21/08

· joonasn – oma pää, pelit ja pensselit, universumi

Päivät täyttyvät tavallisuudesta, niin, lomapäivätkin. Elokuu juoksee jo radan päätykaarteeseen ja katselee taakseen menneitä helteitä, miettii mitä tämän kesän duuneista jäi käteen. Rahaa ei. Ainakin polkupyörä, pitkästä aikaa aivan oikea aikuisten vaihdepyörä, jolla poljin heinäkuun aikana työmatkoja noin 310 kilometriä, ja joka helpottaa elämääni satunnaisen kesätyömatkailun lisäksi muutenkin. Sellainen harmaa ja aivan tyylikäs kotimainen hybridi, joka on sopivan vanha jotta sen saa lähikaupunginosasta parillasadalla, mutta joka on hyvin pidetty ja vähän käytetty ja kaikin puolin tarpeisiini sopiva. Helteellä sopivissa vaatteissa omaan tahtiin pyöräily voittaa bussiaikataulujen mukaan kävelyn, venailun ja kuumassa bussissa hikoilun sata nolla. Vanha liian suuri ja kauluksesta ja kainaloista kellastunut valkoinen kauluspaita pitää auringon säteet pois iholta eikä tartu hiestä nihkeään ihoon kiinni kun ilmavirta pyöräillessä tekee tehtävänsä. Nollasta kahdenkymmenenkahden kilometrin päivämatkoihin siirtyminen ei aiheuttanut suuria vaikeuksia vaikka helle olikin, ehkä peruskuntoni onkin parempi kuin mitä kuvittelin? Kypärä on päässä, tietysti.

Toinen suurempi asia mihin kesäduunirahat menivät, oli ulosoton viimeiset rippeet. Siellä roikkui vielä noin tonnin verran maksettavaa, vanhoja Kelan tukia, jotka virasto halusi takaisin melko pian keskeyttäessäni opintoni väliaikaisesti joulukuussa 2019. (En enää muista millä perusteella Kela peri tukia takaisin sillä opiskelin samalla työmarkkinatuella jolla olin siis jatkuvasti muutenkin. Kun tämä tapahtui ei minulla riittänyt lusikoita asian selvittelyyn, ja Kela siirtää asiat ulosottovirastolle hyvin ripeästi, jonka jälkeen sitä oli myöhäistä selvitellä.) Opintojen keskeytys johtui ylikuormittumisesta: olin harjoittelussa ison vaateliikkeen miestenosastolla, mikä tarkoitti erittäin aikaisia aamuja vaate- ja kenkäkuormien rekittämisessä ja muussa roudauksessa, samalla kun muutama muukin koulujuttu oli kesken. Tämän lisäksi tein koko ajan töitä omille asiakkailleni. Koska minulla ei ole säännöllisiä tuloja, riippui ihan siitä milloin ulosottolaitos aktivoituu perimään saataviaan, että milloin jouduin niitä maksamaan. Kiitos ulosottomieheni Patrick 2019—2025, se on nyt ohi. No hard feelings. Ehkä viimein kuukauden kuluttua kun maksuhäiriömerkintäni ovat viimein poistuneet rekisteristä saan vaihdettua kännykkäliittymäni halvempaan vaihtoehtoon, Telia on viime vuosien ajan säännöllisesti poistanut valikoimistaan halvimpia liittymiä ja tämä on hilannut puhelinlaskujani suuremmaksi hitaasti mutta varmasti jo vuosien ajan.

27/07

· joonasn – alleviivattua, internet, pelit ja pensselit, universumi

I care about you but I do not care about the hallucinating robot and I do not care what specific combination of words it glommed up from the dark reaches of Scrapelandia and cobbled together into seeming-sense and bracketed between the servile, saccharine phrasings of a pretend personality and spewed onto the screen at you.

I like your personality. I like the stuff you make and do. I like how you see the world. I care about your thoughts and feelings. I want to see your imperfect output and your unfinished projects. I’m into your insights and your mundane observations. I care about your art and I enjoy your dumb jokes and I’m curious about your music taste and I want to hear your hot takes.

But I do not care about the plagiarizing pretend bot or what it told you about your personality or ideas or business or art or future or whatever.

I don’t think AI is the devil. But I know that AI is not your friend. Or your coach. Or your therapist. Or your business partner. Or your dev team. Or your editor. It cannot know and it cannot think and it cannot feel and it cannot even summarize properly.

annie’s blog.

