Nyt kun pääsimme asiaan, vinkki: Montalto Syrah –punaviini, italialaista luomutuotantoa, litran muovipullo 7,98€.
Ja tässä taas pätkä G.R.:n, Iran ja Malkin seikkailuista:
Ira ajaa autoa, minä istun taas etupenkillä.
“Oletko sinä sitten koskaan, tiedätkö, seurustellut pitempään?” kysyn Iralta vain jotain sanoakseni.
“Yksiavioisuus ei ole Iraa varten”, kuuluu takapenkiltä.
“Ole hiljaa Malki. Puhut naurettavia”, Ira ärähtää. “Yksiavioisuus ei ole minua varten. Olen liian villi. Call of the wild – Erämaan kutsu.”
“Ira, olen tuntenut sinut nyt, mitä, pari vuotta, etkä ole sinä aikana saanut naista kovinkaan montaa kertaa”, vastaan.
“Miksi kuvittelet että kertoisin sinulle jokaisesta kerrasta?”
“En minä, mutta Malki kyllä kertoisi.”
“Se on totta, Ira”, Malki sanoo takapenkiltä.
“Se johtuu vain siitä, että nykyään olen keskittynyt omaan henkiseen kehitykseeni, unohtanut naiset kokonaan.”
“Ah. Sitäkö se viime viikonloppuinen oli? ‘Naisten kokonaan unohtamista’?”
“Viime viikonloppuna henkinen tasapainoni, zen-tilani jos haluatte kutsua sitä siksi, oli hetkellisesti epätasapainossa. Mutta se kaikki johtui vain siitä uudesta kirjasta.”
“Mistä kirjasta?” Malki työntää päänsä istuimien välistä.
“‘Kuinka epätasapainotat zen-tilasi’.”
“Kätevää”, myönnän. “Kerrankin self-help–kirja joka tekee mitä lupaa.” Lasken aurinkolipan varjostamaan silmiäni, sumu on hälvennyt, saavumme kaupunkiin.
“Eikö.”
“Miksi sinä luet niin paljon?” Malki kysyy.
“‘Miksi sinä bla-bla-bla-bluh’” Ira matkii. “Ystäväni Malki, me olemme kuin kaksi erilaista puuta. Minä, tuhatvuotias punapuujättiläinen; sinä, viime vuonna kainalokorkeuden saavuttanut pajupusikko. En tiedä, olen lukenut aina, jotenkin se tuntuu tärkeältä.”
“Mutta kaikenlaista paskaa, kuten nyt se zen-kirja?”
“On tärkeää lukea kaikenlaista. Enhän halua sentään mitään snobin leimaa.”
“Siitä ei ole onneksi pelkoa, herra tuhatvuotinen punapuu”, keskeytän heidän kinastelunsa. Läpsäytän aurinkolipan takaisin ylös. Käännymme pääkadulle. Minä asun kahdeksisen kilometriä kaupungin ulkopuolella, mutta Ira ja Malki asuvat ihan keskustassa.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
En tiedä onko koskaan hyvä idea katsoa tuttavien HD-videoita Azorien surffaus-ja-ärsyttävä-reippailu–reissuilta. Nyt tuntuu olevan tavallista huonompi hetki. Tuijotan hampaitani kiristellen nauravia kasvoja, sinistä merta, tuulta ihmisten hiuksissa, kiroan itseäni ja mietin miksi, miksi minä (tai miksi en minä, miten vain, en ole täällä kirjoittamassa järkeviä). Mitä heillä on mitä minulta puuttuu?
Muuta kuin terveet elämäntavat, arvot kohdallaan, rakkaus ulkoilmaan, hyvät geenit, tasaiset hampaat, taipumus pitää liikunnasta, parempi palkka, aktiiviset lomasuunnitelmat, aina täydellistä seksiä, ei ikinä huonoja päiviä, unelmavartalo, auto joka on maksanut enemmän kuin 1000€. Stressinsietokyky? Ja se (tärkeä) osa joka estää heitä sabotoimasta omaa elämäänsä?
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Istun töissä, kello on jo yli neljä mutta en jaksa lähteä. On ollut toinen ultrakiireinen päivä peräkkäin, olen väsynyt. Ikkunaan ropisee vesisade ja olen juuri kuullut REMin lopettaneen. Mietin, miksi se vaikuttaa minuun tällä tavalla; ehkä olen liian väsyneessä tilassa ottamaan vastaan tällaisia uutisia yhtyeestä, jonka yksi levy (Up) oli aikoinaan aika tärkeä. Ja on tietysti vieläkin. Täydellistä musiikkia pitkään toimettomaan iltapäivään. Ehkä siksi mielessäni on toimettomuus, että sitä ei tunnu juuri nyt elämässäni olevan? Parempi näin, kuitenkin, toimettomuus on parasta sopivan kokoisina annoksina, kohtuullisen harvoin. Ajatus harhailee. Kotona kaadan itselleni drinkin ja kuuntelen levyn läpi. Vasta sen jälkeen aktivoidun.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Tämä on mahtavaa (eikä pelkästään Pink Floyd –viittauksen takia!). The Timesin etusivu toukokuulta 2009, kun nyt jo eläkkeellä oleva avaruussukkula oli huoltamassa Hubble-avaruusteleskooppia. Lisää aika uskomattomia kuvia ja infoa suoraan kuvaajalta täältä.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Ja tietysti kaiken hyvän keskellä on myös huonoja päiviä, iltoja, öitä. Jätän menemättä juhliin keskellä viikkoa. Istun kotona, kirjoitan, mietin tekstin rytmiä, kuinka se tuntuu taas tärkeältä. Siitä puheen ollen, tässä yhden mestarin taidonnäyte. Vaikka eihän tämä proosaa ole, onpa vain äärettömän vaikuttava ja hienosti rytmitetty pätkä.
Hän vapisi suloisesti,
ja sinä hymyilit.
Sinä talvena tuhannesti
hänet rakkaudeltasi pelastit.
Hän rakasti hirmuisesti,
sinä luokalle jäämistä pelkäsit.
Toki selvisit. Pääsi kesti.
Sen kanssa vanhenit.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Yhdyn kommentteihin, erityisesti tähän: "I wish i could make it liquid and pump it directly to my veins." Hullua.
Kommenteista puheen ollen, tämän blogin kommentoinnissa taitaa olla jotain häikkää. Captcha-koodit eivät muka kelpaa. Olen miettinyt Wordpressin asentamista, jossain netin mutkassa on skripti, jolla vanhat postit voi tuoda automaattisesti uuteen systeemiin. Katsotaan nyt.
kommentoi | linkki kirjoitukseen
kommentoi | linkki kirjoitukseen
(Vielä siitä Tiestä: olen ehkä hieman pettynyt. Onhan kirja tapahtumiltaan melkein ainutlaatuisen ankea, ja varmaan juuri sen johdosta hahmoihin on lähes mahdoton samaistua, mutta en täysin ymmärrä kirjan kaikkialla saamaa ylistystä. Blood Meridian on selkeästi vaikuttavampi ja siinä, toisin kuin Tiessä, on jotain jännitettävääkin.)
kommentoi | linkki kirjoitukseen
Satunnaista luettavaa:
maryque.com
