kommentoi | linkki kirjoitukseen
Tämä ei ole ollut minun viikkoni. Kuten viime viikolla, uni- tai vuorokausirytmini on edelleen jokseenkin sekaisin. Kesän lapsi kun olen (villistä luonteesta puhumattakaan.. hah.) Viikonlopun juhlimiset vanhan ystävän – ylä-asteaikaisen parhaan ystävän – kanssa yhdistettynä liian vähiin uniin veivät voimat alkuviikosta, ja luultavasti niiden johdosta olenkin ollut flunssassa ja kuumeessa siitä lähtien. Melatoniini auttaa nukahtamiseen ja paremmin nukkumiseen jonkun verran, mutta tuo mukanaan hyvin, hyvin outoja unia, joten en käytä sitä kuin ns. pakon edessä, viimeksi eilen: nukuinkin pisimmät yhtenäiset (no jaa, yhtenäiset ja yhtenäiset) unet tälle viikolle, klo 19-24. Nyt istun tässä, keskellä yötä, juon teetä, kirjoitan. Olen stressannut liikaa joulukorteista, joita lupasin maalata ja lähettää vajaat kymmenen kappaletta, lähimmille läheisille ja ystäville. Osa niistä on tehty ja lähetetty eilen, osa valmistuu ja lähtee ykkösluokan kirjeissä matkaan tänään, eikä siis välttämättä kerkeä aatoksi perille. Oh well. Mindfulness-tyyppiset hengitysharjoitukset auttavat, myös tekeminen, minkä tahansa. Onneksi tekemistä riittää, vaikka mieluummin tekisin meditaationi pitkien kävelylenkkien muodossa. Ehkä myöhemmin tänään, jos en ole enää kuumeessa. Myös sen muistaminen, että päivä alkaa pidetä maanantaina, ja että pyhinä ja välipäivinä tulen näkemään paljon hienoja ihmisiä, aiheuttaa välillä lämpimiä läikähdyksiä kaiken pimeyden keskelle.
Blogin lukijamäärät ovat olleet kovassa kasvussa parin viime viikon aikana: kaikille uusille lukijoille tervetuloa ja rauhallista joulun aikaa!
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Ja vaikka suuri osa siitä mitä me olemme rajoittuu lihaan ja luihin, suurin osa on jotain aivan muuta
Pitkä pimeä vuodenaika, hitautta ja hiljaisuutta. Nukun muutaman tunnin, herään keskellä yötä, luen neljä tuntia, pyörin sängyssä ja nukahdan uudelleen vasta kun aamu on jo pitkällä. Teen (Twiningsin Green Tea & Lemon) täytyy olla juuri oikean vahvuista, muuten se ei joko maistu miltään tai jättää suuhun kitkerän ja kuivan jälkimaun. Punaviinin pitää olla vanhaa suosikkia kunnolla dekantoituna, rommin jääkylmää ja suosikkilasista nautittua. Oluen norjalaisen pienpanimon kymmenvolttista vanhojen hyvien ystävien seurassa. Fb-keskustelujen hyväntuulisia, lämpimiä ja miellyttävän turhanpäiväisiä. [...] Vartalolla on tietysti merkitystä – enemmän kuin olemme valmiit myöntämään – mutta me emme rakastu vartaloihin vaan toisiimme, ja vaikka suuri osa siitä mitä me olemme rajoittuu lihaan ja luihin, suurin osa on jotain aivan muuta. Jokainen meistä tietää sen, mutta heti kun menemme pintaominaisuuksia ja -vaikutelmia pitemmälle, sanat alkavat kangerrella, mureta mystiseksi sekasotkuksi ja tyhjänpäiväisen hämäriksi vertauskuviksi.
Paul Auster, Oraakkeliyö, s. 27, Tammi 2006.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Georges Lepape, Vogue -lehden kansi, tammikuu 1919.
Lähde: Vogue.com: Photos: Winter in Vogue
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Kirjoitettu alun perin 14. tammikuuta 2013
Goethe's final words: "More light." Ever since we crawled out of that primordial slime, that's been our unifying cry, "More light." Sunlight. Torchlight. Candlelight. Neon, incandescent lights that banish the darkness from our caves to illuminate our road, the insides of our refrigerators. Big floods for the night games at Soldier's Field. Little tiny flashlights for those books we read under the covers when we're supposed to be asleep. Light is more than watts and footcandles. Light is metaphor... Thy word is a lamp unto my feet... Rage rage against the dying of the light... Lead, kindly light, amid the circling gloom, lead thou me on; The night is dark, and I am far from home; Lead thou me on. Arise, shine, for thy light has come. ...Light is knowledge, light is life, light is light.