13/07

· joonasn – alleviivattua, oma pää

TOTUUDEN SANOJA

Protestanttinen etiikka ei protestoi eikä kysy: Miksi ihmeessä? Minun kysymykseni kuuluu: Eikö vähempikin riittäisi? Mitä oikein haemme? Olemme oppineet naureskelemaan duunarille, joka pudottaa työkalunsa niille sijoilleen, kun tehtaanpilli iltapäivällä parahtaa. Tällaista asennetta ei tänä päivänä (toim. huom: teksti on julkaistu vuonna 2004!) arvosteta. Haemme selitystä käyttäytymiselle, joka haiskahtaa eettisesti arvelluttavalta.

––

Onko työnteko sittenkin kulutuksen seuraus? Näin päin kausaalisuhde näyttää vahvemmalta. Kulutus johtaa suuremmalla välttämättömyydellä työntekoon kuin työnteko kulutukseen. Kulutus on siis ensisijaista työntekoon nähden. Havainto on hätkähdyttävä. En käy töissä viedäkseni perheeni etelänmatkalle, vaan vien heidät etelänmatkalle, jotta kävisin töissä. Joku toinen raataa pitkää päivää unelmissaan entistä hienompi auto. Jonain päivänä työ palkitaan ja hieno auto saa uuden omistajan. Mutta työ ei aiheuta autoa (paitsi autotehtaassa) vaan auto työn. Tässä tapauksessa pelkkä ajatus autosta, unelma suorastaan, riittää. Se on jo sinällään ilmaus sitoutumisesta kulutusprosessiin. Unelma on optio autokauppiaan teryleenihousujen kiiltävässä takataskussa.

––

Vanhanmalliseksi koetun puhelimen omistaminen herättää muissa helposti ivallisia kommentteja. Miksi? Kommentoijat eivät sinällään pyri olemaan pahansuopia. Mikä saa heidät parjaamaan vanhanaikaisia puhelimiamme? Jos he soittavat, he eivät edes tiedä minkälainen puhelin minulla on. Mikä minun vanhassa puhelimessani häiritsee heitä? Eivät samat vanhat tylsät juttuni, vaan se, että kerron konkreettisesti, etten sitoudu kulutukseen samalla innolla kuin he. Kyseenalaistaako minun valintani epämiellyttävällä tavalla heidän valintansa mielekkyyden? Vai viestitänkö, että olen mahdollisesti yleisemmälläkin tasolla sitoutumatta heidän normistoonsa? 

––

Tämän päivän (edelleen, 2004) kulutusyhteiskunnan tyypillinen ilmiö on vanhempien ilmoittama huonon omantunnon kokemus siitä, että he viettävät liian vähän aikaa lastensa kanssa. Yleisin selitys on työnteko. Kuitenkin vanhemmat samanaikaisesti sitoutuvat ympäröivän yhteisön normeihin. Eli mitä vahvempi norminmukainen käyttäytyminen, sitä huonompi omatunto. Merkillinen ilmiö. Tämän huonon omantunnonkin kulutusideologia on kääntänyt voitokseen, sillä se pyritään kompensoimaan pikemminkin hankinnoin kuin esimerkiksi tätä hankintakapasiteettia heikentävällä työmäärän vähentämisellä.

Viime syyskuussa edesmennyt Juhani Seppänen, Hullu työtä tekee, Otava 2004. Lihavointi minun. En ole vielä lukenut tätä parisataasivuista kirjaa edes loppuun, mutta alleviivattavaa on tullut jo niin paljon, että osa siitä jääköön toiseen postiin. Seppänen tunnetaan parhaiten hänen kirjastaan Selvästi juovuksissa, jossa hän kertoo omasta alkoholin suurkulutuksestaan työskennellessään työterveyslääkärinä ja pohtii ihmisen suhdetta alkoholiin. Seppänen taisi saada potkut työnantajaltaan kirjansa julkaisun jälkeen, mikä on – tietysti – aika punk rock.

On niitä jotka jäävät ja toisia jotka lähtevät, niin on ollut aina. Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa, eikä koskaan saa antaa periksi.

Tove Jansson, Muumilaakson marraskuu, s.10., WSOY 2000.

I don’t think in terms of ”best” or ”worst”. Making art isn’t like competing in the Olympics.

Paul Auster.

Oh well, of course, everything looks bad if you remember it.

