Category Archives ⇒ oma pää

Kirjoja part XIX

· joonasn – luettua, oma pää, pelit ja pensselit

Viimeksi luettuja: Olga Tokarczukin Alku ja muut ajat, Ted Chiangin novellikokoelma Exhalation, Rosa Liksomin Reitari, Scott Kellyn Kiertoradalla: vuosi avaruudessa, Lawrence Durrellin Justine (romaani kiehtovasta Aleksandrian kaupungista ja rakkauden ongelmasta), Zadie Smithin esseekokoelma Feel free, Jonathan Franzenin esseekokoelma Yksin ja kaukana, Aino-Maija Lahtisen Mieli ja romaani: Paul Auster mielen kuvaajana, Helen Macdonaldin esseekokoelma Iltalentoja, Aina Bergrothin (toim.) Lentoharjoituksia: Mr Vertigon matka näyttämölle, Paul Austerin Collected prose: autobiographical writings, true stories, critical essays, prefaces and collaborations with artists, Tom Vitalen Bourdainin matkassa, Siri Hustvedtin esseekokoelma Elää, ajatella, katsoa, Hanneriina Moisseisen sarjakuvaromaani Isä, Tiitu Takalon sarjakuvaromaani Memento mori, Alan Rickmanin Madly, deeply: the Alan Rickman diaries, Miranda Cowley Hellerin Paperipalatsi, Ben Kallandin Vien sinut kotiin, Juha Hurmeen Nyljetyt ajatukset, Don DeLillon Hiljaisuus & Valkoinen kohina, David Foster Wallacen Kummatukkainen tyttö (ja muita kertomuksia), Kjell Westön Halkeamia: valikoituja tekstejä 1986-2011, Seth Rogenin Vuosikirja, Min Jin Leen Pachinko, Vivian Gornickin Erikoisen naisen kaupunki, Charles Bukowskin Kirottujen nautinnot, Oscar Hijuelosin Emilion neljätoista sisarta, Rutger Bergmanin tietokirja Hyvän historia, H. G. Wellsin novellikokoelma Punainen huone ja Ernest Hemingwayn Afrikan vihreät kunnaat.

Uudelleen luettuja: Paul Austerin Mr. Vertigo, Malcolm Lowryn Tulivuoren juurella, Stephen Kingin On writing.

Lukemista odottavat tai kesken ovat ainakin: Lawrence Durrellin loput kolme osaa Aleksandria-sarjasta (Balthazar, Mountolive & Clea), Lajos Egrin The art of dramatic writing, Arundhati Royn Joutavuuksien jumala ja Tom Hanksin (!) Uncommon type: some stories.

Aiemmin:

20/03

· joonasn – oma pää, universumi

Hei päiväkirjani. On kevätpäiväntasaus, ja kai tässä vaiheessa vuotta voi jo uskaltaa sanoa selvinneensä talvesta ahdistumatta? En muista joutuneeni kertaakaan miettimään tää on vaan tällainen päivä, huomenna on paremmin, tai viimeistään sen jälkeen. Olen kirjoittanut käsikirjoitukseen lisää rivejä rakkauden pelosta, olen nukkunut selvin päin kolmentoista tunnin yöunia, olen aloittanut uudestaan ambientäänimaailmojen luomisen sähkökitaran ja efektipedaalien kanssa ja nauhoittanut niitä ystävän iPhonelle. Olen käynyt kahtena peräkkäisenä viikonloppuna entisen strippibaarin tiloihin rakennetulla pop up -näyttämöllä katsomassa näytelmää ja livemusiikkia. Olen lukenut Paul Austerin ja Zadie Smithin esseitä sekä Lajos Egrin The Art of Dramatic Writing -klassikkoa. Olen käynyt hammaslääkärillä tarkastuksessa ja saanut kehuja: ei edelleenkään reikiä eikä muutakaan huomautettavaa. Olen julkisella jonossa vasektomiaan. Olen myynyt netissä ylimääräisiä tavaroita kuten vanhan Pac Man -elektroniikkapelin 80-luvun alusta ja Ultra Bran Kaikki laulut -nuottikirjan. Olen viettänyt liian vähän ja liian harvoin aikaa tuliemojinaisen kanssa, hänellä on elämässään (väliaikainen) tilanne jonka myötä hänellä on hyvin vähän vapaa-aikaa. En kiirehdi häntä, en ahdistu vaikka hän tekee oharit, ei tunnu missään, ehdimme kyllä.

