Tämä viikko alkoi alakuloisissa merkeissä. Tunsin oloni tylsistyneeksi, riittämättömäksi, ruoskin itseäni kun en ole saanut muka tarpeeksi aikaan (mitä se ikinä tarkoittaakaan), tuskailin rahattomuuttani samalla kun istuin yksin kotona katsellen fb:stä ystävieni lomakuvia. Olen alkanut kyllästyä jatkuvaan köyhyyteeni siinä määrin että olen hakenut kouralliseen avoimia oman alani paikkoja ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen. Ajoittain ajattelen että kaikki kaunis ja hieno tapahtuu kaikille muille, mutta tietysti tajuan että se ei pidä paikkaansa: alavireiset aivoni vain yrittävät kertoa minulle asioita jotka eivät perustu todellisuuteen. Alakulo ja pitkästä aikaa vaivaavat iskiaskivut aiheuttavat keskittymisvaikeuksia, mikä aiheuttaa turhautumista. Siihen auttavat ystävien kanssa keskustelu, pitkät kävelylenkit, ihmisten ilmoilla käyminen, asioiden auki kirjoittaminen, lempeys itseä kohtaan: vaikka en saakaan juuri nyt tehtyä niin paljoa kuin haluaisin, pienetkin asiat ja teot vievät eteenpäin. Muistiinpanojen teko, asioiden listaaminen, suunnittelu, lyhyiden pätkien lueskelu, pitkät yöunet. Pienellä budjetilla eläminen pakottaa myös syömään terveellisesti ja järkevästi. Ja välillä voi vain olla, kuunnella musiikkia ja tuulettimen hurinaa, ja muistaa että on ihan ok jos kaikki ei ole välillä ok. Hengitellä syvään jonkun aikaa, ja sen jälkeen jatkaa hommia, esimerkiksi ikuista pyykinpesua. Keskiviikkona olin kävelyllä ja kutsuin itseni ex tempore ystävieni luo kylään. Heidän tyttärensä täytti tällä viikolla vuoden, ja sujahdin taas sujuvasti sedän rooliin, hengailin pienen iloisen ihmisen kanssa samalla kun muu porukka grillasi ja kattoi pöytää ulos. Kaksi koiraa hökälehti ympäri pihaa ja pikkutyttö konttasi nauraen niiden perässä. Välillä noukin hänet syliini kukkapenkkiä tonkimasta tai jos käsineinä olleet sukat sattuivat tippumaan matkan varrelle. Kaikki tämä oli äärimmäisen tervetullutta ja auttoi minut irtautumaan omasta maailmastani. Tänään kävelin kuuden ja puolen kilometrin lenkin jonka varrella kävin tutustumassa kajakkien vuokrahintoihin, löysin yhden grillipaikan joen rannalta ja kahlasin vesisateessa hiekkarannalla. Kaikki on hyvin. Rahattomuuskin päättyy taas viimeistään ensi viikolla.
Category Archives ⇒ oma pää
20/07
Mullan alla S01E03.
17/07
And indeed there will be time
For the yellow smoke that slides along the street,
Rubbing its back upon the window-panes;
There will be time, there will be time
To prepare a face to meet the faces that you meet;
There will be time to murder and create,
And time for all the works and days of hands
That lift and drop a question on your plate;
Time for you and time for me,
And time yet for a hundred indecisions,
And for a hundred visions and revisions,
Before the taking of a toast and tea.
