Odotushuoneessa (käytävällä) luen vanhoja lehtiä, kaikki ne ovat menneeltä kesältä. Tuntuu hullulta ajatella nyt, että joskus oli juhannusviikko, lehdissä puhuttiin kesän alusta ja kesäsuunnitelmista; pakollisen jatkotarinan ensimmäinen osa ilmestyi. Lukeminen tuntuu turhalta, kaikki se on jo eletty, jotenkin naurattaa se intoilu vaikka kesä olikin tähän astisista paras ja kaunein. Missä muualla luetaan pari kuukautta vanhoja aikakauslehtiä kuin odottaessa että päästään röntgeniin kuvauttamaan poskionteloita? Mutta niiden lukeminen auttoi jotenkin päästämään irti kesä-ajatuksista ja keskittyä lämpimiin syksy-ajatuksiin.
Käteni ovat niin kylmät että ensimmäisestä sormenpäähän tehdystä reiästä ei tule tarpeeksi verta täyttämään pientä näytetikkua. Lasken lavuaarista kuumaa vettä kädelleni, toisella kerralla hoitaja onnistuu. Kuljen taas työterveysaseman kerroksista toiseen hissillä, hississä flunssaista oloaan valittelee eräs tuttu ovimies.
Kävellessäni pienessä kuumeessa apteekista kotiin sataa vettä, kastun oikein kunnolla mutta silti hymyilyttää ja naurattaa koko ajan. Olen löytänyt uusia ystäviä ja syventänyt suhdettani vanhojen kanssa; siitä saa todella paljon energiaa. Tunnen pärjääväni nyt paremmin kun elämäni on normalisoitunut viime syksystä. Tulevaisuudessa on paljon odotettavaa, moni asia niistä sellaisia jotka hymyilyttävät kun niitä ajattelee. Toivottavasti teilläkin?
Aina kun multa yritetään ottaa verta sormenpäästä esim. hemoglobiinin mittausta varten, ei verta tule koskaan tarpeeksi. Mulla se ei johdu kylmyydestä vaan kylmästä hiestä. Pelkään neuloja niin armottomasti että veri vain pakenee sormenpäistä. Mukavaa sitten kun sitä verta pitää "pumpata" parin minuutin ajan.
Ai sulla on tollanen fobia? Joo, kyllä se hoitajatäti joutu lypsämään sitä multaki, just ja just tuli tarpeeksi. Ääreisverenkierto vissiin vähän heikohko, tai sit se ku tulin just pihalta eikä ollu hanskoja.
Satunnaista luettavaa:
maryque.com
