Category Archives ⇒ alleviivattua

Hienostuneesti nahistunut

· joonasn – alleviivattua, internet, kuvat, oma pää, pelit ja pensselit

Täydellinen kauneus, kuten vaikka kirsikankukat, on vasta lähtökohta. Kun se ylitetään, päästään kohti epätäydellistä kauneutta, joka on kauneuden korkeampi muoto. Ajatus perustuu zen-buddhalaiseen tavoitteeseen tyytyä vaillinaisuuteen ja puutteeseen ilman, että ne herättävät tunteita ei-riittävästä tai kyvyttömyydestä.

Aino Frilander Hesarin artikkelissa Hienostuneesti nahistunut japanilaisista puupiirroksista vuodelta 2022.

EDIT 20.2.2025: Japanilaisiin puupiirroksiin voit tutustua kattavasti netissä osoitteessa Ukiyo-e.org.

Even if you’ve only seen a few Japanese woodblock prints, you’ve seen the work of Hiroshige and Hokusai, thousands of examples of which you can find in the vast Japanese woodblock database of Ukiyo‑e.org. – – This English-Japanese bilingual site, a project of programmer and Khan Academy engineer John Resig, launched in 2012 and now boasts 213,000 prints from 24 museums, universities, libraries, auction houses, and dealers worldwide.

Openculture.com: Enter a Digital Archive of 213,000+ Beautiful Japanese Woodblock Prints

”’Enshittification’ is complete.”

· joonasn – 73AM, alleviivattua, internet, oma pää, pelit ja pensselit, universumi

I believe that 2025 is the beginning of a new era. We are becoming more and more disappointed in the technology that surrounds and enslaves us. For instance, when social media was in its infancy, we were promised new ways of communicating and sharing ideas. However, nobody likes their relationship with social media anymore. We have come full circle. We are done. We are all totally fried. Our mental health and concentration has been shot to pieces. “Enshittification” is complete.

Timo Kaukolampi kotisivuillaan. Kaukolampi on musiinkintekijä, jonka tiedän lähinnä parinkymmenen vuoden takaa yhtyeistä Larry and the Lefthanded ja Op:l Bastards, joka joutui vaihtamaan alkuperäisen nimensä autojätti Opelin vaatimuksesta. Näköjään tästä on Hesarikin eilen kirjoittanut. Olisin voinut julkaista 73 AM:n taannoisen esikois-EP:n ilmaiseksi myös digijakelijan kautta, jolloin se olisi päätynyt mm. Spotifyhin. Osa päätöksestäni julkaista se itse Bandcampissa johtuu Spotifyn suurella rahalla promotoimasta oikeistolaisesta vihapuheesta. Itse olen mukana ystäväni perhespotifytilauksessa, joten en tue Spotifya rahallisesti, mutta käytän sitä kyllä. Onko tämä ristiriitaista? Ehkä se vähän on.

Facebookista ikävöin vain paria ryhmää, jotka liittyvät vahvasti taiteeni tekemiseen kuuluvaan fiilistelyyn ja yhteen sen monista manifestaatioista eli kamarunkkaukseen, josta olen puhunut aiemminkin. Ryhmissä on paljon tietoa, jota ei oikeastaan ole missään muualla (mikä on tietysti osa Ongelmaa). Kuinka relevanttia kaikki se tieto on tekemiseeni on kyseenalaista. Vai tykkäänkö vain katsella kuvia kiinnostavista laitteista ja soittimista? Guilty as charged! Lapsena selasin hyvin kiinnostuneena kaikenlaiset postissa tulleet mainoslehdet ja kuponkiuutiset ja teininä ostelin vähillä kuukausirahoillani Guitar World -lehtiä R-Kioskeilta. Samaa viettiä tyydytin lapsena todennäköisesti myös tarroilla ja jääkiekkokorteilla. Kortteja en ole ostanut lapsuuden jälkeen, tarroja saatan silloin tällöin ostaa. Viimeksi ostin pari arkkia Hämähäkkimies- ja Turtles -sarjakuvalehtien välissä 1996 tulleita tarroja. Kitarakamaryhmien hyvä puoli nousee esille silloin kun vanhat laitteet eivät toimi kuin niiden pitäisi, tai kaipaat neuvoa uuden (vanhan) laitteen hankintaan. Ja luulen että ne toimivat myös vertaistukena. Olen käynyt kerran selaamassa näitä ryhmiä sen jälkeen kun lähdin facebookista pari viikkoa sitten. Onko tämä ristiriitaista? Ehkä se vähän on.

