Harva asia piristää paremmin kuin saada vanhalta ystävältä lounaskutsu maanantaiksi, ja valiteltuasi huonoa rahatilannetta sen jälkeen vielä tekstiviesti ”Mä tarjoon”. Joten tänään kävimme muutaman ystäväni kanssa viikinkiravintolan lounaalla kuulemassa läpikulkumatkalla (Hailuoto–Mikkeli) olevan ystäväni kuulumiset. Sen jälkeen kävimme yhteisen ystävämme haudalla. 50% seurueestamme ajoi kymmenen kilometriä harhaan, vaikka hautausmaalle ei ollut kuin reilut viisi kilometriä. Odotellessamme löysimme erään reilusti yli kymmenen vuotta sitten kuolleen melkein aikuiseksi ehtineen teini-ikäisen hautakivestä sydäntäsärkevän epitafin:

En jaksa, sori.
vainottu
[lempinimi poistettu]

Eilen käsikirjoitukseni ylitti sadan liuskan rajan, ja vaikuttaa siltä että tekstiä tulee lisää mukavalla tahdilla, muutama liuska päivässä. Toivon pystyväni pitämään tämän saman tahdin, ja miksi en pystyisi: näinä päivinä kirjoitan tarinan ensimmäisen osan viimeisiä sivuja, ja sävelet ovat ns. selvät ainakin vielä 30–50 sivua eteenpäin. Tänään liuskoja on 102, sanoja vähän vajaat 26700 (fonttikoko 12, riviväli 1.5, vasen marginaali 4 cm). Kirjoitin tänään myös kevytyrityksemme nimissä ensimmäisen pyydetyn tarjouksen, kyllä siinäkin meinasivat pitkästä aikaa kädet vähän hiota vaikka kovin suurista työmääristä tai summista ei olekaan kyse.

Kaikki tämä aktivoi tekemään enemmän, paremmin, tai ainakin pitämään yllä tätä tahtia. Kesän kestänyt jonkinlainen hetkittäinen apatia ja energiattomuus on poissa, olen taas innostunut kirjoittamisesta ja työjutuista ja rauhallisesta arjesta. Unirytminikin on normalisoitunut välille ~24–9. Tulevasta syksystä tulee hyvä, tunnen sen.