On viimeinen viikkoni täällä. Tasan viikon päästä olen ollut kotona jo monta tuntia. On kevät. Kotitie on suurimmaksi osaksi kuiva, kärpäset pörräävät aurinkoisella etelän puoleisella seinustalla, niillä on auringossa parhaimmillaan reilusti yli viisitoista astetta lämmintä. Teen listoja ja suunnittelen mitä teen näillä jäljellä olevilla päivillä. En mitään suurempia, lähinnä valmistelen taloa siihen, että isäntäväki tulee tänne kesäksi toukokuun alussa. Siivoan, tiskaan ja pakkaan. Nukun pitkiä yöunia ilman ongelmia, suunnittelen mitä teen kotona. Asiat joista en ole täällä välillä pitänyt eivät häiritse enää juurikaan. Olen hyvin paljon rauhallisempi ja tyytyväisempi kaikkeen kuin kuluvan kuukauden muutamina ensimmäisinä viikkoina. Kivuttomampi. Käsi on melkein entisensä, ja annoin itselleni luvan ajatella sen tulevaisuutta vasta kun näen miten se reagoi normaaleihin kotirutiineihini. Olen päässyt huonompien hetkien läpi sopivan suurilla annoksilla rehellistä eskapismia. Olen vältellyt uutisia, sekin auttaa. Vielä on liian aikaista vetää suuria linjoja yhteen (pieniä langanpätkiä olen sitonut ja leikellyt) – teen senkin sitten kun olen saanut vähän etäisyyttä tähän kaikkeen.