Tähän asti kuumimman iltapäivän vietän suljettujen kaihtimien takana, tuulettimen heikossa ilmavirrassa, ja kirjoitan. Olen menossa luvussa, joka tapahtuu helmikuun lopussa 1992. Se on myös luultavasti käsikirjoituksen ensimmäisen osan (1/3) viimeinen luku. En halua poistua asunnostani, vasemman jalkateräni vanha rasitusvamma kipeytyi taas kunnolla viime viikon pitkistä kävelyistä (parhaimmillaan 19 kilometriä puolentoista vuorokauden aikana), joten vietän tämän viikon arkipäivät sisällä. Ja hyvä niin, tekemistä kyllä riittää: kirjoittamisen lisäksi logosuunnittelua, www-sivujen pystytystä, lehtijutun kirjoittamista. Kaiken muun arkisen lisäksi.

Tajusin viime viikolla, että olen saattanut olla aika tyytymätön elämääni koko alkuvuoden ajan. Viime vuoden maaliskuussa satuttamani polvi lakkasi kipuilemasta marraskuussa, sen tilalle tuli melkein heti alkuvuodesta oikean ranteen hermopinne, jonka johdosta en pystynyt kirjoittamaan juuri mitään pitempää oikeastaan vasta kuin pari viikkoa paluuni jälkeen (reilu kuukausi sitten), kun eräs todella pätevä hermoratahieroja oli saanut pinteen auki. Käsi on ollut normaali jo muutaman viikon ajan, mutta nyt tosiaan jalat prakaavat. So it goes.

Luulen myös, että kolmen kuukauden yksinolo keskellä ei mitään oli henkisesti raskaampaa kuin silloin huomasin. Selvisin toki hengissä, ja ilman suurempia traumoja, mutta saattaa olla, että olen sen jäljiltä ehkä vähän erakoituneempi tai entistä introvertimpi kuin aiemmin. Se yhdistettynä uusiin ihmissuhdekuvioihin ja tunteeseen siitä, että aika loppuu ennen kuin saan käsikirjoituksen valmiiksi (lue: rahat loppuvat ja on taas pakko hakeutua päivätöihin) on aiheuttanut välillä ristiriitaisia tunteita.

Mutta siihenkin, kuten kaikkeen tähän, auttaa itsensä pitäminen työn touhussa. Olen joutunut antamaan itselleni ehkä hieman liikaa vapaata kaikesta mitä minun pitäisi tehdä, mikä johtaa helposti siihen että katson Netflixiä kahdeksan tuntia päivässä enkä saa aikaiseksi juuri mitään järkevää. Mutta sitäkin voi kutsua esim. dialogin tutkimiseksi tai kohtausten analysoinniksi. Näppärää.

Tammikuussa suunnittelin saavani käsikirjoituksen ensimmäisen version valmiiksi tämän vuoden aikana. En tiedä mitä ajattelin. Kirjoitan koko ajan – enemmän tai vähemmän – ja tarinan kokonaiskuva on selkeytynyt huomattavasti verrattuna siihen mitä se oli vuosi sitten, mutta itse kirjoittaminen on edelleen hidasta. Elokuussa poistin työtiedostosta parikymmentä sivua monta vuotta sitten kirjoitettuja pätkiä, jotka tuntuivat ylimääräisiltä ja olemassaolollaan häiritsivät keskittymistäni ja tarinan eteenpäin menemistä. Mutta kaikesta huolimatta olen optimistinen, ja satunnaisista epätoivon hetkistä pääsen yli muistuttamalla itseäni siitä, että minulla ei ole mitään kiirettä: tarina ja teksti elää omaa elämäänsä, ja kun vain jaksan siirrellä kiviä kasasta toiseen kaikki on hyvin. Juuri tällä hetkellä olen kahden kohtauksen ristiaallokossa, en ole varma onko työn alla oleva kohtaus (joulukohtaus!) valmis vielä vai ei, enkä halua jättää sitä kesken jos siihen löytyy vielä lisää jotain: se tuntuu vielä jotenkin vajaalta.

Mutta kirjan hitaasta etenemisestä huolimatta olen tyytyväinen elämääni. Viimeisen vuoden aikana olen löytänyt täysin uudenlaisen rauhallisuuden, stressittömyyden, jonka johdosta olen pystynyt keskittymään minulle tärkeisiin asioihin ilman että aikataulut tai muiden ihmisten odotukset ahdistavat. Nautin yksinolostani enemmän kuin koskaan. Olen löytänyt kaikenlaista tekemistä, mikä pitää minut sen verran kiireisenä että en milloinkaan ehdi tylsistyä. Pidän huolta huonekasveistani, kirjoitan ja vastaanotan postikortteja, soitan ja opettelen pianoa, seuraan blogeja, terapiakirjoitan, seuraan ikivanhoja tv-sarjoja (Cheers, 3rd Rock From The Sun), kokkailen, puhun puhelimessa ystävieni kanssa, kirjoitan päiväkirjaa, luen, piirrän ja maalaan. Sisustan ja siivoan, opettelen ja korjaan. Nukun hyvin ja säännöllisesti, käytän huomattavasti vähemmän alkoholia kuin vuosi sitten tähän aikaan, ja vaikka olenkin loppukuusta aina täysin rahaton (re: lopputili josta meni 1500 € liikaa veroja koska en muistanut että verokortissani on kuukausikohtainen tuloraja, joten olen ollut koko vuoden käytännössä sen 1500 € miinuksella + työkkärin kolmen kuukauden karenssi koska irtisanoin itseni) uskon selviäväni tästä vuodesta ilman maksuhäiriömerkintöjä tai muitakaan suurempia vaikeuksia.