Tämä on omistettu sinulle, joka kaipaat valoa tällä hetkellä. Pimeys on vallannut maailman, mutta kaiken senkin keskellä täytyy silti olla (ja onkin) valoa. Jos ei tänään, huomenna. Mitä voimme tehdä muuta kuin luoda oman valomme, odottaa sitä päivää kun valo viimeinkin tulee pyytämättä, silloin emme enää voi muistaa kuinka pimeää oli.
part I
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Tänään, juuri äsken, sain hämmentävän ja pelottavan ja uuden ajatuksen biisistä jota olen kuunnellut noin tuhat kertaa. Tekstistä jota olen lukenut ja laulanut ja ajatellut satoja kertoja. Kuuntelin siis Bob Dylania – tai Dylan soi toisessa huoneessa ja tein jotain muuta jossain muualla – laulamassa Visions of Johannaa jossa on säepari "Louise, she’s all right, she’s just near / She’s delicate and seems like the mirror" ja käsitin, että ehkä olen lähtenyt useista ihmissuhteistani siinä vaiheessa kun se toinen ihminen on oppinut tuntemaan minut niin hyvin että osaa toimia peilinä. Tai ehkä selkeämmin sanottuna olen lähtenyt ainakin jossain tapauksissa siinä vaiheessa kun olen nähnyt omat virheeni, oman itseni siitä toisesta, hänen kasvoiltaan, ilmeistään ja vartalonsa eleistä. Ja en ole pitänyt näkemästäni. Ja olen paennut.
Tuossa säeparissa on vielä se viiltävä totuus, että Louisessa ei ole mitään vikaa, hän vain on lähellä ja peili.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Pitkästä aikaa kunnon vanhanaikainen linkkidumppi, eli muita seuraamiani blogeja, joista pidän syystä tai toisesta, laidasta laitaan:
Joe Belknap Wall: nowherejoe.com
Mari Ahokoivu: J'ai le réveil difficile
Tarja Kontturi: Akateemisen ja populaarin välimaastossa
Emmi Valve: Emmi Valve Fan Club
The Trick Is to Keep Breathing
Liuska päivässä
Jenny Henriksson: Vastaisku ankeudelle
Enimmäkseen Harmiton
Sari Hakala: Tyttö yli laidan
Tommi Melender: Antiaikalainen
Olennaisen epäluonteenomaista
Vanhaa viiniä ja kellarin kummitus
Lauri Mäkimurto: lapimurto.blogspot.com
Ofelia Outolintu
Toisaalta ja toisaalta II
Teemu Suominen: Soberismia
Nollavaimon paluu
Pirkko Soininen: Tuulen naapurina
Annikin
Roope Dessutom: Töölöntorin reunalta
Pari kaljaa
Scott David Herman: erasing.org
My Lawyer Will Call Your Lawyer
Merimiehen elämää
Elefanttinainen
Me, Iggy and David
Mara Wilson Writes Stuff
mimi smartypants
Olisihan noita näköjään enemmänkin, mutta tässä ainakin ne, joita päivitetään edes kohtuullisen säännöllisesti.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Ira sez: "Kun oli pieni yhden ystäväni vanhemmat veivät minut ja sen ystäväni katsomaan Leijonakuningasta. Piristääkseni minua koska isäni oli kuollut muutama kuukausi sitten."
Jos olette nähneet ks. leffan niin tiedätte että se ei ehkä ollut maailman paras idea. Ira ei välitä siitä enää. Ira on vähän omituinen muutenkin. Hän on vähän ylipainoinen. Hän käyttää liikaa aurinkolaseja eikä välitä hiustyylistään (pitkät sotkuiset hiukset, melkein olkapäille asti). Hän nauraa liikaa liian omituisille asioille ja ajaa autoaan (joku vanha amerikanrauta, tai ehkä vanha iso mersu) myös jotenkin hälläväliä-asenteella. Hän on kuskina, joka tapauksessa, miltei aina (ei kuitenkaan ihan aina). Usein pienessä pöhnässä. Hän on jonkinlainen kiinteistönvälittäjä. Tai niin G.R. ainakin luulee saapuessaan – tai päättäessään jäädä – jäätikön juurelle.
Kirjoitan kahta kohtausta päällekkäin, toinen niistä kertoo siitä kuinka (kertojamme) G.R. päätyi Islantiin ja tapasi nämä muut runkut, toinen on joulutarina. Joulutarinassa kaikki menee päin persettä. Which is nice to write about. Ja siinä puhutaan Die Hardista.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Satunnaista luettavaa:
maryque.com
