Arkistosta: 16/04

· joonasn – arkisto

Kirjoitettu alun perin 16. huhtikuuta 2015

Viides päivä ilman jääkaappia. Olen kokenut eksistentialistista ahdistusta lähikauppojeni pakastealtailla. Olen kokenut gastrointestinaalista kauhua syötyäni vuorokauden sisällä muun muassa rasvalta maistuvia ällöttäviä kananugetteja epäilyttävine yksittäispakattuine kastikkeineen, ylihintaista annospakattua intialaista ruokaa, vanhaa kunnon Dr. Öetkeriä tuplajuustolla ja yllättävän hyviä lihapasteijoita. Pakastin siis toimii edelleen. Olen kirjoittanut tekstiviestejä vuokraemännälleni ja stressannut etukäteen sitä pölymäärää, mikä entisen jääkaapin takaa/alta väistämättä paljastuu. Tänä aamuna katkaisin valmisruokaputken K-Marketin salaattibaarin tarjonnalla. Ja tietysti olen syönyt myös banaania, virolaista 470 metrin syvyydestä porattua Värska-mineraalivettä, teetä, pari kolmioleipää ja jostain ihmeellisestä syystä myöhään eilen illalla pussillisen Nacho Cheese Ballseja™, jotka olivat kyllä ihan perseestä. Tämä kaikki yhdistettynä edelleen jotenkin epänormaaliin polveen ja yleiseen flegmaattisuuteen – joka ilmenee töiden välttelynä ja turhana internetissä roikkumisena – on saanut minut kaipaamaan parempia ilmoja ja pitkiä kivuttomia mieltä selventäviä kävelylenkkejä.

12/02

· joonasn – internet, oma pää

Työkiireiden ja kipeänä olemisen täyttämä hajamieli unohti täysin bloginsa 12-vuotissynttärit, jotka olivat siis sunnuntaina 9.2.! Sitkeä poskiontelokipuilu, korvakipuilu ja yleinen flunssaflegmaattisuus on omiaan kotona tehtäville etätöille, joita riittää ihan sopivasti. Kuulumisia kerroinkin enemmän viikko sitten.

2020?

· joonasn – oma pää, universumi

Serenity now! Viime vuosi oli.. mielenkiintoinen, erilainen, uusi, nyt jo historiaa? Uudet opiskelut, uusi asunto uudella alueella. Tietynlaisen erakoitumisen ja hiljaisen hitaan itsetutkiskelun täyttämät päivät ja yöt, duunikiireet jotka lopulta pakottivat – tai eivät tietenkään pakottaneet, oma valintani ja suunnitelmani se oli – syksyllä opintojen väliaikaiseen keskeyttämiseen. Kaupungin suurimman ostoskeskuksen suurimmassa vaateliikkeessä työharjoittelu – anteeksi: työssäoppiminen – jäi kuukauden mittaiseksi, ja hyvä niin. Kirjoittaminen: hyvin vähäistä, luonnostelua, listojen tekoa, muistiinpanoja. Ihmissuhteiden ylläpito: heikohkoa, puheluihin vastaamatta jättämistä, oman happinaamarin pukemista ensin. Lähipiiri kyllä ymmärtää. Uudet hoodit ovat kauniit, puistomainen puutaloalue on täydellinen kävelylenkeille, joilla murehditaan täysin turhia asioita, katastrofisoidaan tulevia, spekuloidaan ahdistuksien eri puolia, hengitellään syvään ja katsellaan puita ja lintuja.

Rauhallisen rutiinielämän etsiminen ja löytäminen. Läpitalon asunto, jonka hiljaisuuden rikkoo välillä vain yläkerran naapurin kusen lorotus. Työpöydän äärestä koko seinän kattavien ikkunoiden läpi kotikadun liikenteen seuraaminen. 95% kulkijoista kävelyttää koiraa, parinsadan metrin päässä on koirapuisto. Luonnon monimuotoisuus, identtisten mutta eriväristen rintamamiestalojen pihojen istutusten suun-auki-loksauttava runsaus ja kauneus, rautatieaiheiset katujen nimet. Sen tajuaminen, että X on prosessi, ei ole on-off -kytkintä, mustan ja valkoisen välillä on tuhat sävyä eikä riitäkään. Sopivasti rähjäisen lähiostarin palvelut. Pyykkitupa ja kuivaushuone.

