Androidiin. Jossain on näiltä ajoilta tehtyjä liveäänityksiäkin, en tiedä uskaltaisiko niitä kuunnella? Ensimmäisellä keikalla ainakin kitarani oli hirvittävästi epävireessä. Mutta ei keikka onneksi kestänytkään kuin yhden biisin ajan. Kid A:n aikoihin sain kaikenlaista promokrääsää EMI Finlandilta, mm. Optimistic-promosinkun, tarroja yms yms. Muistan muutenkin kuinka suuri juttu se levy oli.
Kuten näissä asioissa tapahtuu, suurin fanitus laantui kun elämään tuli muuta sisältöä. Amnesiacia ja Hail To The Thiefiä en edes omista, In Rainbows pyörii mp3-soittimessa edelleen, mutta muuten en ole seurannut yhtyeen edesottamuksia enää vuosikausiin. Mutta voidaan sanoa että ilman tätä bändiä en olisi viettänyt tällaista elämää, en olisi töissä valitsemallani alalla ja pisimmät ihmissuhteenikin olisin missannut.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Eilen makasin olohuoneen lattialla ja mietin kirjoittamista, olisi ollut fiilis mutta energiataso oli sen verran miinuksella (kiitos siitä yöelämälle) että ajatuksista tekoihin siirtyminen oli mahdotonta. Telkkarittomassa taloudessa vieraidenkin on totuttava lukemaan sarjakuvia silloin kun on yleensä tottunut katsomaan teeveetä, kuten sunnuntai-iltaisin. Aurinkoiset päivät tuovat uusia värejä asuntoon. Aiemmin rumat verhot suodattavat valosta esiin kaikkea uutta, tunnit menevät hitaasti vuorotellen uutta ihmetellen.
Mitä tahansa ikinä teettekin, muistakaa puhdistaa pyykkikoneen nukkasuodatin säännöllisesti. Arkisten asioiden hoito jää usein taka-alalle, onko se vakavaa? Monta asiaa pitäisi tehdä, onneksi energiaa on enemmän ja enemmän, eikä uloskaan huvita mennä näin kylmällä. Voi tehdä pellillisen lämpimiä leipiä ja miettiä niitä näitä. Kuten sitä onko valmis ja milloin ja mihin?
kommentoi | linkki kirjoitukseen
kommentoi | linkki kirjoitukseen
En tiedä mistä se on jäänyt, ehkä viime talvelta kun energiatasot olivat alhaalla pitkän aikaa, mutta käyn todella harvoin missään arki-iltoina. Ajattelen kai siitä olevan jotenkin liikaa vaivaa, ja jotenkin olen ehdollistanut itseni pakko-saada-kahdeksan-tuntia-unta –ajatteluun. Typerää, tiedän. Pari päivää sitten kuitenkin vietin Hyvän Illan ystäväni luona: muutama olut ja suomalaisen Housemarquen koukuttava ja todella viihdyttävästi päälletunkeva zombieräiskintä Dead Nation.
Muistan tämän pelitalon yhdeksänkymmentäluvun puolenvälin tienoilta, silloin läpi kahlattujen seikkailupelien joukossa oli myös Housemarquen Alien Incident (suomennettuna Muukalaisten yö).
Peleistä tuli mieleeni: on ollut tarkoituksena pitkän aikaa linkittää blogi nimeltään Pixel Counterrr. Topi Kauppisen omin sanoin: "For me, it has never been as much about playing the games, than watching, reading, dreaming, and contemplating of them, and this site is an endeavour in that spirit." Suosittelen, jos videopelit + niiden visuaalinen maailma kiinnostaa.
Blogin neljäs vuosi lähti käyntiin tällä kirjoituksella.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
maryque on Googlen mustalla listalla koska saitin php-koodiin oli päässyt jostain haitallinen koodinpätkä. Nyt se on poistettu, joten vaikka selaimesi voi vielä varoittaa sivustosta, tilanne on ohi.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
"What will you do when the was is over if it is over?" he asked me. "Speak grammatically!"
"I will go to the States."
"Are you married?"
"No, but I hope to be."
"The more a fool you are," he said. He seemed very angry. "A man must not marry."
"Why, Signor Maggiore?"
"Don't call me Signor Maggiore."
"Why must not a man marry?"
"He cannot marry. He cannot marry," he said angrily. "If he is to lose everything, he should not place himself in a position to lose that. He should not place himself in a position to lose. He should find things he cannot lose."
He spoke very angrily and bitterly, and looked straight ahead while he talked.
"But why should he necessarily lose it?"
"He'll lose it," the major said. He was looking at the wall. Then he looked down at the machine and jerked his little hand out from between the straps and slapped it hard against his thigh. "He'll lose it," he almost shouted. "Don't argue with me!" Then he called to the attendant who ran the machines. "Come and turn this damned thing off."
In Another Country luettavissa kokonaisuudessaan täällä, lisätietoa täällä. "Keywords: Depression, Disability, Doctor-Patient Relationship, Empathy, Grief, Pain, Survival, Trauma, War and Medicine"
kommentoi | linkki kirjoitukseen
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Satunnaista luettavaa:
maryque.com
