13/07

· joonasn – alleviivattua, oma pää

TOTUUDEN SANOJA

Protestanttinen etiikka ei protestoi eikä kysy: Miksi ihmeessä? Minun kysymykseni kuuluu: Eikö vähempikin riittäisi? Mitä oikein haemme? Olemme oppineet naureskelemaan duunarille, joka pudottaa työkalunsa niille sijoilleen, kun tehtaanpilli iltapäivällä parahtaa. Tällaista asennetta ei tänä päivänä (toim. huom: teksti on julkaistu vuonna 2004!) arvosteta. Haemme selitystä käyttäytymiselle, joka haiskahtaa eettisesti arvelluttavalta.

––

Onko työnteko sittenkin kulutuksen seuraus? Näin päin kausaalisuhde näyttää vahvemmalta. Kulutus johtaa suuremmalla välttämättömyydellä työntekoon kuin työnteko kulutukseen. Kulutus on siis ensisijaista työntekoon nähden. Havainto on hätkähdyttävä. En käy töissä viedäkseni perheeni etelänmatkalle, vaan vien heidät etelänmatkalle, jotta kävisin töissä. Joku toinen raataa pitkää päivää unelmissaan entistä hienompi auto. Jonain päivänä työ palkitaan ja hieno auto saa uuden omistajan. Mutta työ ei aiheuta autoa (paitsi autotehtaassa) vaan auto työn. Tässä tapauksessa pelkkä ajatus autosta, unelma suorastaan, riittää. Se on jo sinällään ilmaus sitoutumisesta kulutusprosessiin. Unelma on optio autokauppiaan teryleenihousujen kiiltävässä takataskussa.

––

Vanhanmalliseksi koetun puhelimen omistaminen herättää muissa helposti ivallisia kommentteja. Miksi? Kommentoijat eivät sinällään pyri olemaan pahansuopia. Mikä saa heidät parjaamaan vanhanaikaisia puhelimiamme? Jos he soittavat, he eivät edes tiedä minkälainen puhelin minulla on. Mikä minun vanhassa puhelimessani häiritsee heitä? Eivät samat vanhat tylsät juttuni, vaan se, että kerron konkreettisesti, etten sitoudu kulutukseen samalla innolla kuin he. Kyseenalaistaako minun valintani epämiellyttävällä tavalla heidän valintansa mielekkyyden? Vai viestitänkö, että olen mahdollisesti yleisemmälläkin tasolla sitoutumatta heidän normistoonsa? 

––

Tämän päivän (edelleen, 2004) kulutusyhteiskunnan tyypillinen ilmiö on vanhempien ilmoittama huonon omantunnon kokemus siitä, että he viettävät liian vähän aikaa lastensa kanssa. Yleisin selitys on työnteko. Kuitenkin vanhemmat samanaikaisesti sitoutuvat ympäröivän yhteisön normeihin. Eli mitä vahvempi norminmukainen käyttäytyminen, sitä huonompi omatunto. Merkillinen ilmiö. Tämän huonon omantunnonkin kulutusideologia on kääntänyt voitokseen, sillä se pyritään kompensoimaan pikemminkin hankinnoin kuin esimerkiksi tätä hankintakapasiteettia heikentävällä työmäärän vähentämisellä.

Viime syyskuussa edesmennyt Juhani Seppänen, Hullu työtä tekee, Otava 2004. Lihavointi minun. En ole vielä lukenut tätä parisataasivuista kirjaa edes loppuun, mutta alleviivattavaa on tullut jo niin paljon, että osa siitä jääköön toiseen postiin. Seppänen tunnetaan parhaiten hänen kirjastaan Selvästi juovuksissa, jossa hän kertoo omasta alkoholin suurkulutuksestaan työskennellessään työterveyslääkärinä ja pohtii ihmisen suhdetta alkoholiin. Seppänen taisi saada potkut työnantajaltaan kirjansa julkaisun jälkeen, mikä on – tietysti – aika punk rock.

On niitä jotka jäävät ja toisia jotka lähtevät, niin on ollut aina. Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa, eikä koskaan saa antaa periksi.

Tove Jansson, Muumilaakson marraskuu, s.10., WSOY 2000.

