Työkiireiden ja kipeänä olemisen täyttämä hajamieli unohti täysin bloginsa 12-vuotissynttärit, jotka olivat siis sunnuntaina 9.2.! Sitkeä poskiontelokipuilu, korvakipuilu ja yleinen flunssaflegmaattisuus on omiaan kotona tehtäville etätöille, joita riittää ihan sopivasti. Kuulumisia kerroinkin enemmän viikko sitten.
2020?
Serenity now! Viime vuosi oli.. mielenkiintoinen, erilainen, uusi, nyt jo historiaa? Uudet opiskelut, uusi asunto uudella alueella. Tietynlaisen erakoitumisen ja hiljaisen hitaan itsetutkiskelun täyttämät päivät ja yöt, duunikiireet jotka lopulta pakottivat – tai eivät tietenkään pakottaneet, oma valintani ja suunnitelmani se oli – syksyllä opintojen väliaikaiseen keskeyttämiseen. Kaupungin suurimman ostoskeskuksen suurimmassa vaateliikkeessä työharjoittelu – anteeksi: työssäoppiminen – jäi kuukauden mittaiseksi, ja hyvä niin. Kirjoittaminen: hyvin vähäistä, luonnostelua, listojen tekoa, muistiinpanoja. Ihmissuhteiden ylläpito: heikohkoa, puheluihin vastaamatta jättämistä, oman happinaamarin pukemista ensin. Lähipiiri kyllä ymmärtää. Uudet hoodit ovat kauniit, puistomainen puutaloalue on täydellinen kävelylenkeille, joilla murehditaan täysin turhia asioita, katastrofisoidaan tulevia, spekuloidaan ahdistuksien eri puolia, hengitellään syvään ja katsellaan puita ja lintuja.
Rauhallisen rutiinielämän etsiminen ja löytäminen. Läpitalon asunto, jonka hiljaisuuden rikkoo välillä vain yläkerran naapurin kusen lorotus. Työpöydän äärestä koko seinän kattavien ikkunoiden läpi kotikadun liikenteen seuraaminen. 95% kulkijoista kävelyttää koiraa, parinsadan metrin päässä on koirapuisto. Luonnon monimuotoisuus, identtisten mutta eriväristen rintamamiestalojen pihojen istutusten suun-auki-loksauttava runsaus ja kauneus, rautatieaiheiset katujen nimet. Sen tajuaminen, että X on prosessi, ei ole on-off -kytkintä, mustan ja valkoisen välillä on tuhat sävyä eikä riitäkään. Sopivasti rähjäisen lähiostarin palvelut. Pyykkitupa ja kuivaushuone.
Opiskeluoikeuteni jatkui loppiaiselta. Kaiken turhan stressaamisen jälkeen sain unelmieni harjoittelupaikan. Kevät on työntäyteinen ja hyvä niin. Kaiken kattava pimeys väistyy (kuten aina), kaikki menee suunnitelmien mukaan vaikka en ikinä ikinä ikinä osaa luottaa siihen etukäteen, vielä. Mutta tiedostan ja muistan sen. Prosessi sekin. Ehkä se ei ole vain harmaan eri sävyjä, ehkä se on väriympyrä.
Arkistosta: Aattoilta
Kirjoitettu alun perin 28. joulukuuta 2010
Jouluaattoiltana seisomme ystäväni oven takana rappukäytävässä. Ovikellon äänen jälkeen kuuluu jotain puhetta ja hirveää ryminää, sen jälkeen ei mitään. Päästyämme sisään käy ilmi että asunnon haltija oli tulossa aukaisemaan ovea, mutta kaatui eteisen lattialla ja löi päänsä imuriin. Nyt kaatunut itkee ja suurin osa porukasta sählää hänen ympärillään. Istun nojatuoliin keittiössä ja kaadan itselleni punaviiniä.