T. S. Eliot – The Love Song of J. Alfred Prufrock, viides säkeistö.
Kirjoja part XII
Viimeksi luettuja: Ian McEvanin Sovitus, Timo K. Mukan Ja kesän heinä kuolee, Keay Davidsonin Carl Sagan: A Life -elämäkerta, Siri Hustvedtin Amerikkalainen elegia, Charles Bukowskin haastattelukokoelma Auringonvalo, tässä olen, uudelleen luetut Philip K. Dickin On aika sijoiltaan ja Anna kyynelten tulla, pyysi poliisi, Neil Hardwickin Paluu Timbuktuun, Guy De Maupassantin Ihmissydän, Knut Hamsunin Nälkä, Hanif Kureishin Gabrielin lahja, Douglas Couplandin JPod, Kjell Westön Missä kuljimme kerran & Kangastus 38, Petri Tammisen Meriromaani, David Flusfederin Lahja, Marco Kososen Rock’n’roll Suicide Bar, Robert McCammonin (toim.) Kauhujen kirja 5, uudelleen luettu Banana Yoshimoton Kitchen, Joni Skiftesvikin novellikokoelma Suolamänty, uudelleen luettu Antoine de Saint-Exupéryn tuplanide Siipien sankarit & Yölento, uudelleen luettu David Benioffin Varkaiden kaupunki, Pentti Arjopalon Lyyran kirnu, Gabriel García Márquezin Rakkaudesta ja muista riivaajista.
Lukemista odottavat ainakin Jostein Gaarderin Sofian maailma, Aleksandr Solženitsynin omaelämäkerta Puskipa vasikka tammeen, Kerstin Ekmanin Tapahtui veden äärellä, Johan Bargumin Pimeä huone, Maaret Kallion Lujasti lempeä, ja luultavasti ainakin pari muuta.
Kirjahyllyssäkin on viimein jopa tilaa ja pöydillä ja lattioilla ei ole enää tornimaisia kirjakasoja: löysin pitkän etsimisen jälkeen tori.fi:stä kaksi olohuoneeseeni sopivaa kapeaa hyllyä.
Aiemmin: I, II, II revisited, III, IV, V, VI, VII, VIII, IX, X & XI.
20/06
Alkukesä on ollut sopivissa määrin sekä aktiivinen että hidas. Olen viettänyt pitkiä aamu- ja iltapäiviä sisätiloissa suljettujen sälekaihtimien takana ja aktivoitunut ulkoilmaan vasta illalla auringon kovimman paahteen mentyä ohi. Olen yövyttänyt ystäviäni kuumassa asunnossani kolmena perättäisenä viikonloppuna ahdistumatta juuri ollenkaan. Olen käynyt hyvän ystäväni kanssa keskellä kaunista, valoisaa ja tyyntä kesäyötä vuosi sitten kuolleen yhteisen ystävämme haudalla, ja kävellyt takaisin sieltä kuuden kilometrin matkan joen rantoja kierrellen. Olen valvonut aamuun asti ja nukkunut pitkälle iltapäivään, istunut puistoissa ystävien seurassa ja laulanut karaokea. Olen syönyt moninkertaisen määrän (~5 kpl) jäätelöä verrattuna viime kesäkuuhun. Olen kuunnellut, puhunut ja nauranut loputtomiin ja täyttänyt vuosia. (Sain lahjaksi kukkia, vihiksiä, keittoa ja yhden kolmisivuisen runon.) Olen lukenut liian vähän mutta onnistunut kirjoittamaan auki tiettyjä ikävöintejä, rakkauksia, kaihoja. Elämää.
Arkistosta: 29/04
Kirjoitettu alun perin 29. huhtikuuta 2015
Olen stressannut pari päivää viime viikosta saakka aivan turhista jutuista. Mukaan luettuina mutta ei yksinomaan:
– päiväkirjan muutaman rivin kirjoittaminen jälkikäteen (”Mitä jos jotain unohtuu?!”)
– Facebook-kommunikointi (”Miksi se sanoi vain ’pitää kattoa’?!”)
– polvi (”Miten helvetissä se on taas noin kipeä, mitä mää oon tehny eilen?!” TAI ”Mitä helvettiä, miten se on nyt taas melkein normaalin tuntoinen?!”)
– ystävät (”Mitä jos ne haluaa nähdä mua?! Tai soittaa, puhelimella?!”)
– sukulaiset (”Mitä jos ne juoruaa musta porukalla sit sen baletin jälkeen?!”)
– ystävän taidenäyttelyn avajaiset (”Mitä jos mulla iskee ahdistus siellä niiden kaikkien ihmisten seassa?! Mitä jos ne näkee että mää hikoilen?!”)
– raha (”Mitä helevettiä mää nyt teen, ei mulla oo varaa tällaiseen?!”)