I don’t think in terms of ”best” or ”worst”. Making art isn’t like competing in the Olympics.

Paul Auster.

Oh well, of course, everything looks bad if you remember it.

Homer Simpson vuoden 1997 legendaarisessa jaksossa, jossa ääninäytteli myös Johnny Cash.

Think small: big money.

Albert (Rob Reiner!), The Bear S04E05. Reiner on näyttelijä ja ohjaaja, jonka tunnetuimmat ohjaustyöt ovat Kun Harry tapasi Sallyn, Kunnian miehiä, Piina ja toinenkin King-filmatisointi Stand by Me – viimeinen kesä.

Arkistosta: 25/02

· joonasn – alleviivattua, arkisto

Kirjoitettu alun perin 25. helmikuuta 2015.

Jos kaikki mikä näyttää rakkaudelta olisi sitä todellisuudessa, hyvä luoja, tämä olisi erilainen ja parempi maailma, ja jopa synkimpiä painajaisia seuraisivat sietämättömän onnelliset päivät.

Ray Loriga, Tokio ei välitä meistä enää, s. 125, Like 2002. Aiemmin.

Olemuksemme hienoimmat ominaisuudet ovat hedelmien pinnalla olevan untuvapeitteen kaltaisia: ne voivat säilyä vain jos niitä käsitellään äärimmäisen hellävaroen. Me emme kuitenkaan kohtele helläsydämisesti sen enempää itseämme kuin toisiakaan.

Henry Thoreau, Elämää metsässä, s. 8, WSOY 2000, suom. Mikko Kilpi.

02/06

· joonasn – alleviivattua, internet, pelit ja pensselit, universumi

This is a labor problem, but it’s also one of art. Why the fuck do you want to read things that no one could be bothered writing in the first place? What does it have to offer you at all, at the consumer end? I’d like to say I don’t know why people are happy to read AI generated slop, but a lot of it is that good writing should be almost invisible, the content of it the focus not the way its delivered. It should be unobtrusive, especially when you’re doing non-fiction works that are meant to be informative, not evocative. So people just don’t spot good quality writing! It slips past them and they just take in whatever it is the writer is supposed to be delivering. Even good fiction has the same quality of the technique often being invisible and the story itself becomes the focus. It’s a particular joy of mine as a writer when I’m reading something with excellent technique – it’s an added layer of pleasure – so all this AI slop is like dragging a nail file across vagus nerve most of the time. It’s not even bad. Bad writing can be a treat in its own right, if it’s done with earnestness. I especially love writing from people who speak English as a second or third language, folks still learning the rules and coming to the artform from wildly different backgrounds that bring new light to how my mother tongue works. Kids too! Kids make such brilliant mistakes, things that are like rediscovering the bones of some fantastic beast for the first time.

And AI has none of this! It’s just the top of the bell curve, the most boring mediocre output with no vision, no understanding, and nothing new to offer. And the people at the hiring end have decided they have so little respect for what good writing has to offer they’ll chuck out people with actual love of the written word over an overgrown Autocorrect. Even a well written cereal box label has more love in it that whatever a gen AI is going to spit out. That’s what we’re losing – a key connection to language. Just a slow erosion of the art forms that make life worth living.

Jilder kirjoittaa niinsanotusta tekoälystä tekstin tuottajana vastauksena The Guardian artikkeliin ‘One day I overheard my boss saying: just put it in ChatGPT’: the workers who lost their jobs to AI. Lihavointi minun.

08/04

· joonasn – internet, oma pää, universumi

THE HORRORS PERSIST BUT SO DO I

Helmikuu päättyi töiden merkeissä tutun asiakkaan luona. Maaliskuu alkoi sairastamisella. Flunssa vei reilut puolitoista viikkoa – ja olikin oikea kunnon flunssa, mutta vastoin kuin yleensä käy kun olen kipeänä, en menettänyt ruokahaluani täysin. Mikä oli hienoa. Ystävät tarjoutuivat käymään kauppa-asioilla, ja otin avun vastaan. Ruokahalun menettäminen kipeänä voi olla vähän hankala juttu useamman päivän kestettyään. Mutta onneksi nyt ei. Tervehdyttyäni oli aika palata töihin asiakkaan luo vielä pariksi päiväksi. Sen jälkeen – lisää töitä: vietin viikon toisen projektin parissa, taiteilijaystäväni sai viimein tilattua itselleen kotisivut. Ja ne saatiin tehtyä, puhelimessa monimutkaisetkin asiat suoristuvat ainakin vähän, vaikka puhelut vievätkin aikaa ja sovittujen puhelujen odottelu tuntuu päivystämiseltä ja stressaavalta. En pidä siitä mutta joskus täytyy puhua työpuheluita. Simple as that. Ja maaliskuu menikin siinä. Puff. Jaan linkin ystäväni sivuihin myöhemmin, koska en ole varma onko hän julkaissut niitä vielä virallisesti.

Parin viime viikon aikana olen myös nähnyt ihmisiä livenä vapaa-ajalla. Kuten lähiystävä ja hänen ystävänsä – nykyään kai minunkin – joka myös asuu samoilla hoodeilla, he istuvat luonani viettämässä rauhallista ja krapulaista lauantai-iltaa. A friend-with-benefits, joka käy saunomassa ja tilaa ruokaa kotiinkuljetuksella kun valittelen että en jaksaisi kokkailla. Rakas sukulainen, jonka ruokia viime viikolta syön edelleen, ja jonka kanssa kävimme parin tunnin keskustelun lähinnä masentavista aiheista, kuten joskus käy. Vanha ystävä, joka palauttaa scifisarjan DVD-levyn mutta ei jää lasilliselle koska on vähentänyt radikaalisti alkoholinkulutustaan. Ystävät kauempaa laittavat tekstiviestejä ja teemmekin hataria suunnitelmia.

Mitä yritän sanoa, on: olen uupunut ihmisten seuraan ja seurusteluun. Olen myös tehnyt paljon töitä, ehkä vähän liikaakin. Ihmisyliannostus saa minut ärtyiseksi ja vetäytymään, ja tarvitsen omaa aikaa yksin kotona. Tarvitsen Kaiken Ajan Olla Yksin Kotona, on todenmukaisemmin kirjoitettu. Onneksi kalenteri on tyhjä ainakin pääsiäisen yli ja lähiystävätkin ovat kiireisiä omissa töissään ja reissuillaan. Ja he kyllä tuntevat minut ja tietävät tarpeeni, ja sen että en voi käytännössä venyä niiden kanssa ollenkaan ilman että se vaikuttaa heikentävästi mielenterveyteeni ja kostautuu. Ei mitään mikä ei lientyisi kolmen–neljän päivän erakoitumisella ja aikatauluttomuudella. Aion pitää kalenterini mahdollisimman tyhjänä, vapun tienoilla olenkin jo toisella puolella maata mökkilomalla. Matkan tarkoitus on hääkutsu, mökki on pieni, söpö ja kaksikerroksinen, ei naapureita näköetäisyydellä. Vietän siellä pari ylimääräistäkin yötä.

VAIN TAHROJA PAPERILLA

Alan Jacobs blogissaan:

Dear reader, I’m sure you have a tough job, but reflect on this: You don’t have to try to decipher Auden’s handwriting.

Alan Jacobsin blogi – The Homebound Symphony – on yksi nykyisiä suosikkejani. Kirjoituksesta tuli mieleen samaa asiaa käsittelevä oma vanha kirjoitukseni. Jacobs on pohjoisamerikkalainen professori, kriitikko ja englanninkielisen kirjallisuuden tutkija.

Hienostuneesti nahistunut

· joonasn – alleviivattua, internet, kuvat, oma pää, pelit ja pensselit

Täydellinen kauneus, kuten vaikka kirsikankukat, on vasta lähtökohta. Kun se ylitetään, päästään kohti epätäydellistä kauneutta, joka on kauneuden korkeampi muoto. Ajatus perustuu zen-buddhalaiseen tavoitteeseen tyytyä vaillinaisuuteen ja puutteeseen ilman, että ne herättävät tunteita ei-riittävästä tai kyvyttömyydestä.

Aino Frilander Hesarin artikkelissa Hienostuneesti nahistunut japanilaisista puupiirroksista vuodelta 2022.

