Kirjoja part XVIII

Viimeksi luettuja: Sally Salmisen Katrina, Keigo Higashinon Uskollinen naapuri ja Myrkyllinen liitto, Gavin Edwardsin tietokirja Bad Motherfucker: The Life and Movies of Samuel L. Jackson, Shaun Bythellin Elämäni kirjakauppiaana, Karl Ove Knausgårdin Taisteluni 5 & 6, Matt Haigin Keskiyön kirjasto, Don DeLillon Putoava mies ja Esittäjä, Sally Rooneyn Normaaleja ihmisiä & Kaunis maailma, missä olet & Keskusteluja ystävien kesken, Antti Rönkän ja Petri Tammisen Silloin tällöin onnellinen, Simon Hanselmannin sarjakuvakokoelma Megg, Mogg & Pöllö, Kjell Westön Isän nimeen, Haruki Murakamin Colorless Tsukuru Tazaki and his Years of Pilgrimage, Tommi Liimatan Nilikki, Dodie Smithin Linnanneidon lokikirja, talvella kuolleen Mark Laneganin muistelmateos Sing Backwards and Weep, Janne Kukkosen sarjakuvaromaani Voro III: Jumalten hauta, Raymond Carverin runokokoelma Sateisten päivien jälkeen, Marguerite Durasin Rakastaja, Nora Robertsin Nousuvesi, J. G. Ballardin Kiitos naisten, David Grossmanin Hevonen meni baariin, Stephen Kingin Keveys, John Irvingin Ihmeiden tie, Marina Abramovićin muistelmateos Walk Through Walls, Jonathan Franzenin esseekokoelma Epämukavuusalue, Truman Capoten Aamiainen Tiffanylla, Alice Munron Jupiterin Kuut, D. T. Maxin David Foster Wallace elämäkerta, Kristiina Kestisen toimittama tietokirja Muistoja Finlaysonilta, Mary Costellon Academy Street, Pentti Haanpään Yhdeksän miehen saappaat, Ian McEwanin Ikuinen rakkaus ja Ethan Hawken Tuhkakeskiviikko.

Kesken tai lukemista odottavat: Charles Bukowskin Kirottujen nautinnot, Oscar Hijuelosin Emilion neljätoista sisarta, Rutger Bergmanin tietokirja Hyvän historia, H. G. Wellsin novellikokoelma Punainen huone, Ernest Hemingwayn Afrikan vihreät kunnaat.

Aiemmin:

24/04

Viidentenä pääsiäispäivänä tein ystäväni avustuksella Hyvän Teon. Yllä näkyvä koiran pään muotoon pakotettu metallinen esine on koiran avaimenperä. Tämä oli koiran omistajan termi, ja koira oli kahden miehen seurueemme koiratuntijan mukaan avaimenperän perusteella todennäköisesti husky-merkkinen, ja tämän seikan koiran omistaja myöhemmin vahvisti. Itse mietimme aiemmin mikä se on suomeksi, se sotaleffoistakin tuttu dog tag. Avaimen- tai koiranperä löytyi naapuruston kevyen liikenteen sillalta, sen kääntöpuolelle on kaiverrettu koiran nimi ja kaksi puhelinnumeroa. Kehittelimme traagisen tarinan siitä kuinka koira on kuollut jo aikapäiviä sitten, puhelinnumeroiden takana elävät ihmiset eronneet riitaisasti, ja kuinka revimme auki kaikki haavat lähettämällä heille kuvaviestin muistoksi entisestä yhteisestä elämästään ja koirastaan. Totuus on tarua tylsempää: koira on hengissä, mutta tapaamiseen ilmaantui vain mies ja lapsi, joten tarina ei kerro onko nainen kuollut vai ei. Mies oli iloinen (joten ehkä nainenkin elää), kiitti päivänsä piristyksestä ja kertoi avaimenperän kadonneen jo neljä tai viisi kuukautta sitten, ja että he olivat hankkineet sen kun koira oli vielä ihan pentu. En tajunnut kysyä kuinka vanha se nyt on, mutta päätellen metallin kulumisesta varsinkin killuttimen kääntöpuolelta en usko että se enää kovin pieni on.

