Teams teams teams

Olen ollut nyt kolme viikkoa päivittäin Teams-videopalaverien äärellä. Olen osallistunut webinaareihin ja työpajoihin, laavannut Trelloa ja yrittänyt löytää Discordin tekstivyöryn ja hymiöiden seasta jotain olennaista. Olen nähnyt kymmeniä eri näkymiä ihmisten keittiöistä. Olen tavannut useamman koiran, kissoja, nähnyt vilaukselta taaperoita ja teinejä ja yhden lontoolaisen harmaapapukaijan. Olen kuullut lukemattomia eri muotoiluja lauseesta oottakaas ku mä katon saanks mä tän näkymään teille ja ihmetellyt kuinka erilaisia ihmisten kuunteluilmeet ovat. Olen kehittänyt tehokkaan kymmenen minuutin sängystä-vessan-ja-keittiön-kautta-nojatuoliin-macbookin-äärelle -aamurutiinin. Olen kuunnellut tuntikausia kestäviä monologeja luovasta taloudesta, digitaalisista mahdollisuuksista, postkoronaalisuudesta, et cetera et cetera ja seurannut kymmeniä ei-koko-näytön kokoisia diaesityksiä ja tuijottanut itseäni samanaikaisesti läppärini näytön oikeasta alakulmasta ja parin sekunnin viiveellä senhetkisen puhujan jakamalta omalta näytöltään. Olen kokenut yhteenkuuluvuuden tunteita ja nyökytellyt vaikka en edes olisi videokuvassa. Olen odottanut tuntemattomasta syystä katkenneen video- ja audioyhteyden palaamista hiljaa itsekseni mutisten ja kuunnellut aikuisten ihmisten maanittelevan toisia aikuisia ihmisiä laittamaan kameransa päälle ja osallistumaan.  Olen seurannut keskustelujen – kyllä, niitäkin on ollut – rönsyilevän taidefilosofian puolelle ja kuunnellut mielenkiinnolla eri luovien alojen ihmisten kertomuksia omista kokemuksistaan omalla alallaan. Olen ymmärtänyt uudella tavalla sanan hyvinvointi ja miettinyt vastentahtoisesti henkilöbrändäystä, mitä tämäkin kirjoitus väistämättä on. Olen osallistunut, kommentoinut, tarttunut ja saanut kiinni, lupautunut tiimeihin ja selannut kymmeniä Instagram- ja Twitterfeedejä ja kuullut termit minäkuva ja identiteetti useissa villisti erilaisissa konteksteissa. Tätä jatkuu jouluun saakka, matkan varrella rakennamme yhdeksän näyttelyinstallaatiota kolmeen eri lasitaloon kolmeen eri paikkaan Pohjois-Pohjanmaalle.

Syys

Asfaltilla makuuhuoneeni ikkunan alla muutaman metrin levyisessä syvänteessä pyörivien lehtien lakkaamaton rapina kuulostaa aivan sateelta. Silloin kun ei sada, siis. Juuri nyt sataa taas. Pihan puut ovat myrskyn jäljiltä kadottaneet oksiaan, ja niitä täytyy varoa kun kävelee diagonaalisesti pihan läpi polkua pitkin hämärällä ja pimeällä. Tähtitaivas näkyy hienosti: vieressä kulkevan ison tien katuvalot eivät pala, tietä ja sen alla kulkevia putkia on remontoitu jo kauan, ja kuukin on piilossa. Nukun edelleen ikkuna raollaan, viileys rauhoittaa. Pidän koko ajan enemmän siitä, että minulla on sopivan kokoinen ja kaikin puolin hyvä asunto sopivalla paikalla rauhallisella alueella. Muutama vuorokausi ilman ihmiskontaktia yksin neljän seinän sisällä menee paljon helpommin nykyään. Olen muutenkin ajatellut paljon sitä kuinka paljon vähemmän elämässäni on stressiä verrattuna esim. vuoden, kahden tai kolmen takaiseen syksyyn. Se auttaa varsinkin niinä päivinä kun jostain syystä kokee riittämättömyyden tunteita.

Kirjoja part XVI

Viimeksi luettuja: Hélène Berrin Päiväkirja 1942–44, Riikka Pulkkisen Raja, Hemingwayn Kenelle kellot soivat, Petri Tammisen Suomen historia, Graham Greenen näytelmä Yes and No – Kyllä ja Ei, Yuval Noah Hararin Sapiens – Ihmisen lyhyt historia, A. W. Yrjänän runokokoelma Mechanema, Kauko Röyhkän Kesä Kannaksella, Stephen Kingin pienoisromaanikokoelma Sydänyö, Eila Pennasen novellikokoelma Pientä rakkautta, Emily Brontën Humiseva harju, Zadie Smithin Swing Time, Iiro Rantalan muistelmateos Nyt sen voi jo kertoa, William S. Burroughsin Hämy, Edgar Lee Mastersin huikea runokokoelma Spoon River antologia, Sara Vallan sarjakuvaromaani Lempo, Milla Paloniemen 112 osumaa – Sarjakuvataiteilijan päiväkirja, Ville Rannan sarjakuvaromaani Kajaani, Derf Backderfin sarjakuvaromaani My Friend Dahmer, Pauli Kallion & Christer Nuutisen Kramppeja ja nyrjähdyksiä –strippikokoelmat Ihan pienet juhlat ja Koko maailman paino.

Uudelleen luettuja: Stephen Kingin Uinu, uinu, lemmikkini, Siri Hustvedtin The Enchantment of Lily Dahl, Douglas Adamsin Terve, ja kiitos kaloista (olen ollut aina tosi  ihastunut Fenchurchiin), Paul Austerin Illuusioiden kirja, John Irvingin Ystäväni Owen Meany, Alice Munron novellikokoelmat Kerjäläistyttö, Dear Life ja Lying Under the Apple Tree.

Erilaisissa pinoissa ympäri asuntoa lukemista odottavat ainakin Pierre Boullen Kwai-joen silta, John Steinbeckin Tyytymättömyyden talvi, Hiljainen haltioituminen – A. O. Väisäsen tutkielmia kansanmusiikista (toim. Erkki Pekkilä), Graham Swiftin Veden maa, Afrikka kertoo – Valikoima nykyafrikkalaista proosaa (toim. Per Wästberg, Tammi, Forum-kirjasto, 1962), Mika Waltarin Ihmiskunnan viholliset, The Many Aspects of Sleep (toim. Matti Klockars & Tarja Porkka–Heiskanen, Acta Gyllenbergiana VIII, 2009), The life and works of Monet (toim. Edmund Swinglehurst), The life and works of Degas (toim. Douglas Mannering), Huonekalumuotoilu 1900-luvulla (Klaus Jürgen Sembach, Gabriele Leuthäuser & Peter Gössel, Taschen 1990), Miró (Walter Erben, Taschen 1990), Antoni Gaudí (Rainer Zerbst, Taschen 1992), Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi, Pedro Almodóvarin Kuumetta nivusissa, William Gibsonin Neurovelho, H. P. Lovecraftin Alkemisti ja muita kertomuksia.

Aiemmin: I, II, II revisited, III, IV, V, VI, VII, VIII, IX, X, XI, XII, XIII, XIV & XV.