EDIT 20.2.2025: Japanilaisiin puupiirroksiin voit tutustua kattavasti netissä osoitteessa Ukiyo-e.org.

Even if you’ve only seen a few Japanese woodblock prints, you’ve seen the work of Hiroshige and Hokusai, thousands of examples of which you can find in the vast Japanese woodblock database of Ukiyo‑e.org. – – This English-Japanese bilingual site, a project of programmer and Khan Academy engineer John Resig, launched in 2012 and now boasts 213,000 prints from 24 museums, universities, libraries, auction houses, and dealers worldwide.

Openculture.com: Enter a Digital Archive of 213,000+ Beautiful Japanese Woodblock Prints

”’Enshittification’ is complete.”

· joonasn – 73AM, alleviivattua, internet, oma pää, pelit ja pensselit, universumi

I believe that 2025 is the beginning of a new era. We are becoming more and more disappointed in the technology that surrounds and enslaves us. For instance, when social media was in its infancy, we were promised new ways of communicating and sharing ideas. However, nobody likes their relationship with social media anymore. We have come full circle. We are done. We are all totally fried. Our mental health and concentration has been shot to pieces. “Enshittification” is complete.

Timo Kaukolampi kotisivuillaan. Kaukolampi on musiinkintekijä, jonka tiedän lähinnä parinkymmenen vuoden takaa yhtyeistä Larry and the Lefthanded ja Op:l Bastards, joka joutui vaihtamaan alkuperäisen nimensä autojätti Opelin vaatimuksesta. Näköjään tästä on Hesarikin eilen kirjoittanut. Olisin voinut julkaista 73 AM:n taannoisen esikois-EP:n ilmaiseksi myös digijakelijan kautta, jolloin se olisi päätynyt mm. Spotifyhin. Osa päätöksestäni julkaista se itse Bandcampissa johtuu Spotifyn suurella rahalla promotoimasta oikeistolaisesta vihapuheesta. Itse olen mukana ystäväni perhespotifytilauksessa, joten en tue Spotifya rahallisesti, mutta käytän sitä kyllä. Onko tämä ristiriitaista? Ehkä se vähän on.

Facebookista ikävöin vain paria ryhmää, jotka liittyvät vahvasti taiteeni tekemiseen kuuluvaan fiilistelyyn ja yhteen sen monista manifestaatioista eli kamarunkkaukseen, josta olen puhunut aiemminkin. Ryhmissä on paljon tietoa, jota ei oikeastaan ole missään muualla (mikä on tietysti osa Ongelmaa). Kuinka relevanttia kaikki se tieto on tekemiseeni on kyseenalaista. Vai tykkäänkö vain katsella kuvia kiinnostavista laitteista ja soittimista? Guilty as charged! Lapsena selasin hyvin kiinnostuneena kaikenlaiset postissa tulleet mainoslehdet ja kuponkiuutiset ja teininä ostelin vähillä kuukausirahoillani Guitar World -lehtiä R-Kioskeilta. Samaa viettiä tyydytin lapsena todennäköisesti myös tarroilla ja jääkiekkokorteilla. Kortteja en ole ostanut lapsuuden jälkeen, tarroja saatan silloin tällöin ostaa. Viimeksi ostin pari arkkia Hämähäkkimies- ja Turtles -sarjakuvalehtien välissä 1996 tulleita tarroja. Kitarakamaryhmien hyvä puoli nousee esille silloin kun vanhat laitteet eivät toimi kuin niiden pitäisi, tai kaipaat neuvoa uuden (vanhan) laitteen hankintaan. Ja luulen että ne toimivat myös vertaistukena. Olen käynyt kerran selaamassa näitä ryhmiä sen jälkeen kun lähdin facebookista pari viikkoa sitten. Onko tämä ristiriitaista? Ehkä se vähän on.

