Kun hän puhuu painokoneista, paperilaaduista tai folioista, sävy ei ole nostalginen vaan käytännöllinen: tämä toimii, tämä ei, tämä kestää aikaa ja tämä ei kestä edes seuraavaan päivään. Ehkä juuri siksi häntä ärsyttää ajatus siitä, että visuaalinen kulttuuri typistetään ruudulla viliseviksi neliöiksi, jotka ovat hetken näkyviä ja seuraavassa hetkessä poissa, ilman että kukaan ehtii oikeastaan edes huomata.

Työpäivän jälkeen Prokofjev tarttuu mieluummin lehteen kuin puhelimeen. Kutimetkin kelpaavat. Näyttöä katsotaan silloin, kun on pakko. Muuten elämä saa olla konkreettista ja käsissä tuntuvaa, sellaista jossa materiaalilla on paino ja ajalla merkitys. Digitaalinen media voittaa nopeudessa ja päivitettävyydessä, mutta se häviää siinä, mikä Viiville on olennaista: kyvyssä pysäyttää ja vaatia huomiota. Printti ei ole hänelle yksi kanava muiden joukossa, vaan vastalause sille, että kaiken pitäisi olla kevyttä, nopeaa ja heti korvattavissa uudella.

Jos kaikki kirjat näyttävät samalta, niin palveleeko se ketään?

Ilkka Mattila kirjoittaa palkitusta graafisesta suunnittelijasta Viivi Prokofjevistä Print&Media-lehdessä. Artikkeli nettisivuilla on vain tilaajille, mutta sen saa luettua P&M-lehden RSS-syötteen kautta. Ja ehkä kirjastosta tai työpaikalta.