Homer Simpson vuoden 1997 legendaarisessa jaksossa, jossa ääninäytteli myös Johnny Cash.

Think small: big money.

Albert (Rob Reiner!), The Bear S04E05. Reiner on näyttelijä ja ohjaaja, jonka tunnetuimmat ohjaustyöt ovat Kun Harry tapasi Sallyn, Kunnian miehiä, Piina ja toinenkin King-filmatisointi Stand by Me – viimeinen kesä.

Arkistosta: 25/02

· joonasn – alleviivattua, arkisto

Kirjoitettu alun perin 25. helmikuuta 2015.

Jos kaikki mikä näyttää rakkaudelta olisi sitä todellisuudessa, hyvä luoja, tämä olisi erilainen ja parempi maailma, ja jopa synkimpiä painajaisia seuraisivat sietämättömän onnelliset päivät.

Ray Loriga, Tokio ei välitä meistä enää, s. 125, Like 2002. Aiemmin.

Olemuksemme hienoimmat ominaisuudet ovat hedelmien pinnalla olevan untuvapeitteen kaltaisia: ne voivat säilyä vain jos niitä käsitellään äärimmäisen hellävaroen. Me emme kuitenkaan kohtele helläsydämisesti sen enempää itseämme kuin toisiakaan.

Henry Thoreau, Elämää metsässä, s. 8, WSOY 2000, suom. Mikko Kilpi.

02/06

· joonasn – alleviivattua, internet, pelit ja pensselit, universumi

This is a labor problem, but it’s also one of art. Why the fuck do you want to read things that no one could be bothered writing in the first place? What does it have to offer you at all, at the consumer end? I’d like to say I don’t know why people are happy to read AI generated slop, but a lot of it is that good writing should be almost invisible, the content of it the focus not the way its delivered. It should be unobtrusive, especially when you’re doing non-fiction works that are meant to be informative, not evocative. So people just don’t spot good quality writing! It slips past them and they just take in whatever it is the writer is supposed to be delivering. Even good fiction has the same quality of the technique often being invisible and the story itself becomes the focus. It’s a particular joy of mine as a writer when I’m reading something with excellent technique – it’s an added layer of pleasure – so all this AI slop is like dragging a nail file across vagus nerve most of the time. It’s not even bad. Bad writing can be a treat in its own right, if it’s done with earnestness. I especially love writing from people who speak English as a second or third language, folks still learning the rules and coming to the artform from wildly different backgrounds that bring new light to how my mother tongue works. Kids too! Kids make such brilliant mistakes, things that are like rediscovering the bones of some fantastic beast for the first time.

And AI has none of this! It’s just the top of the bell curve, the most boring mediocre output with no vision, no understanding, and nothing new to offer. And the people at the hiring end have decided they have so little respect for what good writing has to offer they’ll chuck out people with actual love of the written word over an overgrown Autocorrect. Even a well written cereal box label has more love in it that whatever a gen AI is going to spit out. That’s what we’re losing – a key connection to language. Just a slow erosion of the art forms that make life worth living.

Jilder kirjoittaa niinsanotusta tekoälystä tekstin tuottajana vastauksena The Guardian artikkeliin ‘One day I overheard my boss saying: just put it in ChatGPT’: the workers who lost their jobs to AI. Lihavointi minun.

08/04

· joonasn – internet, oma pää, universumi

THE HORRORS PERSIST BUT SO DO I

Helmikuu päättyi töiden merkeissä tutun asiakkaan luona. Maaliskuu alkoi sairastamisella. Flunssa vei reilut puolitoista viikkoa – ja olikin oikea kunnon flunssa, mutta vastoin kuin yleensä käy kun olen kipeänä, en menettänyt ruokahaluani täysin. Mikä oli hienoa. Ystävät tarjoutuivat käymään kauppa-asioilla, ja otin avun vastaan. Ruokahalun menettäminen kipeänä voi olla vähän hankala juttu useamman päivän kestettyään. Mutta onneksi nyt ei. Tervehdyttyäni oli aika palata töihin asiakkaan luo vielä pariksi päiväksi. Sen jälkeen – lisää töitä: vietin viikon toisen projektin parissa, taiteilijaystäväni sai viimein tilattua itselleen kotisivut. Ja ne saatiin tehtyä, puhelimessa monimutkaisetkin asiat suoristuvat ainakin vähän, vaikka puhelut vievätkin aikaa ja sovittujen puhelujen odottelu tuntuu päivystämiseltä ja stressaavalta. En pidä siitä mutta joskus täytyy puhua työpuheluita. Simple as that. Ja maaliskuu menikin siinä. Puff. Jaan linkin ystäväni sivuihin myöhemmin, koska en ole varma onko hän julkaissut niitä vielä virallisesti.

