2020?

Serenity now! Viime vuosi oli.. mielenkiintoinen, erilainen, uusi, nyt jo historiaa? Uudet opiskelut, uusi asunto uudella alueella. Tietynlaisen erakoitumisen ja hiljaisen hitaan itsetutkiskelun täyttämät päivät ja yöt, duunikiireet jotka lopulta pakottivat – tai eivät tietenkään pakottaneet, oma valintani ja suunnitelmani se oli – syksyllä opintojen väliaikaiseen keskeyttämiseen. Kaupungin suurimman ostoskeskuksen suurimmassa vaateliikkeessä työharjoittelu – anteeksi: työssäoppiminen – jäi kuukauden mittaiseksi, ja hyvä niin. Kirjoittaminen: hyvin vähäistä, luonnostelua, listojen tekoa, muistiinpanoja. Ihmissuhteiden ylläpito: heikohkoa, puheluihin vastaamatta jättämistä, oman happinaamarin pukemista ensin. Lähipiiri kyllä ymmärtää. Uudet hoodit ovat kauniit, puistomainen puutaloalue on täydellinen kävelylenkeille, joilla murehditaan täysin turhia asioita, katastrofisoidaan tulevia, spekuloidaan ahdistuksien eri puolia, hengitellään syvään ja katsellaan puita ja lintuja.

Rauhallisen rutiinielämän etsiminen ja löytäminen. Läpitalon asunto, jonka hiljaisuuden rikkoo välillä vain yläkerran naapurin kusen lorotus. Työpöydän äärestä koko seinän kattavien ikkunoiden läpi kotikadun liikenteen seuraaminen. 95% kulkijoista kävelyttää koiraa, parinsadan metrin päässä on koirapuisto. Luonnon monimuotoisuus, identtisten mutta eriväristen rintamamiestalojen pihojen istutusten suun-auki-loksauttava runsaus ja kauneus, rautatieaiheiset katujen nimet. Sen tajuaminen, että X on prosessi, ei ole on-off -kytkintä, mustan ja valkoisen välillä on tuhat sävyä eikä riitäkään. Sopivasti rähjäisen lähiostarin palvelut. Pyykkitupa ja kuivaushuone.

Opiskeluoikeuteni jatkui loppiaiselta. Kaiken turhan stressaamisen jälkeen sain unelmieni harjoittelupaikan. Kevät on työntäyteinen ja hyvä niin. Kaiken kattava pimeys väistyy (kuten aina), kaikki menee suunnitelmien mukaan vaikka en ikinä ikinä ikinä osaa luottaa siihen etukäteen, vielä. Mutta tiedostan ja muistan sen. Prosessi sekin. Ehkä se ei ole vain harmaan eri sävyjä, ehkä se on väriympyrä.

Arkistosta: Mietteitä tulevasta

Kirjoitettu alun perin 22. helmikuuta 2011

Mietin tänään sitä, kuinka ihminen tekee tietoisia päätöksiä ja pyrkii kohti itselleen asettamaansa maalia. Se on tapahtunut minulle, on helppoa nähdä aika selkeästi näin jälkikäteen: olen hakeutunut tietoisesti tätä alaa kohti jo lapsesta/nuoresta asti. Se ei ole niin dramaattista kuin miltä se kuulostaa: lähinnä olen pitänyt sitä mielessä jos on pitänyt miettiä kohtuullisen realistista mahdollisuutta tulevaisuutta ajatellen, esimerkiksi yläasteella ja lukiossa. Mitä voisin tehdä palkkani eteen, mistä pitäisin?

On varmasti olemassa ihmisiä, joista on tullut jotain pelkästään (tai enemmän) avoimen tilaisuuden kautta, ehkä he olivat oikeassa paikassa oikeaan aikaan, tai ehkä he päätyivät vasten tahtoaan tilanteeseen josta huomasivatkin pitävänsä? En tarkoita että ihminen ei voisi olla onnellinen/tyytyväinen työhönsä/elämäänsä ilman pitkäaikaisen suunnitelman toteutumista, ajatukseni vain pyörivät näissä asioissa tänään jonkinlaisen konkreettisen valitun kehityksen ajatuksen kannalta.

Uskon kuitenkin että elämästään voi nauttia enemmän, kun ensin tajuaa että sille voi tehdä jotain, ja sen jälkeen tekee tarvittavat asiat saavuttaakseen haluamansa tilanteen. On oikeasti äärimmäisen nautinnollista ajatella tulevaisuuden olevan muovailtavissa. Ja itse olen todiste siitä, että se on mahdollista. Jos en olisi tehnyt sitä jo kerran aiemmin en luultavasti luottaisi omiin kykyihini tätäkään vähää.

Mitä ajan takaa? Olen siinä prosessissa taas. Aina kun kirjoitan tätä blogia, aina kun mietin kirjoittamista, aina kun luen jotain, aina kun mietin nykyistä projektiani. En tarkoita, että sen valmiiksi saattaminen toisi minua vielä mihinkään, mutta se on askel oikeaan suuntaan. Ja todennäköisyys siihen, että tulevaisuus on jännittävämpi ja hienompi (ja sellainen kuin haluaisin sen olevan jos saisin valita) kasvaa. Ainakin ihan vähän. Mutta mitenkään muuten se ei sitä tee.

(Nämä muutamat kirjoitukset käsittelevät (tai ainakin hipovat) samaa teemaa.)