Tässä blogissa ei ole ollut juurikaan tekstiä pariin kuukauteen. Syyn näette tässä kuvassa: olen ollut – kuten tämä naapurissani sijainnut rakennus – aika lailla ”tore up from the floor up”, eli suomeksi sanottuna paskana. Stressaantuneena, ahdistuneena, peloissani, kipeänä. En koko aikaa, mutta kuitenkin sen verran että suurin osa vähänkään ylimääräisestä energiasta menee johonkin muuhun. Vietin yhden aika vaikean yön viime viikolla, tai jonkin aikaa sitten, ja kun yritin ajatella mistä nämä mustat ajatukset nyt taas tulevat, tajusin että vanhan ystäväni hautajaisista on kulunut vasta juuri ja juuri kuukausi. Tuntui käsittämättömältä tajuta se. Aika on kulkenut hirvittävän nopeasti. Ja toisaalta se on tuntunut hyvin pitkältä.

En ole voinut viettää tarpeeksi omaa aikaani, päivän pari sieltä täältä. Se ei riitä. Sekin on stressannut, tuntuu että aika valuu sormieni lävitse enkä voi sille mitään. Juuri nyt edessäni on kesä- ja heinäkuun kalenteri. Siinä ei ole ainuttakaan ei-rikkonaista viikkoa. Aina on ollut jotain. Käsi kipuilee taas, kroppa huutaa välillä joka paikasta, onneksi tämä kuukausi vaikuttaa ainakin tällä hetkellä hyvin rauhalliselta muutamaan edelliseen verrattuna. On vain pakko ottaa omaa aikaa ja toivoa että ihmiset ymmärtävät. Ja kyllä he useimmiten ymmärtävätkin. Olen ympäröinyt itseni hyvillä ihmisillä. Ja on hyviäkin asioita tapahtunut: pari viikkoa sitten jopa tunsin muutaman erillisen hetken ajan nauttivani tästä kesästä.