Kitarakamoista jauhamista voi toteuttaa onneksi hyvin myös pikaviestitse ja livenä. Internetissäkin on paikkoja sosiaalisen median ulkopuolella. Keskustelufoorumeiden kulta-aika oli 2000-luvun alussa, mutta kyllä niistä osa on aktiivisia edelleen. Olen ollut kotimaisen muusikoiden.netin jäsen vuodesta 2002! ”Olet kirjoittanut keskusteluun 1164 kirjoitusta ja aloittanut 82 uutta aihetta, joihin on kirjoitettu yhteensä 737 vastausta (keskimäärin 9 per aihe)”, sanoo tilasto.

Toteutin samanlaisen muuton myös Instagramista, samoin seurauksin. Ikävöin vanhojen ystävieni (ja vähän muidenkin) turhanpäiväisiä päivityksiä, selfieitä ja meemejä heidän reelseissään, joten olen käynyt silloin tällöin klikkailemassa sielläkin. Lapsuuden ja teiniajan hyvän ystävän – sen jonka kilauttaa kaverille -kaveri olisin ollut telkkarissa jos hän olisi päässyt ensimmäisestä vaiheesta jatkoon ehkä kymmenen vuotta sitten – elämää tulee mielellään seurattua sitä kautta. Kuten muutaman muun vanhan ystävän, joiden kanssa ei varsinaisesti pidetä yhteyttä, mutta se yhteys säilyy, juuri näiden heidän slice-of-life kuvaraporttien ja niiden tykkäilyn ja kommentoinnin mahdollistamana. Osa instassa seuraamiani ovat onneksi myös Blueskyssä ja/tai Mastodonissa.

KAIKKI TÄMÄ sanoakseni, että vaikka en VIRALLISESTI ole enää Metan alustoilla, hengailen silti välillä vielä Metan alustoilla. Onko tämä ristiriitaista? Ehkä se vähän on. Teenkö siitä itselleni ongelmaa? Se jää nähtäväksi.

999.

· joonasn – alleviivattua, arkisto, oma pää

Ihminen elää kahdella eri tasolla, kontrolloidulla tasolla ja omalla sisäisellä minuudella, johon me kukaan ei päästä käsiksi jos ei itse henkilö anna ulospäin viitteitä.

Jarmo Mäkilä

There’s no way to know if the time you’re spending will someday prove to be time you spent paying your dues or time you spent fooling yourself.

Lauran Graham, Talking as fast as I can, s. 128, Ballantine Books, 2016.

– – Jos aikaisin tai myöhään iltapäivällä oli poikkeuksellisen hiljaista, kuultiin heikosti jopa lähimmän karusellin eksoottisten soittopalkeiden välillä häipyvää, aavemaista musiikkia. Valtavassa karusellissa melkein puolen mailin päässä pyöri kullattujen hevosten piiri, väri oli kuin poltetussa sokerissa ja mukana oli kiiltävän mustia ja näyttävän sinisiä ja vaaleanpunaisia raitoja kuin mukaan olisi kylvetty makeisia, mentolkarkkeja, lakritsia ja piparminttutikkareita. Mistä ne suurenmoiset pyörivät hevoset olivat peräisin? Valmistiko jossain iso yhtiö pelkkiä karusellihevosia? Revittiinkö siitä isotkin rahat? Kukaan ei ollut rikas.

Joseph Heller, Lopun ajat, s. 13–14, Gummerus 1995. Suomentanut Antero Tiusanen.

Kaupungin yllä, pimeässä myrskyisessä yössä, valaistu pyörä pyöri taaksepäin.

Malcolm Lowry, Tulivuoren juurella, s. 57 (ensimmäisen luvun viimeinen virke), WSOY 1984. Suomentanut Juhani Jaskari.

Tämä on blogin 999. kirjoitus.

27/01

· joonasn – alleviivattua, pelit ja pensselit

First, I do not sit down at my desk to put into verse something that is already clear in my mind. If it were clear in my mind, I should have no incentive or need to write about it. We do not write in order to be understood; we write in order to understand.

Cecil Day Lewis

Blogin oikeanpuolimmaisesta palstasta (tai alhaalta, jos selaat mobiililla) löytyy nyt vanhalta blogialustalta tutut linkit viiteen satunnaiseen kirjoitukseen (huhtikuusta 2015 lähtien, vanhemmat kirjoitukset löytyvät sieltä vanhalta alustalta!) Blogin 997. kirjoitus.

