Category Archives ⇒ pelit ja pensselit

Teknologisesta Tukholma-syndroomasta

· joonasn – internet, pelit ja pensselit, universumi

Saaste kirjoittaa mainiossa blogissaan:

Kaikki aikaisemmat esimerkit kalpenevat kuitenkin AI-kuplan edessä. Vaikka LLM-mallit ovat pilanneet hakukoneet, täyttäneet netin roskasta, pilanneet tieteellistä tutkimusta, lisänneet massiivisesti energiankulutusta, tuhonneet luontoa ja aiheuttaneet ties mitä haittaa, teknologian puolustelijoita riittää.

– –

Minun on jotenkin vaikea ymmärtää tätä. Ymmärrän tietynlaisen fanittamisen ja sen, että ihmiset ovat koukussa joihinkin teknologioihin. Sitä en ymmärrä, miksi ihmiset lähtevät sotajalalle puolustamaan teknologiaa, joka on haitallinen paitsi heille itselleen, myös muille ihmisille ja ympäristölle. En ymmärrä, miksi he lähtevät aktiivisesti vastustamaan teknologioita, jotka ovat parempia tai vähemmän haitallisia.

Tuntuu, että suhteemme teknologiaan vinoutuu päivä päivältä enemmän. Olemme luoneet siihen jonkin irrationaalisen tunnesiteen. Teknologian pitäisi palvella meitä eikä päinvastoin. Niin moni teknologia on aktiivisesti haitallinen, mutta silti monet jäävät myrkylliseen suhteeseen ja päätyvät aktiivisesti puolustamaan sitä.

Olette saattaneet huomata tekoälyvastaisuuteni. (Tekoäly, älytön sanakin, mitään tekoälyä ei ole, on vain neuroverkkopohjaisia generatiivisia sovelluksia, jotka käyttävät hyväkseen kaikkea internetiin koskaan ladattua materiaalia laskeakseen mitä käyttäjä todennäköisesti haluaa, mikä sana sopii tämän sanan perään, vähän kuin ennakoiva tekstinsyöttö, tai kuvien ja videoiden tapauksessa minkävärinen pikseli sopii tämän pikselin viereen että tulee vaikutelma realismista.) En jaksa jauhaa siitä, Saaste tekee sen paremmin kuin minä. Tekoäly on vitsaus, johon en halua osallistua.

19/09

· joonasn – alleviivattua, internet, kuvat, luettua, oma pää, pelit ja pensselit, universumi

Se valinta, kelle haluaa olla uskollinen, ja mitä sen myötä tulee valinneeks pois, on eettinen teko, joka ei pelkästään ”sulje ovia”, vaan luo todellisuutta.

Rakkaus niinku, Johannes Ekholm, s. 99, Otava 2016.

Olen lukenut Johannes Ekholmin tuotantoa. Ekholmin kirjoissa minua viehättää niiden anarkistinen muoto ja dialogin tuominen framille. En vain pidä Ekholmin tyylistä, joka on jotenkin hengästyttävä ja minun makuuni liian nuortenkirjamainen (ja ainakin Karmakooma on ihan rehellinen nuortenkirja). Myös teosten minäkeskeisyys on puuduttavaa. Keskittymiskyvyn puuttuminen, eettisesti toimimisen mahdottomuus, nettikeskustelujen kasvottomuus, työn sirpaloituminen, mielenterveys- ja päihdeongelmat, kaikki näkyvät Ekholmin sivuilla. Luin ensin Rakkaus niinkun ja Karmakooman, Planet Fun Fun ja Päähenkilö jäivät kesken. Olen Ekholmin kanssa samanikäinen ja myös työhistoriamme on samansuuntainen: kumpikin halusi ja pyrki ja pääsi mainosalalle, mutta jättäytyi myöhemmin pois oravanpyörästä. Ekholm tutuissa fiiliksissä 40-vuotishaastattelussaan Hesarissa vuonna 2024:

Katson omaa elämänkaartani niin, että minulla oli jo varhain käsitys siitä, mitä haluan tehdä. Väliin tuli kuitenkin kymmenen vuoden ajanjakso, jolloin yritin pakottaa itseäni yhteiskunnan jäseneksi. Olin ahkera opiskelija, yrittäjä ja työntekijä. Tuntui tärkeältä, kun oli omaa rahaa ja pystyi pärjäämään. Se ei kuitenkaan ollut henkisesti palkitsevaa. Pärjääminen ei riitä.

