Hei päiväkirjani. On kevätpäiväntasaus, ja kai tässä vaiheessa vuotta voi jo uskaltaa sanoa selvinneensä talvesta ahdistumatta? En muista joutuneeni kertaakaan miettimään tää on vaan tällainen päivä, huomenna on paremmin, tai viimeistään sen jälkeen. Olen kirjoittanut käsikirjoitukseen lisää rivejä rakkauden pelosta, olen nukkunut selvin päin kolmentoista tunnin yöunia, olen aloittanut uudestaan ambientäänimaailmojen luomisen sähkökitaran ja efektipedaalien kanssa ja nauhoittanut niitä ystävän iPhonelle. Olen käynyt kahtena peräkkäisenä viikonloppuna entisen strippibaarin tiloihin rakennetulla pop up -näyttämöllä katsomassa näytelmää ja livemusiikkia. Olen lukenut Paul Austerin ja Zadie Smithin esseitä sekä Lajos Egrin The Art of Dramatic Writing -klassikkoa. Olen käynyt hammaslääkärillä tarkastuksessa ja saanut kehuja: ei edelleenkään reikiä eikä muutakaan huomautettavaa. Olen julkisella jonossa vasektomiaan. Olen myynyt netissä ylimääräisiä tavaroita kuten vanhan Pac Man -elektroniikkapelin 80-luvun alusta ja Ultra Bran Kaikki laulut -nuottikirjan. Olen viettänyt liian vähän ja liian harvoin aikaa tuliemojinaisen kanssa, hänellä on elämässään (väliaikainen) tilanne jonka myötä hänellä on hyvin vähän vapaa-aikaa. En kiirehdi häntä, en ahdistu vaikka hän tekee oharit, ei tunnu missään, ehdimme kyllä.