Arto Melleri libretosta Grand Hotel, 1983. Kokoelmasta Runot, toim. Martti Anhava, s. 291, Otava 2005.
Tämä on omistettu sinulle, Hyvä Ystäväni, näyttelijä, joka poistuit yllättäen tästä maailmasta – tältä näyttämöltä – eilen aamulla, 21. syyskuuta 2025. Malja elämälle, ja osanottoni muille läheisille.
Se valinta, kelle haluaa olla uskollinen, ja mitä sen myötä tulee valinneeks pois, on eettinen teko, joka ei pelkästään ”sulje ovia”, vaan luo todellisuutta.
Rakkaus niinku, Johannes Ekholm, s. 99, Otava 2016.
Olen lukenut Johannes Ekholmin tuotantoa. Ekholmin kirjoissa minua viehättää niiden anarkistinen muoto ja dialogin tuominen framille. En vain pidä Ekholmin tyylistä, joka on jotenkin hengästyttävä ja minun makuuni liian nuortenkirjamainen (ja ainakin Karmakooma on ihan rehellinen nuortenkirja). Myös teosten minäkeskeisyys on puuduttavaa. Keskittymiskyvyn puuttuminen, eettisesti toimimisen mahdottomuus, nettikeskustelujen kasvottomuus, työn sirpaloituminen, mielenterveys- ja päihdeongelmat, kaikki näkyvät Ekholmin sivuilla. Luin ensin Rakkaus niinkun ja Karmakooman, Planet Fun Fun ja Päähenkilö jäivät kesken. Olen Ekholmin kanssa samanikäinen ja myös työhistoriamme on samansuuntainen: kumpikin halusi ja pyrki ja pääsi mainosalalle, mutta jättäytyi myöhemmin pois oravanpyörästä. Ekholm tutuissa fiiliksissä 40-vuotishaastattelussaan Hesarissa vuonna 2024:
Katson omaa elämänkaartani niin, että minulla oli jo varhain käsitys siitä, mitä haluan tehdä. Väliin tuli kuitenkin kymmenen vuoden ajanjakso, jolloin yritin pakottaa itseäni yhteiskunnan jäseneksi. Olin ahkera opiskelija, yrittäjä ja työntekijä. Tuntui tärkeältä, kun oli omaa rahaa ja pystyi pärjäämään. Se ei kuitenkaan ollut henkisesti palkitsevaa. Pärjääminen ei riitä.
* * *
Joku on spreijannut keskustan rakennustyömaan vaneriaitaan helvetin isoilla mustilla kirjaimilla FUCK CANCER. Asiaa.
Oletteko huomanneet, että kotihoito ajaa pienimmillä autoilla?
Mielenterveydestä ja kirjoittamisesta puheen ollen: missasin Neil Hardwickin uusimman muistelmateoksen varauksen lähikirjastossani, ja nyt olen taas listalla sijalla 211. Ensimmäisellä kierroksella sijoitukseni oli 27.
Oulun taidemuseon ääliömäisesti nimetty abstraktin taiteen kokoelmanäyttely oli erittäin hyvä, vahva suositus. ”Näyttelyssä tutustutaan ei-esittävän taiteen ulottuvuuksiin toiminnallisesti ja vuorovaikutteisesti.” Oli hauskaa, että näyttelyssä oli Jorma Kuulalta pienempi teos samaa teossarjaa, josta yhden öljyvärityön omistan itsekin:
Toimiiko tämä? En ole enää Instagramissa, (en ehtinytkään olla siellä kuin kolme vuotta) mutta instatilini sisältö löytyy nykyään Pixelfedistä. Pixelfediin voit tuoda suoraan Instagramista tallentamat tietosi, mutta minun tilini sisällön tuonti profiiliini kesti Pixelfediltä viikkokausia. Tilanne saattaa olla eri kun luet tätä.
Tässä muutama suosikkini.
Nimetön, Joonas Nissi, tussi ja kuivapastelliliitu, 2000.
Billy Connolly, Windswept & Interesting, Two Roads, 2021.
Täydellinen kauneus, kuten vaikka kirsikankukat, on vasta lähtökohta. Kun se ylitetään, päästään kohti epätäydellistä kauneutta, joka on kauneuden korkeampi muoto. Ajatus perustuu zen-buddhalaiseen tavoitteeseen tyytyä vaillinaisuuteen ja puutteeseen ilman, että ne herättävät tunteita ei-riittävästä tai kyvyttömyydestä.
Aino Frilander Hesarin artikkelissa Hienostuneesti nahistunut japanilaisista puupiirroksista vuodelta 2022.
EDIT 20.2.2025: Japanilaisiin puupiirroksiin voit tutustua kattavasti netissä osoitteessa Ukiyo-e.org.
Even if you’ve only seen a few Japanese woodblock prints, you’ve seen the work of Hiroshige and Hokusai, thousands of examples of which you can find in the vast Japanese woodblock database of Ukiyo‑e.org. – – This English-Japanese bilingual site, a project of programmer and Khan Academy engineer John Resig, launched in 2012 and now boasts 213,000 prints from 24 museums, universities, libraries, auction houses, and dealers worldwide.