17/01/25

· joonasn – 73AM, alleviivattua, internet, oma pää, pelit ja pensselit

Voi näitä varauksia, joita tarvitsen uskaltaakseni kirjoittaa mitä ajattelen! Sillä kyllä, suurin osa kaikesta mikä tekee elämästä elämisen arvoista, suurin osa kaikesta mikä syventää elämäntunnetta kestävällä tavalla, syntyy kypsistä päätöksistä ja lujasta tahdosta ja ponnistelusta. Mutta silti on hetkiä, sekunteja, niitä jotka, varastaakseni Rolf Aggestamin runosta, eivät koskaan lopu. [– –]

Joistakin nuoruuteni sekunneista tuli minulle elämän pituisia, siitä huolimatta että en tullut eläneeksi koko elämääni niiden ihmisten kanssa, jotka olivat kanssani silloin. [– –]

Mutta jotainhan niiden sekuntien täytyy merkitä, miksi ne muuten olisivat jääneet minuun koko elämäni ajaksi? Ja eikö niiden viipyilevä luonne ole riittävä syy kertoa niistä, yrittää, kenties turhaankin, tehdä niistä ikuisia muillekin?

Kjell Westö, Vuodet – Veljekset kertovat, s. 124, Otava 2022.

* * *

Taideprojektini 73 AM:n ensimmäinen julkaisu on nyt kuunneltavissa Bandcampissa. Nykyään itsenäiselle artistille mahdollisena julkaisuvaihtoehtona – kuten eräs muusikkoystäväni kertoi – on digijakelupalvelu kuten esimerkiksi kotimainen Texicalli Digital, joka julkaisee teoksesi ilmaiseksi kaikkiin tärkeimpiin digipalveluihin – Youtube, Spotify etc. – 20% siivulla kertyneestä digitulosta. Haluan kuitenkin pitää oman tekemiseni kynnyksen mahdollisimman matalalla ja keskitetysti DIY:nä, ja Bandcamp sopii siihen mainiosti. Seuraava teos on jo suunnitteilla, ja se olisi tarkoitus äänittää vähän hifimmällä kalustolla. Tämä jääköön siis historiaan ehkä tällaisena kevyen kynnyksen pelinavauksena, ja ehkä seuraava julkaistaan myös muissa palveluissa.

* * *

Liityin loppuvuodesta Threadsiin. Yksi sen ehdottomasti parhaista puolista on sisällön piilottaminen itse määrittelemiesi sanojen perusteella. Tässä oma tämänhetkinen ja koko ajan kasvava listani kielletyistä sanoista: AI, chatgpt, emojia, gaala, garmin, hauis, hoitolapsi, juoksut, kahvi, koira, koiraa, koirakuume, koiran, koiranpentu, koirat, lapsi, laskiaispulla, leuanveto, leukoja, mäykky, pennun, pentu, pieraisin, pieraisit, pieru, pierua, pierun, raskaus, tekoäly, tekoälyn, tekoälyä, tinder, unen, unessa, unessani, unet, uni, unia, unien, unta, vauva, älykello.

Blogin 995. kirjoitus.

18/10

· joonasn – alleviivattua, arkisto, oma pää

Melkein kaikki psykiatrian koulukunnat freudilaisista beckiläisiin ja kleinilaisiin ovat yhtä mieltä siitä, että juuri menetyksen kokeminen on keskeistä depression syntymekanismissa. Meitä melankoliasta kärsiviä yhdistää menettämisen tunne enemmän kuin mikään muu tekijä.

Neil Hardwick, Hullun lailla, s. 143, Otava 1999.

Luulen, että juuri näin tapahtui minulle vuoden 2009–2015 tienoilla: kahdeksan vuoden parisuhde maailman hienoimpana pitämääni ihmiseen loppui, vuoden päästä siitä alkanut uusi parisuhde ei kestänyt kahta vuotta kauempaa – yritin lopettaa sen jo vuoden seurustelun jälkeen –, paloin melkein loppuun päivätöissäni ja lopetin ne, kirjoittaminen ei sujunut, join liikaa, bändi hajosi. En ole aiemmin ajatellut asiaa Hardwickin mainitseman menetyksen kokemisen kautta, mutta siinä on järkeä. Paljon tapahtui, näin myöhemmin ajateltuna.

