14/05

Aamulla herään pihan ääniin ja kesän tuoksuun avoimesta ikkunasta. On satanut, ilma on pehmeää ja täynnä valoa, ja olen nähnyt taas unia läheisyydestä, ihmisistä. Olen tottunut näihin uniin, ne toistuvat melkein joka yö. Niiden aiheuttama kaiho on yhtä ohimenevää kuin unet itse, kevyttä ja turhaa, epätodellista. Moni asia on paremmin kuin aiemmin. Tiedän sen, ja istuessani kahden vanhan ystävän kanssa lauantai-iltaa, kuulen myös jotain siihen viittaavaa. Jotain sellaista että on hienoa nähdä minut niin hyvinvoivana, miten se ikinä näyttäytyykään. Puhumme yhteisistä ystävistämme, ihmiset ovat uteliaita, mitä sille ja sille kuuluu. Tietysti, näinä aikoina. Ja oikeastaan sen taustalla miksi tapasimme nyt, oli yhteisen ystävämme läheisen ja meidän kaikkien kolmen hyvän tutun Kari Lunnaksen yhtäkkinen kuolema (linkki muistokirjoitukseen Kulttuurivoimalan fb-sivulla) Muhun saarella Virossa, missä vietin kolmisen kuukautta keväällä 2016, viisi vuotta sitten. Olen kirjoittanut Kulttuurivoimalasta ja siitä miten se vaikutti elämääni aiemmin ainakin täällä ja täällä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *