Meidän katumme alkaa muutamalla matalalla kerrostalolla, ykköstalo on toisella puolella katua. Näen sen työpöytäni äärestä. Mutta en näe erästä sen talon toisen kerroksen asunnon huoneen seinää, joka näyttää olevan täynnä valokuvia. Se jää katveeseen. Näen sen usein kävellessäni takaisin kotiin. En saa täysin selvää mutta vaikuttaa siltä, että useimmat kuvat ovat muotokuvia. Mahdollisuudet: eläkeläisen keräämiä perijöiden ja muiden jälkeläisten kuvia, jotka ovat lähteneet vitriineistä ja lipastojen päältä ja vallanneet seinän eräänlaisessa hallitussa räjähdyksessä, kun suku on siittänyt koko ajan lisää suita maailmaan, kuten joillain on tapana. Toinen vaihtoehto on tietysti sarjamurhaaja. Kuvia on varmaan satoja.

* * *

”Sää oot se, joka on näyttäny samalta kakskyt vuotta! Etkö ookki, se joka tykkää kirjottaa?” Näin sanoi tutun baarin pöydässä talvella eräs humalainen puolituttu nainen, joka oli siis todennäköisesti vieraillut useasti siinä samassa baarissa jo silloin aikoinaan. Niin, kai se minä olen, vaikka se onko kumpikaan asia kovinkaan totta useimpina päivinä jääköön salaisuudeksi. Nainen joi kaljatuopin nopeimmin, mitä olen nähnyt kenenkään tekevän pitkään aikaan. Siinä ei varmaan viittä sekuntia enempää mennyt.

* * *

Kävin lomailemassa Tampereella. Viikon rentoutumisen ja ihmisten kanssa olon jälkeen olisin tarvinnut viikon yksinoloa, mutta parin päivän päästä oli pakollinen sukutapaaminen, kun lähisuvun nuorin pääsi ripille. Rippilahjaksi annoin Zadie Smithin Valkoiset hampaat. Nuoriso kasvaa, hakee ja saa kesäduuneja, setä ikääntyy tietysti myös mutta nuorisosta poiketen sedälle tarjotaan kesäduunia. Kahden–kolmen päivän työviikko siintää horisontissa, ehkä. Neuvottelut jatkuvat pääsiäispyhien jälkeen.

Tampereella näin vanhoja ystäviä. Eräs oli tullut kaupunkiin ottamaan uutta tatuointia. Muistan, kuinka 20 vuotta sitten hän esitteli juuri ottamaansa ensimmäistä tatuointiaan, luultavasti Torniossa. Tämä uusi kuva on siis hänen toinen tatuointinsa. Yksi toinen ystävä oli kaupungissa elokuvajuhlien takia, hänen puolisonsa – elokuvaohjaaja – oli siellä työnsä takia. Airbnb-kämppäni oli rauhallisella paikalla Tampereen Työväen Teatterin kulmilla. Lähtöpäivänäni talon sisäpihalla kuvattiin Sorjosta, näin ainakin alaoveen kiinnitetty aanelonen varoitteli. Kerkesin tuotannon alta pois, raahasin aivan liian painavan matkalaukkuni hiekotussoraisen keskustan läpi Semaforiin ja join tuplavodkatonicin odotellessani pohjoisen junaa ja kuuntelin kun paikan omistaja haastatteli viereisessä pöydässä töihin haluavaa itäeurooppalaista tai venäläistä noin kolmekymppistä ravintola-alan opiskelijaa. Paikkaa ei irronnut vielä, mutta omistaja lupaili kyllä jotain kunhan toinen saisi opiskelunsa loppuun viimeistään kesäkuun alussa. Ylös- ja eteenpäin, slaavilainen ystäväni.

Olin jonkin verran ahdistunut, ehkä edelleen vähän krapulainen pitkän viikonlopun riennoista, ja koko ajan stressin ja ahdistuksen läpi yritti puskea pahoinvointi kuin lapsena automatkoilla. Pahoinvointi ei sitten koskaan tullutkaan (kuten se ei yleensäkään tule), tuplavodkatonic (joka taisi kyllä olla kossulla vaan, olin budjetissa) korjasi tilannetta, kuten myös junassa auki narskautettu kahden desin salmiakkikossu ja ravintolavaunusta haettu acidofilusjogurtti myslillä ja Dumle-kaurakaakao. Jälkeen päin ajateltuna heikko olo johtui todennäköisesti edellisen päivän huonosta ravinnosta: ihmiselle ei riitä (enää) yksi juustopastapussi ja purkki tonnikalaa päivän ainoaksi lämpimäksi ruuaksi. Quelle surprise! (Hyvinvointi ei ole vain pahoinvoinnin puuttumista.)

* * *

”Ikuri Arcade on flippereihin ja klassisiin kolikkopeleihin keskittynyt retropelihalli Tampereella.” Vahva suositus, varsinkin seuraaville: Atari Star Wars, joka on yllättävän hankala; Wayne Gretzky’s 3D Hockey, jossa tein elokuvanousun tilanteesta 5–1 ja voitin ystäväni jatkoajalla 5–6; minulle jo Commodore 64-ajoista tutun Operation Wolf -räiskinnän kolmososa kaksinpelinä. Flippereitä paikassa on 60- ja 70-luvuilta lähtien, ja onkin mielenkiintoista testailla eri ikäisiä flippereitä ja huomata kuinka pelit ovat kehittyneet, vanhat ovat yksinkertaisempia mutta silti todella mukavia ja edelleen kiinnostavia pelata. Täältä näet paikan kaikki pelit.

Hei 2024, olen täällä. Iskiaskipuineni, hiukset tarviten jotain (ammattilaisen leikkausta do-it-yourselfin sijasta? pörrötystä ja silitystä? tiukkaa tukistusta?), vähintään kymmenen tunnin yöunien jälkeen. Uusi käytetty rannekello askeleitani mitaten (2000—11000/vrk, muutaman viikon otannalla). Vaihdoin kurkkupastillit salmiakittomiin kun muistin taas jostain, että salmiakki nostaa verenpainetta. Syön lääkettä korkeaan verenpaineeseen, yhden pienen pillerin joka ilta. Self care. Tylsistyn lukemiini muusikoiden omaelämäkertoihin, viimeisin oli Sonic Youth -yhtyeen Thurston Mooren omaelämäkerta Sonic Life: A memoir, sitä edellinen Tommi Liimatan Manse – Markka-aika, Absoluuttisen Nollapisteen Tampere 1996-2001. Sitä edellinen Talking Headsin rumpalin Chris Frantzin Remain in Love: Talking Heads, Tom Tom Club, Tina. Ja niin edelleen, tajuatte tilanteen vakavuuden. Nämä kirjat ovat järjestään vähintään viisisataasivuisia, eikä niissä ikinä kerrota niitä asioita, mitä haluaisin kuulla.

Kovan pakkasen iltana wolttaan surutta kauppaostokset. Makaan sängyssä keskellä yötä väärin päin jalat pystyssä seinää vasten (self care) ja kuuntelen Radioheadin In Rainbowsin ekstralevyä ystävältäni joululahjaksi saadulta vanhalta iPodilta. Kumpikaan ei ole kovin ajankohtainen: ei neljännen sukupolven iPod Shuffle, jonka valmistus lopetettiin 2017, eikä Radiohead, jonka edellinen uusi studiolevy Moon Shaped Pool ilmestyi vuonna 2016. Tietokoneeni ovat vähintään kymmenen vuotta vanhoja, puhelimeni on ~2009 Nokia E71. Työt vanhoilla koneilla onnistuvat siinä missä uudemmillakin. Olen ostellut asioita, päivittänyt harrastuslaitteistoa, mikä tarkoittaa kitarakamoja ja kyniä. Uusi kirjahylly on tekeillä, sen leikkaa levyiksi ja maalaa ystäväni, joka työskentelee suuressa rautakauppaketjussa ja hyödyntää heidän laitteitaan on the down low hiljaisina hetkinä. Nämä aiemmin kovin harvinaiset ostelut sponsoroi kuollut äitini. En ole pröystäillyt, kuten aina ostan käytettyä ja metsästän hyviä diilejä ja niitä on löytynytkin. Rahan ”kuluttaminen” on ristiriitaista, siksi koitan tehdä järkeviä hankintoja. Mietin kyllä tietokonelaitteiston päivitystä: se on joka tapauksessa edessä parin vuoden sisällä, vanha laitteisto ei kestä loputtomiin ja jossain vaiheessa ohjelmistonkin työkykyisenä pitäminen vanhoilla käyttöjärjestelmien versioilla voi olla haastavaa.

Jotain ostettavaa listalla vielä on: LP-soitin, ehkä päivittää pari pientä huonekalua. CD-soitin tulee tori.fi-ostoksena maanantaina marketin takahuoneeseen. Kitarakamoissa on vielä jonkin verran säätöä, mutta suurempia hankintoja ei todennäköisesti ole tulossa lähiaikoina. Mietin myös esineitä kuten ilmankostutin, kirkasvalolamppu, sähköavusteinen polkupyörä. Jo valmiiksi niukat perintörahat eivät kestä loputtomiin tilillä maatessaan, kuten ei mikään muukaan, ja osa niistä on todennäköisesti järkevä sijoittaa asioihin, jotka helpottavat elämää ja joita ei ole suurimmaksi osaksi työttömän freelancerin tuloilla mahdollista hankkia, ei edes ennen kuin hallituksen ideologiset ja lyhytnäköiset leikkaukset tulevat voimaan, käsittääkseni huhtikuussa. (Itse asiassa hyvin todennäköisesti en tule tekemään enää pieniä graafisia duuneja ollenkaan, koska se ei enää 300 €/kk suojaosuuden – eli sen mitä saat tienata ennenkuin tuesta lähtee 50% palkan määrästä – poistumisen myötä kannata, näillä volumeilla. Mutta tästä en jaksa jauhaa, en blogissa, en muualla netissä enkä varsinkaan livenä. SELF CARE. Suojaosuus oli ainakin muutaman kuukauden ajan 500 € korona-aikoina, which was nice, kun juuri silloin duunia sattui olemaan.)

Kirjaston nettisivuilta näen: olen lainannut viime vuonna 54 kirjaa, niistä jäi lukematta ~5. Jos tähän lisätään uudet kirjahankinnat, joita lienee ainakin tusinan verran, ja omasta hyllystä uudelleen luetut kymmenen–viisitoista kappaletta, saattaisi viime vuonna luettujen kirjojen kokonaismäärä ylettyä johonkin ~75 tienoille. Aivan hyvin, vaikka lukujen vertailu ei tietenkään kerro mitään: jotkut lukevat ohuita ja nopeita ja paljon, toiset kahlaavat tiiliskiven tai pari vuodessa. Minä asetun johonkin siihen välille.

Sain korjattua blogin arkiston, palvelinta ja tätä kaikkea pyörittävät jutut päivittyvät palveluntarjoajan toimesta automaattisesti ja vanha raasu purkkaviritykseni ei pysy mukana; aika ajaa ohi. Mutta nyt blogin ensimmäiset seitsemän vuotta ovat taas selailtavissa.

Vanhojen kirjoitusten pelastamista tämäkin: sain haltuuni aikoinaan Kuusamossa mökillämme olleen vieraskirjan, joka on ollut viimeiset viitisentoista vuotta pahvilaatikossa isäni varastossa. Ensimmäiset kirjoitukset siihen on tehty kesällä 1985, viimeiset kesällä 2005, jolloin mökkiä alettiin (osittain) purkaa, kun samalle tontille ei saanut jäädä liikaa ”katettuja neliöitä” tai jotain jo vuonna 2001 valmistuneen uuden hirsitalon myötä. Muiden kirjoituksia en voi lupaa pyytämättä jakaa, mutta tässä yksi oma merkintäni, joka on kirjoitettu 19. huhtikuuta 2003:

Kohtuukeväisessä ilmassa pääsiäisen viettoa. Ulkona vain pari lämpöastetta, eikä kyllä sanottavasti aurinkokaan paista. Tuomas [isoveljeni] angiinassa, mutta tuli silti. Kyllä mökin pihalla näyttää lunta riittävän varmasti vielä pitkään. Vanha keltainen jopo lähtee mukaani Jyväskylään [jossa asuin tyttöystäväni kanssa sivarivuoden] maattuaan vuosikausia mummilassa. Luultavasti tullaan ensi kerran kesällä, joten siihen asti…

Joonas

(Kuvassa näkyy myös hyvin lukion äidinkielenopettajaani kovasti ärsyttänyt käsialani piirre: älyttömän pitkät sanavälit. Tästä tavasta olen sittemmin oppinut eroon.)

Kirjoituksessa mainittu pyörä telakalla olohuoneessani pari vuotta sitten. Pyörä – joka ei ole Jopo vaan Strada – on hankittu joskus 70-luvulla Kemissä isäni vaimolle, joka on kuulemma ”syhkässyt sillä Simoa myöten ympäri Kemiä”, mistä se aikoinaan kulkeutui mummilaani, ja on siis ollut minulla tuosta keväästä 2003 saakka, viime vuodet ajokelvottomana (jalkajarrusysteemi jumitti lopulta niin pahasti, että sillä ei voinut ajaa), mutta nyt se on jo korjattu ja ajokelpoinen: juuri ennen nykyisten lumien tuloa ystäväni ja naapurini vei oman pyöränsä huoltoon paikalliseen työpajakeskukseen ja otti samalla viallisen takarenkaan mukaan, joten tämäkin ikuisuusprojekti eteni. Pyörä pitää vielä keväällä huoltaa ja käydä läpi, vaatii todennäköisesti renkaiden kumien vaihdon, vanhoissa renkaissa ei ole juuri minkään vertaa kuviota jäljellä.

EDIT: Kuusamosta olen kirjoittanut aiemmin ainakin 24. helmikuuta 2015.