Kitarakamoista jauhamista voi toteuttaa onneksi hyvin myös pikaviestitse ja livenä. Internetissäkin on paikkoja sosiaalisen median ulkopuolella. Keskustelufoorumeiden kulta-aika oli 2000-luvun alussa, mutta kyllä niistä osa on aktiivisia edelleen. Olen ollut kotimaisen muusikoiden.netin jäsen vuodesta 2002! ”Olet kirjoittanut keskusteluun 1164 kirjoitusta ja aloittanut 82 uutta aihetta, joihin on kirjoitettu yhteensä 737 vastausta (keskimäärin 9 per aihe)”, sanoo tilasto.

Toteutin samanlaisen muuton myös Instagramista, samoin seurauksin. Ikävöin vanhojen ystävieni (ja vähän muidenkin) turhanpäiväisiä päivityksiä, selfieitä ja meemejä heidän reelseissään, joten olen käynyt silloin tällöin klikkailemassa sielläkin. Lapsuuden ja teiniajan hyvän ystävän – sen jonka kilauttaa kaverille -kaveri olisin ollut telkkarissa jos hän olisi päässyt ensimmäisestä vaiheesta jatkoon ehkä kymmenen vuotta sitten – elämää tulee mielellään seurattua sitä kautta. Kuten muutaman muun vanhan ystävän, joiden kanssa ei varsinaisesti pidetä yhteyttä, mutta se yhteys säilyy, juuri näiden heidän slice-of-life kuvaraporttien ja niiden tykkäilyn ja kommentoinnin mahdollistamana. Osa instassa seuraamiani ovat onneksi myös Blueskyssä ja/tai Mastodonissa.

KAIKKI TÄMÄ sanoakseni, että vaikka en VIRALLISESTI ole enää Metan alustoilla, hengailen silti välillä vielä Metan alustoilla. Onko tämä ristiriitaista? Ehkä se vähän on. Teenkö siitä itselleni ongelmaa? Se jää nähtäväksi.

1000!

· joonasn – internet, oma pää, pelit ja pensselit, universumi

Kuten olette saattaneet tähän mennessä otsikosta tai viimeistään kuvasta huomata, kyseessä on maryque.com/blogin tuhannes kirjoitus, ja samalla blogin 17-vuotissyntymäpäivä! Hurraa! Julkaisin blogin ensimmäisen kirjoituksen keskiviikkona 9. helmikuuta 2008, ja tuntuu että siitä on vähintään yksi aikakausi jos ei toinenkin. Maailma palaa; maailman rikkain ihminen ja vastenmielinen oranssi mies rikkovat rakenteita toisaalla ja paskovat ikivanhoja toimivia systeemejä takaisin kivikaudelle, oma äärioikeistohallituksemme tekee samaa täällä köyhille, työttömille, maahanmuuttajille, lapsiperheille, vammaisille, narkomaaneille, duunareille ja – hetkonen – aika lailla kaikille muille paitsi itselleen ja muille rikkaille. Kyyti on kylmää. Nuorisoa syytetään keskittymiskyvyn puutteesta ja kaikenlaisesta löysäilystä (milloin näin ei olisi tehty), mutta aikuiset eivät ole yleensä yhtään sen parempia, he vain peittävät moninaiset puutteensa milloin mihinkin hevonpaskaan, oli se sitten salilla tai netissä, wellnessiin tai – rehellisesti itseään pettäen joka tapauksessa – alkoholiin. Ei kai pitäisi vaatia nuorisolta itseregulointia ja ryhtiliikettä jos ei aikuisistakaan siihen ole?

Väestö ikääntyy, sosiaalipalvelut on kustu aikoja sitten – hyvinvointialue, hyi vittu –, mielenterveysongelmiin ei saa apua ajoissa, nuorten huumekuolemat lisääntyvät, huumeet muuttuvat vielä karmeimmiksi ja meno sen myötä sekavammaksi ja vaarallisemmaksi kaikkialla. Luokkaerot kasvavat; köyhät köyhtyvät ja se ei edelleenkään kiinnosta ketään muita kuin entisiä ja nykyisiä köyhiä, he sen tietenkin ymmärtävät, he ovat sormi sen maailman pulssilla pakon edessä. Suurin osa ns. keskiluokastakin on täysin etääntynyt köyhien todellisuudesta, eivät he muista enää miltä tuntui olla köyhä, he viettävät aikansa mieluummin uusia isompia telkkareita ja elektroniikkajätevarastoja ja kolmannen maailman digikaatopaikkoja täyttäviä älypuhelimia shoppaillen.

