Goethe's final words: "More light." Ever since we crawled out of that primordial slime, that's been our unifying cry, "More light." Sunlight. Torchlight. Candlelight. Neon, incandescent lights that banish the darkness from our caves to illuminate our road, the insides of our refrigerators. Big floods for the night games at Soldier's Field. Little tiny flashlights for those books we read under the covers when we're supposed to be asleep. Light is more than watts and footcandles. Light is metaphor... Thy word is a lamp unto my feet... Rage rage against the dying of the light... Lead, kindly light, amid the circling gloom, lead thou me on; The night is dark, and I am far from home; Lead thou me on. Arise, shine, for thy light has come. ...Light is knowledge, light is life, light is light.
Tämä on omistettu sinulle, joka kaipaat valoa tällä hetkellä. Pimeys on vallannut maailman, mutta kaiken senkin keskellä täytyy silti olla (ja onkin) valoa. Jos ei tänään, huomenna. Mitä voimme tehdä muuta kuin luoda oman valomme, odottaa sitä päivää kun valo viimeinkin tulee pyytämättä, silloin emme enää voi muistaa kuinka pimeää oli.
part I
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Tänään, juuri äsken, sain hämmentävän ja pelottavan ja uuden ajatuksen biisistä jota olen kuunnellut noin tuhat kertaa. Tekstistä jota olen lukenut ja laulanut ja ajatellut satoja kertoja. Kuuntelin siis Bob Dylania – tai Dylan soi toisessa huoneessa ja tein jotain muuta jossain muualla – laulamassa Visions of Johannaa jossa on säepari "Louise, she’s all right, she’s just near / She’s delicate and seems like the mirror" ja käsitin, että ehkä olen lähtenyt useista ihmissuhteistani siinä vaiheessa kun se toinen ihminen on oppinut tuntemaan minut niin hyvin että osaa toimia peilinä. Tai ehkä selkeämmin sanottuna olen lähtenyt ainakin jossain tapauksissa siinä vaiheessa kun olen nähnyt omat virheeni, oman itseni siitä toisesta, hänen kasvoiltaan, ilmeistään ja vartalonsa eleistä. Ja en ole pitänyt näkemästäni. Ja olen paennut.
Tuossa säeparissa on vielä se viiltävä totuus, että Louisessa ei ole mitään vikaa, hän vain on lähellä ja peili.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Pitkästä aikaa kunnon vanhanaikainen linkkidumppi, eli muita seuraamiani blogeja, joista pidän syystä tai toisesta, laidasta laitaan:
Joe Belknap Wall: nowherejoe.com
Mari Ahokoivu: J'ai le réveil difficile
Tarja Kontturi: Akateemisen ja populaarin välimaastossa
Emmi Valve: Emmi Valve Fan Club
The Trick Is to Keep Breathing
Liuska päivässä
Jenny Henriksson: Vastaisku ankeudelle
Enimmäkseen Harmiton
Sari Hakala: Tyttö yli laidan
Tommi Melender: Antiaikalainen
Olennaisen epäluonteenomaista
Vanhaa viiniä ja kellarin kummitus
Lauri Mäkimurto: lapimurto.blogspot.com
Ofelia Outolintu
Toisaalta ja toisaalta II
Teemu Suominen: Soberismia
Nollavaimon paluu
Pirkko Soininen: Tuulen naapurina
Annikin
Roope Dessutom: Töölöntorin reunalta
Pari kaljaa
Scott David Herman: erasing.org
My Lawyer Will Call Your Lawyer
Merimiehen elämää
Elefanttinainen
Me, Iggy and David
Mara Wilson Writes Stuff
mimi smartypants
Olisihan noita näköjään enemmänkin, mutta tässä ainakin ne, joita päivitetään edes kohtuullisen säännöllisesti.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Ira sez: "Kun oli pieni yhden ystäväni vanhemmat veivät minut ja sen ystäväni katsomaan Leijonakuningasta. Piristääkseni minua koska isäni oli kuollut muutama kuukausi sitten."
Jos olette nähneet ks. leffan niin tiedätte että se ei ehkä ollut maailman paras idea. Ira ei välitä siitä enää. Ira on vähän omituinen muutenkin. Hän on vähän ylipainoinen. Hän käyttää liikaa aurinkolaseja eikä välitä hiustyylistään (pitkät sotkuiset hiukset, melkein olkapäille asti). Hän nauraa liikaa liian omituisille asioille ja ajaa autoaan (joku vanha amerikanrauta, tai ehkä vanha iso mersu) myös jotenkin hälläväliä-asenteella. Hän on kuskina, joka tapauksessa, miltei aina (ei kuitenkaan ihan aina). Usein pienessä pöhnässä. Hän on jonkinlainen kiinteistönvälittäjä. Tai niin G.R. ainakin luulee saapuessaan – tai päättäessään jäädä – jäätikön juurelle.
Kirjoitan kahta kohtausta päällekkäin, toinen niistä kertoo siitä kuinka (kertojamme) G.R. päätyi Islantiin ja tapasi nämä muut runkut, toinen on joulutarina. Joulutarinassa kaikki menee päin persettä. Which is nice to write about. Ja siinä puhutaan Die Hardista.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Ain't that the thruth. Game of Thrones S01E02
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Kuvattu parvekkeeltani pari viikkoa sitten.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
On aina jännä huomata kuinka alitajunta työstää nukkuessa vastauksia valveilla mietittyihin kysymyksiin. On perjantain ja lauantain välinen yö, heräsin kello 2.15 unesta, jossa sain idean yhteen kirjan maailmaa vaivanneeseen asiaan, eli siihen mitä kertojani tekee työkseen. Valo lukulamppuun, lattialta sängyn vierestä luonnosvihko ja tussi, ja kaikki mahdollisimman äkkiä paperille. Nyt on edelleen – tunti heräämisen jälkeen – ihmeellisen virkeä ja innostunut olo, ei huvita mennä takaisin sänkyyn vielä. Innostunut siksi että äskeinen antaa luottamusta siihen, että muihinkin stoorissa edessä oleviin vielä tuntemattomiin asioihin löytyy täydelliset ratkaisut.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Nyt työelämästä irtautuneena olen huomannut että voin olla yksin kotona käymättä lähikauppaa kauempana maksimissaan kolme tai neljä päivää. Sen jälkeen on pakko nähdä ihmisiä, istua vaikka yksin kahvilassa kirjan kanssa, mitä tahansa. Mökkihöperyyden iskiessä päässä alkaa pyöriä kaikkia outoja ajatuksia kuten tänään, kun kokkasin ja huuhtelin tomaattipyrepurkkeja: huomasin miettiväni aivan tosissani olenkohan käyttänyt liikaa vettä pestessäni säilyketölkkejä asuessani avoliitossa vuonna 2009. What the hell, brain.
2 kommenttia | linkki kirjoitukseen
Satunnaista luettavaa:
maryque.com