Suurin osa seurueesta lähtee käyttämään langennutta päivystyksessä, joten tätä päätöstä seuraa nopea hässäkkä: taksin tilaamista, astian etsimistä jotta he saavat punaviiniä mukaansa; vaatteiden, lompakoiden ja puhelimien hakemista ja löytämistä. Me jäämme pitämään seuraa kissalle ja odottelemaan juhlien jatkumista.
Makaamme television edessä viinilasit kädessä jutellen, kun muu porukka palaa yllättävän lyhyeltä reissultaan: äänekäs kaatuneemme oli allekirjoittanut vastuuvapauslomakkeensa ja näin ollen seurue pääsi jatkamaan juhlintaansa.
Nyt muutama päivä töitä ja pitkä viikonloppu. Tuntuu siltä, että tekisi hyvää viettää pari päivää kotona, lueskellen ja nukkuen, joten luultavasti en lähde uuden vuoden tienoilla mihinkään. Pakollisia juhlapäiviä ja niin edelleen?
Arkistosta: En tunne sinua vielä tarpeeksi hyvin
Kirjoitettu alun perin 14. joulukuuta 2010
Haluaisin tietää mitä ajattelet. Vaikka silloin kun en ole parhaimmillani, vaikka silloin kun olen muualla, tai luonasi mutta en samassa huoneessa. Tai silloin kun valitan puhelimen toisessa päässä omista vaikeuksistani. Silloin kun haluaisit puhua jostain muusta mutta ilmapiiri ei anna periksi sanoa ”Hei haluaisitko sä puhua jostain kevyestä ja jostain mikä veis meidän kummankin mielen johonkin muualle”. ”Vaikka tiiätkö seksistä.” Ja äkkiä on kesä ja katson sinua kameran etsimen kautta, nouset seisomaan piknikliinalta, naurat ja varjostat kasvojasi kädelläsi. Tuulee mutta ei liikaa.
Sekin kiinnostaisi, minkälaisia mielikuvia näet jos joskus ajattelet tulevaisuutta? En usko että näet minua, mutta jos näet, olenko samanlainen, yhtä huono välillä? Vai onko tapahtunut jotain joka on tehnyt minusta tasaisen, vakaan, hiljaisen, arvattavan? Vai olenko elämässäsi ollenkaan? Olethan voinut löytää jonkun joka on sitä kaikkea mitä silloin tulet tarvitsemaan?
Jossain vaiheessa tulee fiilis että omaa elämää pitäisi pystyä järjestämään enemmän, paremmin, useammin, mutta miksi se tulee aina silloin kun tylsistyy yksin kotona viettäen sairaslomapäivää, silloin kun ei ole nähnyt muita ihmisiä muutamaan päivään. Kun ainoa mitä voi tehdä on kerätä vuoden aikana kertyneet pahvit, siivota pois vanhat laskut ja postit.
21/11
Kaivoin esiin käsikirjoituksen aika kärsineet ja ikivanhan näköiset muistiinpanot. Kertonee jotain tämän projektin kestosta. Se elää, kuitenkin, vaikka onkin ollut välillä pitkiä aikoja telakalla.
16/11
Kirjoja part XV
Pitkästä aikaa. Viimeksi luettuja: Caitlin Moranin Näin minusta tuli tyttö, Haruki Murakamin novellikokoelma Desire, Anthony Bourdainin Kitchen Confidential – Mestarikokin tunnustuksia, Anthony Doerrin Kaikki se valo jota emme näe, Junot Diazin Vieraissakävijän opas rakkauteen & Drown, Tommi Kinnusen Lopotti, John Irvingin Kaikki isäni hotellit & Sirkuksen poika & tekstikokoelma Tuulesta temmattu tyttöystävä, Bob Geldofin omaelämäkerta Is that it?, Kyllikki Villan Vanhan rouvan lokikirja, Toni Morrisonin Rakkaus, John Steinbeckin novellikokoelma Punainen poni sekä Alice Hoffmanin Päivän korento & Lyhtyjen yö ja kourallinen kesän aikana hyllystä uudelleen luettuja.
