Category Archives ⇒ oma pää

16/03

· joonasn – oma pää, universumi

Useina viikkoina en ymmärrä ollenkaan miksi olen täällä. Niiden viikkojen päivinä – tai ennemminkin öinä – pääsen eteenpäin vain miettimällä sitä, että voin lähteä täältä vaikka huomenna. Tai viimeistään ylihuomenna, hyppään vain 500m päästä Tallinnan-bussiin ja jne. En kuitenkaan lähde. Vietin viikkoja kivun kanssa, se on nyt jo laantunut. Välillä en tiedä mitä teen. Makaan +15˚c huoneessa ja kuuntelen radiota, josta en ymmärrä mitään. Siis sitä kieltä. Täällä ei ole mitään, lähelläkään. Tarkemmin: ei mitään, aiemmin. Nyt on jo sen verran kevät, että metsäkauriit tulevat pihaan syömään. Yritän kuvata niitä ikivanhojen vääristävien ikkunalasien läpi. Luen kymmenen vuotta vanhoja Parnassoja ja juon halpaa vodkaa. Ne kummatkin auttavat.

En pysty kävelemään, koska ainoat ei-täysin-uppomutaiset kävelyreitit menevät saaren läpi menevän Ison Tien kautta. Isolla Tiellä kulkee kaksikymmentä isoa rekkaa putkeen, lautalta toiseen saareen, sillä tiellä ei voi kävellä meditatiivisesti. En voi kirjoittaa, koska käteni kipuilee. Nukkuminen on siinä ja tässä: en ole kohta kolmenkaan kuukauden jälkeen tottunut tämän talon ääniin. Suljetussa yläkerrassa asuu orava tai kaksi, enkä tule koskaan tottumaan ilmalämpöpumpun ääntelyyn. En myöskään sähköpattereiden naksumiseen. Enkä jääkaapin naksauksiin – kuten en kotonanikaan. Vaihtelen yösijaani huoneista toiseen kuin hullu. Onneksi täällä ei ole muita, saattaisivat vielä ihmetellä.

Muita vitutuksen aiheita: suihku, jossa ei mahdu seisomaan suorana. Välillä paska internetyhteys. Hämähäkkejä. Ei uunia. Miksi tulin tänne. Ikävä ystäviä. Ikävä omaa suihkua. Pianoa. Hyviä juttuja pakko keksiä myös: käsi paranee. Kiitos Mutsin lähettämän rannetuen, täältä sitä ei olisi saanut. Vikerraadio, silloin tällöin. Loppumaton lukeminen filtin alla tupakeittiössä. Sari. Muut ystävät, mailit ja kirjeet. Ja ajattelin että 12 viikkoa riittäisi. Kolme kuukautta, sopivan pariton tasaluku. Vielä muutama viikko.

02/03

· joonasn – internet, oma pää, pelit ja pensselit

Ystäväni tekivät jutun, jonka haluan jakaa kanssanne. Se on tuossa alla. (Blogi)Kirjoittaminen on ollut tauolla erittäin kivuliaan oikean käden jännetupen tulehduksen takia, en ole pystynyt kirjoittamaan kuin jotain pakollisia Fb-juttuja, maileja rakkaille ja minimaalisia muistiinpanoja ja… no, asioita. Myöhemmin lisää kaikesta.

09/02

· joonasn – internet, oma pää, pelit ja pensselit, universumi

Hyvää kahdeksatta syntymäpäivää, blogini! Järkyttävää, kuinka aika kuluu. (Mikä voi olla ehkä itsestäänselvyydessään typerin lause, jonka olen kirjoittanut pitkään aikaan. Don’t care, it’s no-delete-tuesday.) Olet silti täällä, ja vaikka olenkin ruokkinut sinua viime aikoina vain näennäisen hyvillä kauniilla kuvilla, mietin myös sanoja päivittäin. Tännekin. Tänään heräsin jo viiden aikaan lämmittämään tupaa kynttilöillä ja lukemaan liian lyhyelle mutta jär-kyt-tävän viihtyisälle sohvalle Herman Hessen novelleja. Neljä sain luettua kunnes muistin, miksi en ole lukenut Hesseä vuosikausiin: kuolemaa ja tuhoa. Traagista rakkautta. Ja sitä kuolemaa.

Sää on täällä tasaisen masentavaa sadetta, sumua ja liejua. Eilen pyöräilin lähikauppaan ja takaisin kahdentoista kilometrin lenkin pienessä darrassa vain sen takia, että oli sääennustuksen mukaan ainoa parin tunnin selkeä hetki moneen vuorokauteen. Menneeseen tai tulevaan. En edes tarvinut juuri mitään, mutta sisällä paikallaan ähöttäminen vetää kropan sen verran huonoon kuntoon että pakko on liikkua, ei voi mitään.