Parin viime viikon aikana olen myös nähnyt ihmisiä livenä vapaa-ajalla. Kuten lähiystävä ja hänen ystävänsä – nykyään kai minunkin – joka myös asuu samoilla hoodeilla, he istuvat luonani viettämässä rauhallista ja krapulaista lauantai-iltaa. A friend-with-benefits, joka käy saunomassa ja tilaa ruokaa kotiinkuljetuksella kun valittelen että en jaksaisi kokkailla. Rakas sukulainen, jonka ruokia viime viikolta syön edelleen, ja jonka kanssa kävimme parin tunnin keskustelun lähinnä masentavista aiheista, kuten joskus käy. Vanha ystävä, joka palauttaa scifisarjan DVD-levyn mutta ei jää lasilliselle koska on vähentänyt radikaalisti alkoholinkulutustaan. Ystävät kauempaa laittavat tekstiviestejä ja teemmekin hataria suunnitelmia.

Mitä yritän sanoa, on: olen uupunut ihmisten seuraan ja seurusteluun. Olen myös tehnyt paljon töitä, ehkä vähän liikaakin. Ihmisyliannostus saa minut ärtyiseksi ja vetäytymään, ja tarvitsen omaa aikaa yksin kotona. Tarvitsen Kaiken Ajan Olla Yksin Kotona, on todenmukaisemmin kirjoitettu. Onneksi kalenteri on tyhjä ainakin pääsiäisen yli ja lähiystävätkin ovat kiireisiä omissa töissään ja reissuillaan. Ja he kyllä tuntevat minut ja tietävät tarpeeni, ja sen että en voi käytännössä venyä niiden kanssa ollenkaan ilman että se vaikuttaa heikentävästi mielenterveyteeni ja kostautuu. Ei mitään mikä ei lientyisi kolmen–neljän päivän erakoitumisella ja aikatauluttomuudella. Aion pitää kalenterini mahdollisimman tyhjänä, vapun tienoilla olenkin jo toisella puolella maata mökkilomalla. Matkan tarkoitus on hääkutsu, mökki on pieni, söpö ja kaksikerroksinen, ei naapureita näköetäisyydellä. Vietän siellä pari ylimääräistäkin yötä.

VAIN TAHROJA PAPERILLA

Alan Jacobs blogissaan:

Dear reader, I’m sure you have a tough job, but reflect on this: You don’t have to try to decipher Auden’s handwriting.

Alan Jacobsin blogi – The Homebound Symphony – on yksi nykyisiä suosikkejani. Kirjoituksesta tuli mieleen samaa asiaa käsittelevä oma vanha kirjoitukseni. Jacobs on pohjoisamerikkalainen professori, kriitikko ja englanninkielisen kirjallisuuden tutkija.

Hienostuneesti nahistunut

· joonasn – alleviivattua, internet, kuvat, oma pää, pelit ja pensselit

Täydellinen kauneus, kuten vaikka kirsikankukat, on vasta lähtökohta. Kun se ylitetään, päästään kohti epätäydellistä kauneutta, joka on kauneuden korkeampi muoto. Ajatus perustuu zen-buddhalaiseen tavoitteeseen tyytyä vaillinaisuuteen ja puutteeseen ilman, että ne herättävät tunteita ei-riittävästä tai kyvyttömyydestä.

Aino Frilander Hesarin artikkelissa Hienostuneesti nahistunut japanilaisista puupiirroksista vuodelta 2022.

EDIT 20.2.2025: Japanilaisiin puupiirroksiin voit tutustua kattavasti netissä osoitteessa Ukiyo-e.org.

Even if you’ve only seen a few Japanese woodblock prints, you’ve seen the work of Hiroshige and Hokusai, thousands of examples of which you can find in the vast Japanese woodblock database of Ukiyo‑e.org. – – This English-Japanese bilingual site, a project of programmer and Khan Academy engineer John Resig, launched in 2012 and now boasts 213,000 prints from 24 museums, universities, libraries, auction houses, and dealers worldwide.

Openculture.com: Enter a Digital Archive of 213,000+ Beautiful Japanese Woodblock Prints