Kesken on ainakin Milan Kunderan Jäähyväisvalssi, Edgar Lee Mastersin Spoon River antologia, Raymond Chandlerin Vuosien varjo, Ashley Kahnin Kind of Blue – Modernin jazzin avain, Anton Tšehovin kokoelma Valitut novellit, Mika Waltarin Kirjailijan muistelmia sekä kasa Lassi & Leevi -albumeita ja juhlakirjoja.
Aiemmin: I, II, II revisited, III, IV, V, VI, VII, VIII, IX, X, XI, XII, XIII & XIV.
Blogi verkossa taas
EDIT 19.9.2019: Kuvaongelmat korjattu
Muutettuani toiselle palveluntarjoajalle blogissa on vielä ongelmia (lähinnä kuvien kanssa), korjaantuvat lähipäivinä kun vain keksin miten. Sillä välin blogi saattaa olla alhaalla hetkittäin. Ei juuri huvittaisi kahlata parin vuoden posteja läpi ja korjata kuvalinkkejä manuaalisesti.. Kaikesta muusta lisää myöhemmin.
Arkistosta: Mietteitä tulevasta
Kirjoitettu alun perin 22. helmikuuta 2011
Mietin tänään sitä, kuinka ihminen tekee tietoisia päätöksiä ja pyrkii kohti itselleen asettamaansa maalia. Se on tapahtunut minulle, on helppoa nähdä aika selkeästi näin jälkikäteen: olen hakeutunut tietoisesti tätä alaa kohti jo lapsesta/nuoresta asti. Se ei ole niin dramaattista kuin miltä se kuulostaa: lähinnä olen pitänyt sitä mielessä jos on pitänyt miettiä kohtuullisen realistista mahdollisuutta tulevaisuutta ajatellen, esimerkiksi yläasteella ja lukiossa. Mitä voisin tehdä palkkani eteen, mistä pitäisin?
On varmasti olemassa ihmisiä, joista on tullut jotain pelkästään (tai enemmän) avoimen tilaisuuden kautta, ehkä he olivat oikeassa paikassa oikeaan aikaan, tai ehkä he päätyivät vasten tahtoaan tilanteeseen josta huomasivatkin pitävänsä? En tarkoita että ihminen ei voisi olla onnellinen/tyytyväinen työhönsä/elämäänsä ilman pitkäaikaisen suunnitelman toteutumista, ajatukseni vain pyörivät näissä asioissa tänään jonkinlaisen konkreettisen valitun kehityksen ajatuksen kannalta.
Uskon kuitenkin että elämästään voi nauttia enemmän, kun ensin tajuaa että sille voi tehdä jotain, ja sen jälkeen tekee tarvittavat asiat saavuttaakseen haluamansa tilanteen. On oikeasti äärimmäisen nautinnollista ajatella tulevaisuuden olevan muovailtavissa. Ja itse olen todiste siitä, että se on mahdollista. Jos en olisi tehnyt sitä jo kerran aiemmin en luultavasti luottaisi omiin kykyihini tätäkään vähää.
Mitä ajan takaa? Olen siinä prosessissa taas. Aina kun kirjoitan tätä blogia, aina kun mietin kirjoittamista, aina kun luen jotain, aina kun mietin nykyistä projektiani. En tarkoita, että sen valmiiksi saattaminen toisi minua vielä mihinkään, mutta se on askel oikeaan suuntaan. Ja todennäköisyys siihen, että tulevaisuus on jännittävämpi ja hienompi (ja sellainen kuin haluaisin sen olevan jos saisin valita) kasvaa. Ainakin ihan vähän. Mutta mitenkään muuten se ei sitä tee.
(Nämä muutamat kirjoitukset käsittelevät (tai ainakin hipovat) samaa teemaa.)
Arkistosta: 01/07
Kirjoitettu alun perin 1. heinäkuuta 2018
Ostin taannoin kaikki suomennetut Lassi & Leevi -albumit ja suurimman osan kovakantisista kirjoista kokoelmiini. Lisää kaikesta myöhemmin. Kesälomaa on ollut pari viikkoa, vielä vähän vajaa puolitoista kuukautta jäljellä.