* * *

Joku on spreijannut keskustan rakennustyömaan vaneriaitaan helvetin isoilla mustilla kirjaimilla FUCK CANCER. Asiaa.

* * *

Oletteko huomanneet, että kotihoito ajaa pienimmillä autoilla?

* * *

Mielenterveydestä ja kirjoittamisesta puheen ollen: missasin Neil Hardwickin uusimman muistelmateoksen varauksen lähikirjastossani, ja nyt olen taas listalla sijalla 211. Ensimmäisellä kierroksella sijoitukseni oli 27.

* * *

Oulun taidemuseon ääliömäisesti nimetty abstraktin taiteen kokoelmanäyttely oli erittäin hyvä, vahva suositus. ”Näyttelyssä tutustutaan ei-esittävän taiteen ulottuvuuksiin toiminnallisesti ja vuorovaikutteisesti.” Oli hauskaa, että näyttelyssä oli Jorma Kuulalta pienempi teos samaa teossarjaa, josta yhden öljyvärityön omistan itsekin:

Oulun kaupunki ja tekoälykuvat, o tempora, o mores

· joonasn – alleviivattua, internet, pelit ja pensselit, universumi

Kaupunkini puhui paskaa oikein kunnolla eilen Facebooktilillään puolustaessaan tekoälyllä tuotettuja viestintä- ja markkinointisisältöjä (kuvia mutta todennäköisesti myös tekstiä):

Oulun kaupungin kärkihankkeiden markkinointiin ja viestintään on käytetty tekoälyllä tuotettuja kuvia osana mainostoimiston suunnittelemaa kokonaiskonseptia. Kuvat eivät ole sattumanvaraisia, vaan ne ovat osa ammattilaisen luovaa työtä, jonka tarkoituksena on tuoda esille kaupungin merkittäviä kehittämishankkeita ja miljardiluokan investointeja visuaalisesti yhtenäisellä ja houkuttelevalla tavalla.

Kärkihankkeet ovat mittavia ja niiden toteutus kestää usein useita vuosia. Mikäli markkinointikuvissa käytettäisiin aitoja malleja, voisi syntyä tilanne, jossa ihmiset kuvissa eivät enää vastaisi todellisuutta silloin, kun hankkeet valmistuvat. Tekoälykuvien avulla voidaan varmistaa, että markkinointimateriaali pysyy ajantasaisena koko viestinnän elinkaaren ajan.

Mainostoimisto on suunnitellut kokonaiskonseptin, jonka mukaisesti myös kuvat on tuotettu. Tekoälyn avulla on luotu materiaalia, joka tukee hankkeiden viestinnällisiä tavoitteita ja varmistaa yhtenäisen visuaalisen ilmeen.

Kyse ei ole ammattikuvaajien työn väheksymisestä. Ammattikuvaajien palveluja käytetään kaupungin viestinnässä ja markkinoinnissa laajasti, mutta näissä tietyissä materiaaleissa tekoäly mahdollisti joustavamman, pitkäkestoisemman ja konseptin mukaisen ratkaisun.

Mitä ajatuksia tekoälyn käyttö kuntaviestinnässä herättää sinussa?

Lihavoinnit minun. Kysehän on todellakin paikallisten ammattitekijöiden, joihin itsekin kuulun, työn väheksymisestä. Lisäksi se etäännyttää viestinnän kohteestaan. Onneksi palaute fb:ssä on järkevää ja pääosin kielteistä, koska järkeähän tässä ei vuoden 2026 Euroopan Kulttuuripääkaupungille ole.

via Viima Lampinen

28/08

· joonasn – alleviivattua, internet, pelit ja pensselit, universumi

Incoherent empty men want to sell me the chance to stop reading and writing and thinking, to stop caring for my kids or talking to my parents, to stop choosing what I do or knowing why I do it. Blissful ignorance and total isolation, warm in the womb of the algorithm, nourished by hungry machines.

And even as it consumes those who use it, even as the scammers become their own marks, even as it is sustained by exploited workers slotted in as human filters for algorithmic abuse – some people want to have a little, as a treat. As a joke. Just to make fun of it, just for the busywork, because it’s good enough, right? You understand.

I do understand: you want permission. There’s a machine in the corner wrapped in human skin that makes things out of shit and blood to look like whatever you want (as long as you don’t look too closely). You gave one to your teacher and they didn’t notice. Your boss told you to use it after they laid off half the team and it was fine. You fed one to your kids and they liked it. You want to know you can use it sometimes without me thinking less of you. You don’t need me to believe it’s useful, you just want me to be polite about it.

But I am a hater, and I will not be polite. The machine is disgusting and we should break it. The people who build it are vapid shit-eating cannibals glorifying ignorance. I strongly feel that this is an insult to life itself.

Kuin omia ajatuksiani kirjoittaa blogissaan Anthony Moser.

21/08

· joonasn – oma pää, pelit ja pensselit, universumi

Päivät täyttyvät tavallisuudesta, niin, lomapäivätkin. Elokuu juoksee jo radan päätykaarteeseen ja katselee taakseen menneitä helteitä, miettii mitä tämän kesän duuneista jäi käteen. Rahaa ei. Ainakin polkupyörä, pitkästä aikaa aivan oikea aikuisten vaihdepyörä, jolla poljin heinäkuun aikana työmatkoja noin 310 kilometriä, ja joka helpottaa elämääni satunnaisen kesätyömatkailun lisäksi muutenkin. Sellainen harmaa ja aivan tyylikäs kotimainen hybridi, joka on sopivan vanha jotta sen saa lähikaupunginosasta parillasadalla, mutta joka on hyvin pidetty ja vähän käytetty ja kaikin puolin tarpeisiini sopiva. Helteellä sopivissa vaatteissa omaan tahtiin pyöräily voittaa bussiaikataulujen mukaan kävelyn, venailun ja kuumassa bussissa hikoilun sata nolla. Vanha liian suuri ja kauluksesta ja kainaloista kellastunut valkoinen kauluspaita pitää auringon säteet pois iholta eikä tartu hiestä nihkeään ihoon kiinni kun ilmavirta pyöräillessä tekee tehtävänsä. Nollasta kahdenkymmenenkahden kilometrin päivämatkoihin siirtyminen ei aiheuttanut suuria vaikeuksia vaikka helle olikin, ehkä peruskuntoni onkin parempi kuin mitä kuvittelin? Kypärä on päässä, tietysti.

Toinen suurempi asia mihin kesäduunirahat menivät, oli ulosoton viimeiset rippeet. Siellä roikkui vielä noin tonnin verran maksettavaa, vanhoja Kelan tukia, jotka virasto halusi takaisin melko pian keskeyttäessäni opintoni väliaikaisesti joulukuussa 2019. (En enää muista millä perusteella Kela peri tukia takaisin sillä opiskelin samalla työmarkkinatuella jolla olin siis jatkuvasti muutenkin. Kun tämä tapahtui ei minulla riittänyt lusikoita asian selvittelyyn, ja Kela siirtää asiat ulosottovirastolle hyvin ripeästi, jonka jälkeen sitä oli myöhäistä selvitellä.) Opintojen keskeytys johtui ylikuormittumisesta: olin harjoittelussa ison vaateliikkeen miestenosastolla, mikä tarkoitti erittäin aikaisia aamuja vaate- ja kenkäkuormien rekittämisessä ja muussa roudauksessa, samalla kun muutama muukin koulujuttu oli kesken. Tämän lisäksi tein koko ajan töitä omille asiakkailleni. Koska minulla ei ole säännöllisiä tuloja, riippui ihan siitä milloin ulosottolaitos aktivoituu perimään saataviaan, että milloin jouduin niitä maksamaan. Kiitos ulosottomieheni Patrick 2019—2025, se on nyt ohi. No hard feelings. Ehkä viimein kuukauden kuluttua kun maksuhäiriömerkintäni ovat viimein poistuneet rekisteristä saan vaihdettua kännykkäliittymäni halvempaan vaihtoehtoon, Telia on viime vuosien ajan säännöllisesti poistanut valikoimistaan halvimpia liittymiä ja tämä on hilannut puhelinlaskujani suuremmaksi hitaasti mutta varmasti jo vuosien ajan.

27/07

· joonasn – alleviivattua, internet, pelit ja pensselit, universumi

I care about you but I do not care about the hallucinating robot and I do not care what specific combination of words it glommed up from the dark reaches of Scrapelandia and cobbled together into seeming-sense and bracketed between the servile, saccharine phrasings of a pretend personality and spewed onto the screen at you.

I like your personality. I like the stuff you make and do. I like how you see the world. I care about your thoughts and feelings. I want to see your imperfect output and your unfinished projects. I’m into your insights and your mundane observations. I care about your art and I enjoy your dumb jokes and I’m curious about your music taste and I want to hear your hot takes.

But I do not care about the plagiarizing pretend bot or what it told you about your personality or ideas or business or art or future or whatever.

I don’t think AI is the devil. But I know that AI is not your friend. Or your coach. Or your therapist. Or your business partner. Or your dev team. Or your editor. It cannot know and it cannot think and it cannot feel and it cannot even summarize properly.

annie’s blog.

02/06

· joonasn – alleviivattua, internet, pelit ja pensselit, universumi

This is a labor problem, but it’s also one of art. Why the fuck do you want to read things that no one could be bothered writing in the first place? What does it have to offer you at all, at the consumer end? I’d like to say I don’t know why people are happy to read AI generated slop, but a lot of it is that good writing should be almost invisible, the content of it the focus not the way its delivered. It should be unobtrusive, especially when you’re doing non-fiction works that are meant to be informative, not evocative. So people just don’t spot good quality writing! It slips past them and they just take in whatever it is the writer is supposed to be delivering. Even good fiction has the same quality of the technique often being invisible and the story itself becomes the focus. It’s a particular joy of mine as a writer when I’m reading something with excellent technique – it’s an added layer of pleasure – so all this AI slop is like dragging a nail file across vagus nerve most of the time. It’s not even bad. Bad writing can be a treat in its own right, if it’s done with earnestness. I especially love writing from people who speak English as a second or third language, folks still learning the rules and coming to the artform from wildly different backgrounds that bring new light to how my mother tongue works. Kids too! Kids make such brilliant mistakes, things that are like rediscovering the bones of some fantastic beast for the first time.

And AI has none of this! It’s just the top of the bell curve, the most boring mediocre output with no vision, no understanding, and nothing new to offer. And the people at the hiring end have decided they have so little respect for what good writing has to offer they’ll chuck out people with actual love of the written word over an overgrown Autocorrect. Even a well written cereal box label has more love in it that whatever a gen AI is going to spit out. That’s what we’re losing – a key connection to language. Just a slow erosion of the art forms that make life worth living.

Jilder kirjoittaa niinsanotusta tekoälystä tekstin tuottajana vastauksena The Guardian artikkeliin ‘One day I overheard my boss saying: just put it in ChatGPT’: the workers who lost their jobs to AI. Lihavointi minun.

Hienostuneesti nahistunut

· joonasn – alleviivattua, internet, kuvat, oma pää, pelit ja pensselit

Täydellinen kauneus, kuten vaikka kirsikankukat, on vasta lähtökohta. Kun se ylitetään, päästään kohti epätäydellistä kauneutta, joka on kauneuden korkeampi muoto. Ajatus perustuu zen-buddhalaiseen tavoitteeseen tyytyä vaillinaisuuteen ja puutteeseen ilman, että ne herättävät tunteita ei-riittävästä tai kyvyttömyydestä.

Aino Frilander Hesarin artikkelissa Hienostuneesti nahistunut japanilaisista puupiirroksista vuodelta 2022.

EDIT 20.2.2025: Japanilaisiin puupiirroksiin voit tutustua kattavasti netissä osoitteessa Ukiyo-e.org.

Even if you’ve only seen a few Japanese woodblock prints, you’ve seen the work of Hiroshige and Hokusai, thousands of examples of which you can find in the vast Japanese woodblock database of Ukiyo‑e.org. – – This English-Japanese bilingual site, a project of programmer and Khan Academy engineer John Resig, launched in 2012 and now boasts 213,000 prints from 24 museums, universities, libraries, auction houses, and dealers worldwide.

Openculture.com: Enter a Digital Archive of 213,000+ Beautiful Japanese Woodblock Prints

”’Enshittification’ is complete.”

· joonasn – 73AM, alleviivattua, internet, oma pää, pelit ja pensselit, universumi

I believe that 2025 is the beginning of a new era. We are becoming more and more disappointed in the technology that surrounds and enslaves us. For instance, when social media was in its infancy, we were promised new ways of communicating and sharing ideas. However, nobody likes their relationship with social media anymore. We have come full circle. We are done. We are all totally fried. Our mental health and concentration has been shot to pieces. “Enshittification” is complete.

Timo Kaukolampi kotisivuillaan. Kaukolampi on musiinkintekijä, jonka tiedän lähinnä parinkymmenen vuoden takaa yhtyeistä Larry and the Lefthanded ja Op:l Bastards, joka joutui vaihtamaan alkuperäisen nimensä autojätti Opelin vaatimuksesta. Näköjään tästä on Hesarikin eilen kirjoittanut. Olisin voinut julkaista 73 AM:n taannoisen esikois-EP:n ilmaiseksi myös digijakelijan kautta, jolloin se olisi päätynyt mm. Spotifyhin. Osa päätöksestäni julkaista se itse Bandcampissa johtuu Spotifyn suurella rahalla promotoimasta oikeistolaisesta vihapuheesta. Itse olen mukana ystäväni perhespotifytilauksessa, joten en tue Spotifya rahallisesti, mutta käytän sitä kyllä. Onko tämä ristiriitaista? Ehkä se vähän on.

Facebookista ikävöin vain paria ryhmää, jotka liittyvät vahvasti taiteeni tekemiseen kuuluvaan fiilistelyyn ja yhteen sen monista manifestaatioista eli kamarunkkaukseen, josta olen puhunut aiemminkin. Ryhmissä on paljon tietoa, jota ei oikeastaan ole missään muualla (mikä on tietysti osa Ongelmaa). Kuinka relevanttia kaikki se tieto on tekemiseeni on kyseenalaista. Vai tykkäänkö vain katsella kuvia kiinnostavista laitteista ja soittimista? Guilty as charged! Lapsena selasin hyvin kiinnostuneena kaikenlaiset postissa tulleet mainoslehdet ja kuponkiuutiset ja teininä ostelin vähillä kuukausirahoillani Guitar World -lehtiä R-Kioskeilta. Samaa viettiä tyydytin lapsena todennäköisesti myös tarroilla ja jääkiekkokorteilla. Kortteja en ole ostanut lapsuuden jälkeen, tarroja saatan silloin tällöin ostaa. Viimeksi ostin pari arkkia Hämähäkkimies- ja Turtles -sarjakuvalehtien välissä 1996 tulleita tarroja. Kitarakamaryhmien hyvä puoli nousee esille silloin kun vanhat laitteet eivät toimi kuin niiden pitäisi, tai kaipaat neuvoa uuden (vanhan) laitteen hankintaan. Ja luulen että ne toimivat myös vertaistukena. Olen käynyt kerran selaamassa näitä ryhmiä sen jälkeen kun lähdin facebookista pari viikkoa sitten. Onko tämä ristiriitaista? Ehkä se vähän on.

Kitarakamoista jauhamista voi toteuttaa onneksi hyvin myös pikaviestitse ja livenä. Internetissäkin on paikkoja sosiaalisen median ulkopuolella. Keskustelufoorumeiden kulta-aika oli 2000-luvun alussa, mutta kyllä niistä osa on aktiivisia edelleen. Olen ollut kotimaisen muusikoiden.netin jäsen vuodesta 2002! ”Olet kirjoittanut keskusteluun 1164 kirjoitusta ja aloittanut 82 uutta aihetta, joihin on kirjoitettu yhteensä 737 vastausta (keskimäärin 9 per aihe)”, sanoo tilasto.

Toteutin samanlaisen muuton myös Instagramista, samoin seurauksin. Ikävöin vanhojen ystävieni (ja vähän muidenkin) turhanpäiväisiä päivityksiä, selfieitä ja meemejä heidän reelseissään, joten olen käynyt silloin tällöin klikkailemassa sielläkin. Lapsuuden ja teiniajan hyvän ystävän – sen jonka kilauttaa kaverille -kaveri olisin ollut telkkarissa jos hän olisi päässyt ensimmäisestä vaiheesta jatkoon ehkä kymmenen vuotta sitten – elämää tulee mielellään seurattua sitä kautta. Kuten muutaman muun vanhan ystävän, joiden kanssa ei varsinaisesti pidetä yhteyttä, mutta se yhteys säilyy, juuri näiden heidän slice-of-life kuvaraporttien ja niiden tykkäilyn ja kommentoinnin mahdollistamana. Osa instassa seuraamiani ovat onneksi myös Blueskyssä ja/tai Mastodonissa.

KAIKKI TÄMÄ sanoakseni, että vaikka en VIRALLISESTI ole enää Metan alustoilla, hengailen silti välillä vielä Metan alustoilla. Onko tämä ristiriitaista? Ehkä se vähän on. Teenkö siitä itselleni ongelmaa? Se jää nähtäväksi.