Vaellus

Istuin muiden mukana rakennuksen päädyssä kokoon taitettavan retkipöydän ääressä yksin ja syödä natustin kuivaa juusto- ja makkaravoileipää ja varjostin toisella kädellä silmiäni paljailta auringonsäteiltä. Oli ensimmäisiä kertoja tälle keväälle kun söimme välipalaa ulkona: se oli muutenkin harvinaista mutta nyt oli vasta huhtikuun alku ja pihan varjoisissa kohdissa oli vielä lunta ja nurmikko oli jostain märkä ja keltainen ja ruskea ja valkoiseksi rapatun loputtomiin jatkuvan seinän juurelta vihertävä.  Heittelin pehmentyneet kurkkuviipaleet voileivästäni kalpean ja alastoman koivun juurelle muurin viereen. Edessäni pöydällä oli leipälautasen lisäksi puolen litran limukkapullo ja shakkilauta. En tiennyt missä pelikaverini oli tänään, mutta olin muutenkin tottunut pelaamaan itsekseni tai lavastamaan uudelleen jonkin ikivanhasta shakkilehdestä etsimäni pelin. Lehtiä oli pari korkeaa nippua yhteisten tilojen kirjahyllyssä, ja niitä sai lainata vapaasti kunhan piti huolta että ne pysyivät hyvässä kunnossa. Siirsin ratsuni mustan sotilaan ruutuun ja nakkasin sotilaan kurkkuviipaleiden perään.

Syötyäni leipäni ja juotuani väljähtyneen ja auringossa lämminneen limsatilkkani kävelin pää kumarassa puun juurelle etsimään pientä shakkinappulaa liejuisesta nurmikosta. Nostin sen maasta ja pyyhin sen paidanhelmaani. Shakkilauta oli sellainen avattava malli, jonka sisään punaisen ja pehmeän kankaan suojaan puiset lakatut nappulat mahtuiva juuri ja juuri. Kannoin shakkilautaa toisessa kädessäni ja lähdin kävelemään pihan ympäri puutarhan läpi kulkevaa polkua korkean ja kirkkaan valkoisen rakennuksen ympäri: se oli meille suotu erikoisoikeus näin kauniina päivänä, kuten kai meetvurstileivätkin. Kiitin pöytiä jo kokoon taittelevaa kookasta hoitajaa ja sanoin käyväni kävelemässä. Hän muistutti, että kahdentoista minuutin päästä kaikkien piti olla huoneissaan. Kun hän kääntyi pois päin, heristin shakkilautaa hänen leveälle valkoisen hoitajan asun peittämälle selälleen mutta se ei ollut kovin tyydyttävää sillä shakkinappulat eivät edes kolisseet laatikossa koska se oli vuorattu punaisella pehmeällä kankaalla.

Pysähdyin päästyäni nurkan taakse ja annoin silmieni tottua varjoon. Kauempana käveli joitain henkilöitä, mutta en tunnistanut heitä. Muutenkin me kaikki näytimme aika lailla samalta, varsinkin sisätiloissa, siellä ei saanut pitää omaa ulkotakkiaan, ja monet olivatkin tänään ulkona ilman ulkovaatteita koska oli huhtikuun alku ja erittäin aurinkoinen päivä. Kävelin hitaasti rakennuksen pitkää sivua myötäilevää sorapolkua, ohitin märkiä pensaita ja kärsivän näköisiä puita kunnes tulin toiseen päätyyn. Nostin vasemman jalkani suuren kivisen kukkaruukun reunalle ja laskin shakkilaudan sen viereen ja aukaisin ja sitten kiristin kengännauhani. Tein saman myös toiselle jalalle. Kukkaruukussa ei ollut muuta kuin vanhan näköistä multaa ja jotain keltaisia ruohonkorsia: oli vasta huhtikuun alku. Katselin silmiäni siristellen ylös haaleansiniselle taivaalle, jossa ei näkynyt mitään ja jatkoin matkaani rakennuksen ympäri kohti osaston pääovia. Shakkilauta jäi kuolleen istutuksen reunalle ja muistin sen vasta iltalääkkeiden jälkeen kapeassa vuoteessani jota valaisi korkeasta ikkunasta verhojen raosta tuleva hiljainen ja kylmä kuun valo.