Sunnuntaina tuli kuukausi täyteen täällä muualla. Ehkä vielä kaksi edessä, ainakin? Viikot sulautuvat toisiinsa, hiljaisuus on melkein kosketeltavaa ja rehellisesti sanoen en muistaisi mitä tein viime viikolla jos en pitäisi päiväkirjaa. Kävin mahtavan hienon linnan pihapiirissä ja kohtasin siellä ihanan ja julmannäköisen kissan, joka kiehnäsi jaloissani kymmenisen minuuttia, silminnähden nauttien rapsutuksista ja silityksistä ylipitkän talviturkkinsa alla. (Kyllä, hänellä oli panta, hän taisi olla lähitaloista.) Videomateriaalia tapaamisesta löytyy.

Arkistosta: 27/08 + ajatuksia

· joonasn – arkisto, oma pää

Kirjoitettu alun perin 27. elokuuta 2014

Open up the heart of a grown-up and you find the heavier scars; the knots of failures taken in instead of being laughed off, the loves that never happened and the ones that did, but ended badly, and the ones that just hung there, suspended, life on pause, just leading us to dream in ways that can only hurt. You dig deep and find the regrets, from the cruelty you passed along in childhood because that was all you knew how to do to the things you’ve said to people who have loved and needed and wanted you to the unforgivable crimes, at least as you reckon them, done out of anger, or jealousy, or indifference.

Joe Belknap Wall, Joy [in spite of/because of] everything

Olen yrittänyt päästä joidenkin pelkojeni alkulähteille. Se on vaikeaa, koska ne asiat eivät ole välttämättä miellyttävimpiä käsitellä ja ajatella. Vaihtoehtona on sulkea ne pois: asettaa kova kuori itseni ja maailman väliin. Sekään ei tunnu hyvältä. Niistä puhuminen on myös vaikeaa, koska jotkut niistä asioista ovat sellaisia jotka ovat melko varmasti olemassa vain omassa päässäni. Onneksi minulla kuitenkin on ihmisiä kenen kanssa voin jakaa niitä, ja joilta saan paljon tarvitsemaani ulkoista perspektiiviä. Enkä edes tiedä onko niiden kaivelu kovin terveellistä, tai tarpeellistakaan. Onneksi ne tulevat mieleen vain silloin tällöin, eivätkä siten häiritse arkielämää käytännössä mitenkään.

19/01

· joonasn – oma pää, pelit ja pensselit, universumi

Olen asunut täällä nyt vähän yli viikon ja olen löytänyt rauhallisuuden. Viime viikko meni vielä jonkinlaisessa epävarmuudessa ja jännitystilassa kaiken uuden äärellä, mutta nyt olen jo ehtinyt tutustua ympäristööni sen verran että olen itsevarmempi enkä pelaa koko ajan päässäni mitä-jos-peliä. Saavuin tänne toissa sunnuntaina. Maanantaina istuin keittiön sohvalla, kun kuulin vironkielisissä radiouutisissa mainittavan David Bowien. ”Toivottavasti se ei ole kuollut”, sanoin isäntäväelle. Pääsin netin ääreen vasta myöhään illalla ja pahat aavistukseni saivat vahvistuksen. Perjantai-iltana näin ensimmäistä kertaa vaaleiden pilvenriekaleiden takaa auenneen äärimmäisen kirkkaan tähtitaivaan ja mieleeni tuli automaattisesti the stars look very different today.

Joten – niin – nyt olen täällä, en tiedä vielä kuinka kauan, mutta ainakin pari kuukautta. Isäntäväki tulee takaisin vasta toukokuussa, mutta minä lähden luultavasti takaisin pohjoiseen jo sitä ennen. Tai mistä sitä tietää, katsotaan. Olen kamppaillut vanhan Macbook Pron kanssa, siihen pitäisi saada asennettua uudempi käyttöjärjestelmä että kaikki toimisi kuten pitää. Spotify! Netflix! Kaipaan teitä! Ehkä se onnistuu jo tällä viikolla. Olen käynyt kiinnittämässä postilaatikon tienhaaran puunrunkoon parinsadan metrin päähän. Olen kantanut puita ja lämmittänyt uunia ja puhunut sekakieltä kaupassa. Olen käynyt katsomassa Must Alpinist -elokuvan melkein-paikallisella kylätalolla ~70-vuotiaan pariskunnan seurassa. Olen nähnyt metsäkauriin pihan perällä metsänrajassa ja ihmetellyt erilaisten eläinten jälkiä talon ympäristössä. Olen lukenut Murakamin 1Q84ää parhaimmillaan satoja sivuja päivässä. Olen nukkunut kahdentoista tunnin yöunia kolmen peiton alla ja herännyt +14˚c sisälämpötilaan. Olen oppinut yrityksen ja erehdyksen kautta paremman lämmitysaikataulun. Olen kävellyt viisi kuusi kilometriä saaren ainoalle kaupalle ja ostanut sen alennuskorista vanhentuneita Hartwallin Original Long Drink -tölkkejä puoleen hintaan eli käytännössä melkein ilmaiseksi. Olen oppinut erottamaan ilmalämpöpumpun ja ohimenevän auton äänen, juuri ja juuri. Olen opetellut käymään suihkussa, jossa ei mahdu seisomaan suorana.