Kärjistänkö? En mielestäni kovin paljoa, en ainakaan muualla kuin sanatasolla. Kuten sanoin, kyyti on kylmää. Edes vanhojen valkoisten miesten eläköityminen ja kuolema ei lämmitä kun katsoo minkälaisia imperialistinatsikapitalisteja heitä kieli perseessä polvillaan kävellen seuraavat keski-ikäiset valkoiset miehet ovat. Miehet! On aika nousta, miehisyys on kriisissä, ja sen kriisin ovat aiheuttaneet naiset, homot ja transihmiset! Oi miehet! Veljet, meidän on palattava takaisin vanhoihin hyviin aikoihin! huutavat juuri ja juuri parikymppiset velliperseet, jotka ovat imeneet digifasismin tissiä siitä asti kun he oppivat kohdistamaan märät idiootin silmänsä johonkin. Kuten me kaikki teemme, mutta muistan ajan – oi muistatko vielä sen virren – jolloin esimerkiksi internet ei ollut näin järkyttävän käyttökelvoton paikka täynnä hyperkapitalismia, disinformaatiota ja AI-paskaa, jota kukaan ei oikeasti edes halua. (Paitsi märkämunaiset digifasistit, joilla ei ole edes käsitystä sen rahan määrästä mitä he ovat tähän täysin turhaan paskaan upottaneet.)

Jumalauta Kiinasta lennätetään lentokoneilla suomalaisille pientä kivaa krääsää  28,2 MILJOONAA PIKKUPAKETTIA VUODESSA, ja määrä on kasvanut 35-kertaiseksi kahdessa vuodessa, JA tämä ei edes tunnu hätkähdyttävän ketään?! ”Suosituimpien tuotteiden joukossa on esimerkiksi päähineitä, epäaitoja koruja ja vaatteita.” No sitten ei mitään jos ne kerta on PÄÄHINEITÄ JA EPÄAITOJA KORUJA! Joskus tuntuu että tämän maailman kohtalo on oikeasti lasten ja idioottien käsissä. Eikä saa tietenkään unohtaa uhriutuvia miehiä. Eikä fasisteja. Eikä natseja.

Hyvää syntymäpäivää, rakas blogini, ja parempaa maailmaa.

999.

· joonasn – alleviivattua, arkisto, oma pää

Ihminen elää kahdella eri tasolla, kontrolloidulla tasolla ja omalla sisäisellä minuudella, johon me kukaan ei päästä käsiksi jos ei itse henkilö anna ulospäin viitteitä.

Jarmo Mäkilä

There’s no way to know if the time you’re spending will someday prove to be time you spent paying your dues or time you spent fooling yourself.

Lauran Graham, Talking as fast as I can, s. 128, Ballantine Books, 2016.

– – Jos aikaisin tai myöhään iltapäivällä oli poikkeuksellisen hiljaista, kuultiin heikosti jopa lähimmän karusellin eksoottisten soittopalkeiden välillä häipyvää, aavemaista musiikkia. Valtavassa karusellissa melkein puolen mailin päässä pyöri kullattujen hevosten piiri, väri oli kuin poltetussa sokerissa ja mukana oli kiiltävän mustia ja näyttävän sinisiä ja vaaleanpunaisia raitoja kuin mukaan olisi kylvetty makeisia, mentolkarkkeja, lakritsia ja piparminttutikkareita. Mistä ne suurenmoiset pyörivät hevoset olivat peräisin? Valmistiko jossain iso yhtiö pelkkiä karusellihevosia? Revittiinkö siitä isotkin rahat? Kukaan ei ollut rikas.

Joseph Heller, Lopun ajat, s. 13–14, Gummerus 1995. Suomentanut Antero Tiusanen.

Kaupungin yllä, pimeässä myrskyisessä yössä, valaistu pyörä pyöri taaksepäin.

Malcolm Lowry, Tulivuoren juurella, s. 57 (ensimmäisen luvun viimeinen virke), WSOY 1984. Suomentanut Juhani Jaskari.

Tämä on blogin 999. kirjoitus.