marraskuu 2018

20/12/21

Paikallinen kylpylähotelli lopetti toimintansa samalla viikolla kun rikoin mieluisimman teekuppini, jonka varastin kyseisen kylpylän hotellihuoneesta talvella 2010. Olin päätynyt kylpylään ja hotelliin yöksi erään silloisen uuden blogituttavuuteni kutsumana, hän oli saanut jostain lahjakortin kahdelle, ja halusi minut mukaansa rentoutumaan kylpylään talven pimeimpään aikaan. Eli lillumaan, dokaileen, sekstaileen, hotelliaamupalalle. Olimme viettäneet jonkin verran aikaa yhdessä eroni jälkeen, ja vaikka välimme menivätkin poikki vielä samana keväänä, muistelen häntä lämmöllä, silloin kun muistelen. Hänen tulevaisuudenhaaveenaan silloin oli elättää itsensä bloggaamalla, ja sen hän toteuttikin, ensin mammabloggarina, nykyään hän bloggaa paljon muun muassa vastuullisesta kuluttamisesta ja tuo esille monin tavoin erilaisia kotimaisia merkkejä, luomukosmetiikkaa ja esittelee esim. kotimaan reissukohteita lapsen kanssa.

Pitkä pimeä vuodenaika ei ole aiheuttanut tällä kertaa juurikaan ahdistuksia. Taloyhtiön pyykkituvan kone on ollut rikki jo viikkokausia. Nykyisin minulla on lauantaisin saunavuoro. Olen vaihtanut maileja vanhan ystäväni kanssa Texasiin. Hänellä on työn alla tarina, jonka hän haluaisi minun kirjoittavan puhtaaksi. Olen lupautunut siihen, toki. Ystäväni on työskennellyt jenkeissä lasinpuhaltajana vuosikaudet. Näimme pikaisesti kesällä, täällä. Oma käsikirjoitukseni on ollut taas pitkästä aikaa aktiivisen työn alla, osallistun sillä erääseen kirjoituskilpailuun, jonka dedis on viimeinen päivä. Hommasin syksyllä kirjastokortin yli kymmenen vuoden tauon jälkeen, ja olen tykästynyt pari vuotta sitten uusittuun lähikirjastoomme. Viime viikolla oli tarkoitus aloittaa perehtyminen uuteen alaan vuokratyöfirman kautta, mutta se siirtyi tulevaisuuteen: asiakasyrityksellä ei ollut tarpeeksi perehdyttäjiä. En pidätä hengitystäni että tälläkään viikolla olisi, tai seuraavalla, mutta tekstiviestiä odotellessa.  Olen saanut joulukorttien lisäksi jo lahjojakin: feministikollektiivi CVLT CVNTHin nännikalenterin, pitkät kalsarit ja tusseja (Pilot Hi-Tecpoint V5 & V7). Itseäni lahjoin kengillä, hollantilaisen Bullboxerin muutaman kerran kokeillut uudenveroiset ehkä satasen nahkakengät toripistefistä neljälläkympillä. Kerrankin jotain muuta kuin iänikuista kertakäyttöistä kiinanpaskaa (nämä on käsittääkseni valmistettu Portugalissa).

Kirjoja part XVII

Viimeksi luettuja: Juha Hurmeen uskomaton Niemi, Haruki Murakamin Rajasta etelään, auringosta länteen, Paul Austerin 4 3 2 1, David Foster Wallacen juuri se Päättymätön riemu, Dave Eggersin Heroes of the Frontier, Stephen Kingin Tohtori Uni, Eva Gabrielssonin Stieg, minä ja Millennium, Gabriel García Márquezin reportaasi Uutinen ihmisryöstöstä, Tommi Melenderin esseekokoelma Kuka nauttii eniten, Ian McEwanin Makeannälkä, Niko Kazantzakisin hyvin makoisa Kerro minulle Zorbas, Pierre Boullen Kwai-joen silta, John Steinbeckin Tyytymättömyyden talvi, Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi, Pedro Almodóvarin Kuumetta nivusissa, Mika Waltarin Kirjailijan muistelmia, Janne Kukkosen sarjakuvaromaani Voro II: Tulikiven armeija, Anja Erämajan Imuri, Graham Swiftin Veden maa, Ernest Hemingwayn Kenelle kellot soivat ja luultavasti ainakin muutama unohtunut.

