Palasin myöhään maanantaina puolentoista viikon syyslomalta toisesta kaupungista. Nyt tuskailen taas kotona arjen pyörittämisen kanssa. On pimeää ja välillä valoisaakin, ainakin uuden lumen myötä. Sain (tietysti, se tapahtuu aina kun olen jossain muualla) tuhottua unirytmini täysin, nyt en saa päivistäni kiinni, valvon ja nukun liian pitkään, ja heräilen unistani epämääräisiin ahdistustiloihin, jotka ainakin osittain johtuvat ihmissuhteen vaikeuksista: tunnen olevani huono ihminen kun en saa välillä millään kiinni toisen haluista, peloista ja keskusteluista vaikka hän kuinka yrittää niitä jakaa. Ahdistun, jos tunnen olevani osallinen toisen ahdistumiseen. Enkä saa mitenkään selvitettyä itselleni olenko, vai onko toinen jotenkin kohtuuton vaatimuksissaan: olen ollut niin kauan ilman suhdetta että en muista enää mikä on normaalia suhteen tässä vaiheessa ja mikä ei. Ja onko sellaista (siis normaalitilaa) olemassakaan. Pelkään puhelintani ja Fb:n viestilaatikoita. Ja mietin toistanko samoja virheitä kuin aiemmin: ehkä emme vain ole yhteensopivia? Välillä kaikki on vain niin käsittämättömän vaikeaa. Tarvitsisin varmaan vain aikaa, rauhallisuutta ja vähän etäisyyttä kaikesta.