– vaatteet (”Mitä saatanaa tällekin kengälle on nyt tapahtunu?!”)
– katupöly (”Mitähän helevettiä nuoki ajattelee kun mulla vuotaa koko ajan silmät niinku jollain idiootilla?!”)
– aurinko (”Mitähän neki mietti ku mulla oli koko ajan aurinkolasit päässä?!”)
– työhommat (”Ei saatana tästä tuu tänäänkään yhtään mitään, mää oon ihan paska.”)Jne jne jne. Hengitän syvään, teen mitä voin, jos en tänään niin sit huomenna.
03/05
Arkistosta: James Kochalka: American Elf
Kirjoitettu alun perin 20. toukokuuta 2009
American Elf on James Kochalkan päiväkirjastrippi, jota hän on piirtänyt ja julkaissut kotisivuillaan yli kymmenen vuotta. Siinä ajassa Kochalkasta on tullut tunnettu muusikko, useasti palkittu sarjakuvantekijä sekä kahden lapsen isä.
Olen nyt lukenut viimeisen viikon aikana koko arkiston läpi, ja täytyy myöntää että olen täysin koukussa. Miten voikin näin samaistua erilaisessa elämäntilanteessa olevaan ihmiseen pelkän sarjakuvastripin kautta?
Tunne on samankaltainen kuin se tunne, joka tulee kun lukee omia päiväkirjamerkintöjään vuosien takaa. Nostalgiaa ja surumielisyyttä siitä, että ei ole enää sama ihminen eikä tule koskaan enää olemaan. Mutta miksi? Eikö kehitys/kasvaminen ole vain hyvä asia?
Mietipä (näin kesän tullessa) jotain rauhallista oikein talvista hetkeä viime talvelta. Tai talvelta viisi vuotta sitten, tai kymmenen? Mitä tunnet? Tuleeko surullinen olo? Eikö?
Miksi minulle tulee?
19/04
Tuntuu siltä, että olisi aika irroittautua menneestä ja keskittyä tulevaan, päästää irti jostain vanhoista tavoista: ehkä nämä kaksi edellistä vuotta tuntuvat siltä, että olin, ja olen ehkä edelleenkin, jotenkin jämähtänyt paikoilleni, en välttämättä fyysisesti mutta kuitenkin. Voisin pyrkiä keskittymään enemmän positiivisiin muutoksiin elämässäni, viedä niitä eteenpäin. Niihin kuuluvat esimerkiksi se, että elämäni on nyt paljon monipuolisempaa kuin silloin kun kävin vielä päivätöissä. Kirjoitan enemmän, soitan pianoa ja kitaraa, käyn kuntosalilla, piirrän ja maalaan, syön monipuolisesti ja terveesti, olen laihtunut ja muutenkin stressittömämpi kuin silloin.
Luin eilen netistä kuinka kun eräs ihminen oli lapsi, hänen isoisällään oli tapana kysyä aina mitä rakensit tänään? ja sen ei tarvinnut olla mitään kosketeltavaa mutta vastausta aina odotettiin ja arvostettiin. Pitkän ja hitaan pääsiäsviikonlopun aikana tein paljon suunnitelmia tulevista uusista aktiviteeteista, tai siitä miten voin parantaa ajankäyttöäni ja panostani nykyisiin tekemisiini. Aina ei tarvitse hakea tehokkuutta, mutta joskus voi.
Olen kiinni rutiineissani: ostan samaa ruokaa samasta kaupasta tai kahdesta, teen töitä samaan aikaan samassa paikassa, kävelen samoja reittejä, kuuntelen samaa musiikkia. Kaikki nämä ovat sellaisia asioita, joita voin muuttaa with minimum effort.
11/04 (ja silti edelleen talvi)
Bored to Death S01E02. Suosittelen. Varsinkin jos olette saaneet tarpeeksenne jo näistä paskoista keleistä ja toivoisitte että Rakkauden Kesä 2017 olisi jo täällä. Sitä odottaessa on täysin ok viettää päiväkausia läppärin kanssa sängyssä, tehdä vain pakolliset asiat, päiväkävelyt jne.