Opiskeluoikeuteni jatkui loppiaiselta. Kaiken turhan stressaamisen jälkeen sain unelmieni harjoittelupaikan. Kevät on työntäyteinen ja hyvä niin. Kaiken kattava pimeys väistyy (kuten aina), kaikki menee suunnitelmien mukaan vaikka en ikinä ikinä ikinä osaa luottaa siihen etukäteen, vielä. Mutta tiedostan ja muistan sen. Prosessi sekin. Ehkä se ei ole vain harmaan eri sävyjä, ehkä se on väriympyrä.

Arkistosta: Aattoilta

· joonasn – arkisto, oma pää, pelit ja pensselit

Kirjoitettu alun perin 28. joulukuuta 2010

Jouluaattoiltana seisomme ystäväni oven takana rappukäytävässä. Ovikellon äänen jälkeen kuuluu jotain puhetta ja hirveää ryminää, sen jälkeen ei mitään. Päästyämme sisään käy ilmi että asunnon haltija oli tulossa aukaisemaan ovea, mutta kaatui eteisen lattialla ja löi päänsä imuriin. Nyt kaatunut itkee ja suurin osa porukasta sählää hänen ympärillään. Istun nojatuoliin keittiössä ja kaadan itselleni punaviiniä.

Suurin osa seurueesta lähtee käyttämään langennutta päivystyksessä, joten tätä päätöstä seuraa nopea hässäkkä: taksin tilaamista, astian etsimistä jotta he saavat punaviiniä mukaansa; vaatteiden, lompakoiden ja puhelimien hakemista ja löytämistä. Me jäämme pitämään seuraa kissalle ja odottelemaan juhlien jatkumista.

Makaamme television edessä viinilasit kädessä jutellen, kun muu porukka palaa yllättävän lyhyeltä reissultaan: äänekäs kaatuneemme oli allekirjoittanut vastuuvapauslomakkeensa ja näin ollen seurue pääsi jatkamaan juhlintaansa.

Nyt muutama päivä töitä ja pitkä viikonloppu. Tuntuu siltä, että tekisi hyvää viettää pari päivää kotona, lueskellen ja nukkuen, joten luultavasti en lähde uuden vuoden tienoilla mihinkään. Pakollisia juhlapäiviä ja niin edelleen?

Arkistosta: En tunne sinua vielä tarpeeksi hyvin

· joonasn – arkisto, oma pää

Kirjoitettu alun perin 14. joulukuuta 2010

Haluaisin tietää mitä ajattelet. Vaikka silloin kun en ole parhaimmillani, vaikka silloin kun olen muualla, tai luonasi mutta en samassa huoneessa. Tai silloin kun valitan puhelimen toisessa päässä omista vaikeuksistani. Silloin kun haluaisit puhua jostain muusta mutta ilmapiiri ei anna periksi sanoa ”Hei haluaisitko sä puhua jostain kevyestä ja jostain mikä veis meidän kummankin mielen johonkin muualle”. ”Vaikka tiiätkö seksistä.” Ja äkkiä on kesä ja katson sinua kameran etsimen kautta, nouset seisomaan piknikliinalta, naurat ja varjostat kasvojasi kädelläsi. Tuulee mutta ei liikaa.

Sekin kiinnostaisi, minkälaisia mielikuvia näet jos joskus ajattelet tulevaisuutta? En usko että näet minua, mutta jos näet, olenko samanlainen, yhtä huono välillä? Vai onko tapahtunut jotain joka on tehnyt minusta tasaisen, vakaan, hiljaisen, arvattavan? Vai olenko elämässäsi ollenkaan? Olethan voinut löytää jonkun joka on sitä kaikkea mitä silloin tulet tarvitsemaan?

Jossain vaiheessa tulee fiilis että omaa elämää pitäisi pystyä järjestämään enemmän, paremmin, useammin, mutta miksi se tulee aina silloin kun tylsistyy yksin kotona viettäen sairaslomapäivää, silloin kun ei ole nähnyt muita ihmisiä muutamaan päivään. Kun ainoa mitä voi tehdä on kerätä vuoden aikana kertyneet pahvit, siivota pois vanhat laskut ja postit.

21/11

· joonasn – kirja, kuvat, oma pää, pelit ja pensselit

Kaivoin esiin käsikirjoituksen aika kärsineet ja ikivanhan näköiset muistiinpanot. Kertonee jotain tämän projektin kestosta. Se elää, kuitenkin, vaikka onkin ollut välillä pitkiä aikoja telakalla.