Nykyään asiat ovat paremmin, ja reilun kymmenen vuoden takaiset tapahtumat tulevat mieleeni vain siksi, että näihin aikoihin alkaa tosiaan tulla kymmenen vuotta siitä kun lopetin päivätöissä käymisen. Olen ajatellut, että sen jälkeen vietin vuosikausia vain yksin asunnossani viinin ja internetin äärellä, mutta ei se mennyt niin. (Lopetin työt marraskuussa 2014, ja jo tammikuussa 2016 asuin Muhulla.) Näin jälkeenpäin asioiden skaala asettuu aikajanalle kevyemmin, enkä enää pidä itseäni niin suurena luuserina kuin silloin. 2018 aloin opiskella visualistiksi, ja 2019 alussa muutin nykyiseen asuntooni, ja siitä pääsemmekin jo tälle vuosikymmenelle, jolloin suurin osa asioista on ollut paremmin ja elämä helpompaa, lähinnä alkoholin jatkuvan liiallisen käytön lopettamisen takia. Olen taipuvainen katastrofisoimaan, ja on vapauttavaa huomata, että omat ajattelumallit ja jollain tapaa iso osa pääni sisäistä omakuvaa ei olekaan totta, tai ei ainakaan niin totta kuin olin ajatellut. En myöskään kaipaa asioita, jotka olen menettänyt: saan niistä aivan tarpeekseni nykyäänkin kun teen silloin tällöin kolmipäiväistä 8–16 työviikkoa tai vietän pari tuntia sängyssä hyvän ystävän kanssa kerran kahdessa kuukaudessa.

17/10

· joonasn – alleviivattua, pelit ja pensselit, universumi

Joillekin ihmisille tietokoneet, digitaaliset laitteet ja sen sellaiset ovat funktionaalisia esineitä, joiden tarkoitus on palvella ihmistä suorittamalla tiettyjä tarpeellisia tehtäviä. Jos näiden tehtävien parempaan suorittamiseen vaaditaan pientä säätöä, niin hyvä on: säädetään vähän. Muille ihmisille, Douglasin ja minun kaltaisille, säätäminen on itsetarkoitus.

Stephen Fry Apple-tietokoneista ja Douglas Adamsista 1980-luvun puolenvälin tienoilla toisessa muistelmateoksessaan Fryn aikakirjat, s. 337, S&S 2014. Tarvitseeko sanoakaan, että kuulun säätäjiin?

Douglas Adamsista aiemmin: 1, 2, 3.

Tämä on blogin 991. kirjoitus. Jätän tämän vain tähän siksi, että muistaisin juhlistaa tuhannetta kirjoitusta, tällä vauhdilla joskus yhdeksän kuukauden päästä.

17/05

· joonasn – alleviivattua, oma pää, universumi

Kesä on ollut täällä pari päivää. Nurmikko on alkanut vihertää kunnolla vasta tänään: illalla ja yöllä satoi, ja kohta sataa lisää. Olen aloittanut pyöräilykauden ikivanhalla Strada-jopollani, josta kirjoitin tammikuussa. Aikataulut tuliemojinaisen kanssa eivät koskaan oikein selkiytyneet, joten se siitä. Jos ei ole aikaa ei ole aikaa, no hard feelings. Olen taas tinderissä, mutta se saa minut miettimään elämääni ja valintojani aivan liikaa. Oman kuplani ulkopuolella samanikäiset ihmiset todella rakentavat uraa, kasvattavat lapsia, ja jos kuvien perusteella voi mitään sanoa kaikilla on koira ja kaikki haikkaavat ja viettävät aikaa metsässä. Toisaalta: ehkä ne kuvat vain sattuvat olemaan onnistuneita, niitä, joissa ihmiset tuntevat itsensä hyvännäköisiksi? En swaippaa vasemmalle vaan painan rauhallisesti näppäimistöni vasenta nuolinäppäintä, damn the consequences. En ole super-energinen, en koira-ihminen, mitä sitten?

Minulla on uusi sänky, äitini alennusmyynnistä bongaama runkopatja joka on paksumpi ja fiksumman näköinen kuin melkein viisitoista vuotta vanha edellinen, ja johon minulla ei olisi ollut itselläni mitenkään varaa. Äitini sai vähän ns. ylimääräistä rahaa taannoin ja päätti käyttää sitä jälkikasvunsa levon tukemiseen. Useimpina öinä näen seikkailu-unia, joissa on aina joku ex-tyttöystäväni. Olen jo oppinut käsittelemään niitä, enää ne eivät aiheuta juurikaan kaihoa. Toisina öinä näen unta, jossa valkoiset madot tulevat säärieni ja pohkeitteni sisältä läpi ja lätsähtelevät paksuina katkarapuina lattialle. En tiedä kumman valitsisin, body horrorin vai vanhan rakkauden, joka ei toiminut, kuten – runoilijaa lainatakseni –

– –
mikään
rakkaus ei
loppujen lopuksi toimi…