Openculture.com: Enter a Digital Archive of 213,000+ Beautiful Japanese Woodblock Prints
A SHORT RIDE IN A FAST MACHINE
Luin artikkelin, jossa puhuttiin linnunlaulun positiivisesta vaikutuksesta ihmisen mielialaan. Wikipedia sanoo: ”Tervapääskyn ääni on kirkuva, laskeva ”sriiiiii sriiiiii sriiiiiii”. Se on totta. Meillä ne pesivät matalan kerrostalon vintillä tai kattorakenteissa, ja tänäkin kesänä ehkä alle kymmenen tervapääskyä lensi kirkuen makuuhuoneeni avoimen ison tuuletusikkunan takana yötä päivää siihen saakka kunnes ne lähtivät takaisin eteläiseen Afrikkaan jo elokuun alkupuolella. En ole varma lukisinko positiivisvaikutteiseksi linnunlauluksi esimerkiksi tervapääskyn tai vaikka lokin tai tiiran huutamisen.
SUSTAINING GET UP AND GO
Kesän aktiviteetteja: viime viikonlopun lähiostarin mainiot pikkufestivaalit; kummitädin luona lähikunnassa syömässä käyminen; paikallisliikenteen aivan uudet bussit, joilla kuljin töissä toisessa lähikunnassa (ja menen taas tällä viikolla pariksi päiväksi); mp3-soittimen laidasta-laitaan tarjonta (Black Sabbathin tuplakokoelmasta Miles Davisiin ja Dean Martinin tuplakokoelmasta ysäri-straight-edge-punkbändin Good Riddancen A Comprehensive Guide to Moderne Rebellion -levyyn); elokuun lopun pitkä viikonloppu asuntoautossa maalla entisillä kotihoodeilla (joita olen tietysti muistellut täälläkin) ensimmäistä kertaa kahteenkymmeneen vuoteen, alla oleva kuva on sieltä.
NOBODY HERE BUT US STATUES
Ihmisen pitäisi muistaa olla toivomatta asioita. Minä halusin pitkät hiukset – pitkät hiukset pitkästä aikaa – mutta en muistanut niiden ärsyttävää epäkäytännöllisyyttä. Kiharat polkkamittaiset hiukset tunkevat kutittamaan ympäri kasvoja, jäävät silmälasien saranoiden tai rannekellon lukon väliin, ovat jatkuvasti aivan takussa ja keräävät pölyä irtohiuksina tai niiden kimppuina ympäri asuntoa. Hiukset menevät jo ponnarille (kuten meillä sanottiin), joten se helpottaa. En edelleenkään tiedä miksi kasvatan hiuksiani: ilman supersäännöllistä harjausta ne tosiaan MENEVÄT takkuun, aivan ns. rastoiksi saakka, aivan itsestään. Näin on käynyt – tai näin olen tehnyt tai vielä tarkemmin jättänyt tekemättä – muutaman kerran 18–29 -vuotiaana. Takkuhiuksista on käytetty termiä rastahiukset tai vain rastat, mikä ei ole kovin korrektia.
Tänä kesänä olen pitänyt pikkutakkia tasan kerran: se ei ole käytännöllinen lämpimällä ilmalla. Myös kesäkenkäni ovat mukavammat kuin moneen vuoteen. Kertooko tämäkin jostain, eikö tyyli olekaan enää tärkeintä? Olenko tulossa – no, tiedättehän te. Ei nyt puhuta siitä.
Minulla on kaikki Mutsin valokuvat, niitä on muutaman ison pahvilaatikon verran, albumeja on ehkä kaksikymmentä ja enemmän/vähemmän irtonaisia kuvia kuorissaan tai ilman on ehkä neljä kenkälaatikollista. En ole käynyt läpi vielä kuin muutaman albumin, tässä 1970-luvun puolestavälistä olevan albumin välistä löytyneitä irtokuvia. Äitini on isoimmassa kuvassa neljätoistavuotias, eli vuosi on 1967 tai -68. Kuva on upea. Ainakin näihin kuviin on yleensä kirjoitettu taakse tai albumin sivuille mitä-missä-milloin. Aukaisin myös laatikon, jossa hän säilytti saamiaan kirjeitä ja kortteja, nopealla vilkaisulla niitä oli 60-luvun lopulta 70-luvun puoleen väliin. Haluaiskohan isä takaisin vanhat rakkauskirjeensä?
Girlsin kuudennen tuotantokauden jonkun jakson title card. Rakastan tämän värejä ja tekstuureja. Kumiset kirjaimet karhealla kankaalla.
Tänään ostin itseni onnelliseksi: orkidea sai tekoauringon. Tämä on testi. Mietin ostanko samantyylisiä kasvivaloja ”Pohjoismaiden #1 Suurin Valokauppa”-titteliä itsestään käyttävän liikkeen myymälästä, joka on kauppakävelyreittini varrella. Kävin siellä tänään, mutta heillä ei ollut näitä valaisimia hyllyssään. Ostin tämän, haluamaani vastaavan, naapuriliikkeestä testakseni miltä valo tuntuu työpöytäni ääressä. Tässä on viisiasentoinen himmennystoiminto, minkä koen tarpeelliseksi. Ajastinkin on. Työpöytäni ympäristössä on muitakin kasveja kuin tämä, ja ajatuksena on siis hankkia niillekin omat tai jaetut kasvivalot talveksi. Välttelen mainitussa naapuriliikkeessä asiointia, koska sen perustaja ja toimitusjohtaja on ollut julkisesti yhteistyössä uusnatsien kanssa ja julkaissut omistamissaan ilmaisjakelulehdissä muun muassa juutalaisvastaisia ja rasistisia artikkeleita. Orkidea näyttää kuvassa surkeammalta kuin luonnossa. Kaikki on hyvin.