Uudelleen luettuja: Paul Austerin Oraakkeliyö, Rosa Liksomin Hytti numero 6, Joni Skiftesvikin Isäni, sankarini, Banana Yoshimoton Kitchen, Zadie Smithin Nimikirjoitusmies, John Irvingin Kaikki isäni hotellit, Graham Greenen Hiljainen amerikkalainen ja Idän pikajuna, Philip K. Dickin Tohtori Veriraha, Petri Tammisen Meriromaani.

Lukemista odottavat ainakin D. T. Maxin David Foster Wallace elämäkerta, Stephen Fryn The Liar, Alice Munron Jupiterin Kuut, Michael Palinin Hemingway’s Chair, Ivan Turgenevin Metsämiehen muistelmia.

Aiemmin: I, II, II revisited, III, IV, V, VI, VII, VIII, IX, X, XI, XII, XIII, XIV, XV & XVI.

18/10

Kirjoitan tätä makuuhuoneeni pienellä työpöydällä ikivanhalla Thinkpadillani, jonka käyttöjärjestelmä on edesmenneen ystäväni säätämä fuckyoulinux (Debian). Luulin tämän koneen olevan mennyttä, mutta niin tämä vain tässä hurisee ja suoltaa tekstiä ruudulle. Macbookini on väliaikaisesti telakalla odottamassa toimivaa virtalähdettä. Ensisijaisesti tämän koneen pitäisi olla offline, pelkästään kirjoituskone, mutta menkööt testailun piikkiin. Eilen yritin opiskella ja opiskelinkin kuinka irronneen näppäimistön kirjaimen (tai tässä tilanteessa alaspäinnuolen) saa paikoilleen. Ei saa, alle puolen millimetrin metalliosat näppäimen alla ovat vääntyneet, joten näillä mennään. Tällä ei onneksi pyöri suoratoistopalvelut, ja ennen toiminut pilvipalvelintallennus ei näköjään sekään toimi enää. Palaan siis takaisin muistitikkujen aikaan, mikä onkin jo tullut taas tutuksi kun olen kiikuttanut proosaryhmän kotitehtäviä tulostettavaksi lähikirjastoon, joka sijaitsee kätevästi samassa pihassa kuin proosaryhmä. Jos kaipaan liikkuvaa kuvaa sängyssä nautittavaksi, voin valita kohtuullisen suppeasta DVD-hyllystäni esimerkiksi Villiä Pohjolaa, sillä DVD-asema tästä sentään löytyy. (Sitä taas ei löydy monista uudemmista värkeistä, pöytäkoneeni on viimeisin Mac Mini, josta sellainen löytyy, sekin jo yli kymmenen vuotta vanha malli. En valita, pärjään hyvin näillä.) Tekee hyvää, kun on sen verran tilaa ja laitteita, että kaikkea ei tarvitse multipaskata saman pöydän ääressä, jolloin keskittyminen väkisinkin herpaantuu eikä mistään tule lopulta mitään.

Syksyn seesteisyys ja tulevan talven odotus on aiheuttanut tyytyväistä rauhallisuutta muutenkin. Olen lukenut enemmän kuin aikoihin (uusin kirjalistaus tulee taas lähiaikoina), huomaan asettuvani helposti turvallisiin rutiineihini, riittämättömyyden tunne pysyy suurimmaksi osaksi kaukana, kaikkeen tähän auttavat Wanhat Cunnon Terweet Elontawat, kuten rytmien säännöllisyys, alkoholinkäytön minimointi, et cetera, et cetera. Kyllä te tiedätte, kukaan meistä ei nuorene.

Eilen sain yhteydenoton vanhalta ystävältäni: hän oli etsinyt facebookista sieltä taannoin piilottamaani kuvakansiota Maailman Komein Mustelma, sitä löytämättä. Halusi näyttää kaverilleen, joka kehui hienoa mustelmaansa, että minkälainen on oikea mustelma. Ainakin viisitoista vuotta vanhaan tarinaan ja sen kuvalliseen dokumentointiin liittyy olennaisesti mökkilaiturilla tapahtunut ex-tyttöystäväni hiusten parturointi, kolmijalkainen jakkara ja kylki edellä rantakiveen taaksepäin siltä jakkaralta istualtaan kaatunut allekirjoittaja. Jep, jakkaran taaimmainen jalka meni laiturin lankkujen väliin. Mustelma ulottui parhaimmillaan reidestä melkein kainaloon, napaan ja perseeseen. Hyvä että tuli dokumentoitua, oli piristävää kuulla että siitä puhutaan edelleen.