Olen suunnitellut joka päivälle eri ohjelmaa. Tänään: lapioi polku kompostille ja käy katsomassa onko tullut postia vaikka tiedät että ei ole. Huomenna: tiskaa ja vie ruokajätteet kompostiin. Ylihuomenna: vie sekajätteet roskikseen, joka tyhjennetään kolmen kuukauden välein ja imuroi. Kun lumi sulaa: vie kylmät tuhkat metalliämpärissä villisikojen valtakuntaan kiviaidan taakse polun viereen. Joka päivä: hae puita, lämmitä, lue, kirjoita, vastaa maileihin, ota kuvia, tee listoja asioista.

04/01

· joonasn – internet, kuvat, oma pää

Girard_Silver_Grill_Cafe_1975-Custom

Greg Girard via this isn’t happiness

Pimein vuodenaika ja rikkonaiset viikot tekevät arkirutiineista mahdottomia. Tälläkään viikolla niihin ei ole mitään mahdollisuutta, ja ensi viikolla olen jo yli 700 kilometriä etelämpänä, toisessa maassa, opettelemassa uutta vielä rauhallisempaa elämää. Pari kuukautta puulämmitteisessä talossa (on siellä kuulemma sähköpatterit ja ilmalämpöpumppu, mutta ne eivät pidä koko taloa lämpimänä), kirjoittamassa ja kuvaamassa. (Kyllä, tällä viikolla hankin viimein digikameran.) Kaikesta lisää myöhemmin.

22/12

· joonasn – oma pää, universumi

Vaikka en valmistele tai vietä joulua muuten kuin maalaamalla lähipiirille kortteja, tunsin itseni aiemmin tänään hetkittäin hyvin voimattomaksi. Kilttien listalla on tänä vuonna neljätoista kotitaloutta, aatoksi ympäri maailmaa ehtii ehkä kuusi kaunista korttia, lopuista tulee valitettavasti uudenvuodenkortteja. Paahdoin leipää hellan paljaalla levyllä ja katsoin toisella silmällä Gilmore Girlsiä. Kamppailin koko päivän turhaan kakkoskoneeni kanssa, ilmeisesti kaksitoistavuotiaan Thinkpadin kovalevy alkaa viimeinkin vedellä viimeisiään. Jossain vaiheessa tajusin energiattomuuteni syyn: olen ollut ihmisten kanssa tekemisissä viisi päivää putkeen. Se on harvinaista, varsinkin näillä pimeyksillä, liukkauksilla. Jotka ovat kuitenkin olleet huomattavasti kevyempiä kuin viime vuonna tähän aikaan. Energiatasot nousivat tietysti heti kun tapasin vanhoja ystäviäni jotka pitivät lyhyen varikkokäynnin kotikonnuillani ennen jatkamistaan pohjoiseen, oikean joulun viettoon. Kävelin takaisin kotiin keskustasta, katuja peittävä märkä sorainen jää oli saanut päälleen pitävämmän huurteen ja hymyilin koko matkan kotiin.

Kirjoja part VII

· joonasn – luettua, oma pää, pelit ja pensselit

Viimeksi luettuja tai kesken olevia: Rosa Liksomin Hytti nro 6, Haruki Murakamin The Wind-Up Bird Chronicle (kesken), John Kennedy Toolen Typerysten salaliitto (kesken), Joël Dickerin Totuus Harry Quebertin tapauksesta (kesken), Stephen Kingin Doloreksen tunnustus (kesken), Pauli Kallion Sarjakuvanovellit 1984-2009, John Irvingin Kaikki isäni hotellit. Tekosyynäni käytän yleistä kiirettä, vuodenajan pakollisia menoja ja vielä pakollisempaa pimeyttä. Ja tietysti Netflixiä. Goes without saying. Ylettömästä suoratoistopalveluiden käytöstä puhuminen kevyeen sävyyn on ollut jo pitkän aikaa in.

Lukemista odottavat ainakin Hanif Kureishin Musta albumi, Carlos Ruiz Zafónin Tuulen varjo, Murakamin 1Q84 ja Kafka rannalla, Stephen Wrightin Meditations in Green ja luultavasti vielä pari muuta – ja ainakin pari ikuisuusprojektia.

Aiemmin: I, II, II revisited, III, IV, V & VI.