Viikot ovat olleet taas valitettavan rikkonaisia. Kirjoittaminen jää laskutettavien töiden, sinne tänne matkustavien ihmisten ja vuoroveden lailla loiskuvien paskamyrskyjen jalkoihin. Olen läsnä yhdelle asialle kerrallaan, ja saan siitä kiittävää palautetta, vaikka en sitä tietysti palautteen tai kiitosten takia tee. En stressaa, koska nyt kalenteri näyttää kiitettävän tyhjältä, kuten myös pankkitili, joten suuria arkielämää sekoittavia liikkeitä ei voisikaan tehdä vaikka haluaisi. En halua, olen tyytyväinen, pidän yllä rutiiniani, päiväkuvitelmissani erakoidun ensi kuukaudeksi, keskityn vain töihin ja kirjoihin.