Uppoutumisesta

· joonasn – oma pää, pelit ja pensselit

Tänä vuonna voisin haluta opetella uppoutumaan paremmin tekemiseen. Olen edelleen erittäin hyvä kuluttamaan miltei loputtomat määrät aikaa työpöydän ja tietokoneen ääressä, pelaten (ei päivittäistä) tai internetiä lukien (all day long), mutta kirjoittaminen, piirtäminen/maalaaminen/suunnittelu/pianon tapailu/valokuvaus ja mitä näitä nyt on tapahtuu aika pätkissä, saatan uppoutua niihin tunniksi mutta sitten on jo tarve tehdä jotain muuta. Jostain syystä tämä ei ole ”ongelma” ns. oikeiden töiden eli laskutettavien töiden tekemisessä, niitä saatan tehdä helposti kolme-neljäkin tuntia putkeen ilman muita kuin jaloittelutaukoja. Myös se, että on tietoisesti vähentänyt tyhjää suoratoistopalveluiden ja valkoviinin kanssa makoilua aiheuttaa sen, että on energiaa ja halua TEHDÄ jotain, ei vain kuluttaa.

Tämä ei ole oikeastaan millään tasolla ongelma, sillä päiväni kuluvat hyvin näinkin, ja jutut jotka pitää tehdä tulevat aina tehtyä. Kyse ei siis sinänsä ole kaiken tekemisen välttelemisestä, tai edes siitä että oma rimani olisi liian korkealla. Varsinkin vuoden pimeimpinä aikoina on hyvä että kotoa löytyy monta eri paikkaa jossa tehdä eri asioita: kirjoittaa läppärillä keittiössä, piirtää makuuhuoneen pienen työpöydän ylle kumartuneena, soittaa kitaraa tai pianoa tai vain makoilla lattialla olohuoneessa kuuntelemassa musiikkia tai istua työpöydän ääressä siinä vieressä tekemässä mitä milloinkin.

Huomaan, että tekemisen tarve ja se tunne, että en tee tarpeeksi, liittyy myös yleisesti elämääni muutenkin: asun yksin, olen lapseton, minulla ei ole parisuhdetta eikä päiväduunia. Eli minulla olisi hyvin aikaa tehdä muutakin kuin lukea ja haaveilla kaikesta hienosta tekemisestä. Ne kaikki hienot ajatukset tai niitä joskus seuraava toteutusvaihe eivät tuota perinteisen kapitalistisen ajattelun mukaan juuri mitään kenellekään kuin minulle, ja vaikka en ole aina niin tuottelias kuin haluaisin olla, itsensä ruoskiminen sillä ei auta mitään. Tässäkin auttaa sen muistaminen, että en tosiaan ole kenellekään muulle vastuussa siitä mitä teen tai en, arvoni ihmisenä ei riipu siitä kuinka paljon bloggaan/instaan/leuhotan kylillä. Luulen, että varsinkin vanhemmiten (täytän 40 puolen vuoden päästä) olen oppinut sen, että on aivan ok olla harrastuksissaan keskinkertaisesti multilahjakas mutta ei niin-hyvä, ja tehdä niitä hommia mitkä kiinnostavat siihen tahtiin kuin se hyvältä tuntuu.

02/01/23

· joonasn – oma pää, pelit ja pensselit, universumi

Kirjaston nettisivuilta näen: olen lainannut viime vuonna 54 kirjaa, niistä jäi lukematta ~5. Jos tähän lisätään uudet kirjahankinnat, joita lienee ainakin tusinan verran, ja omasta hyllystä uudelleen luetut kymmenen–viisitoista kappaletta, saattaisi viime vuonna luettujen kirjojen kokonaismäärä ylettyä johonkin ~75 tienoille. Aivan hyvin, vaikka lukujen vertailu ei tietenkään kerro mitään: jotkut lukevat ohuita ja nopeita ja paljon, toiset kahlaavat tiiliskiven tai pari vuodessa. Minä asetun johonkin siihen välille.

Sain korjattua blogin arkiston, palvelinta ja tätä kaikkea pyörittävät jutut päivittyvät palveluntarjoajan toimesta automaattisesti ja vanha raasu purkkaviritykseni ei pysy mukana; aika ajaa ohi. Mutta nyt blogin ensimmäiset seitsemän vuotta ovat taas selailtavissa.

Vanhojen kirjoitusten pelastamista tämäkin: sain haltuuni aikoinaan Kuusamossa mökillämme olleen vieraskirjan, joka on ollut viimeiset viitisentoista vuotta pahvilaatikossa isäni varastossa. Ensimmäiset kirjoitukset siihen on tehty kesällä 1985, viimeiset kesällä 2005, jolloin mökkiä alettiin (osittain) purkaa, kun samalle tontille ei saanut jäädä liikaa ”katettuja neliöitä” tai jotain jo vuonna 2001 valmistuneen uuden hirsitalon myötä. Muiden kirjoituksia en voi lupaa pyytämättä jakaa, mutta tässä yksi oma merkintäni, joka on kirjoitettu 19. huhtikuuta 2003:

Kohtuukeväisessä ilmassa pääsiäisen viettoa. Ulkona vain pari lämpöastetta, eikä kyllä sanottavasti aurinkokaan paista. Tuomas [isoveljeni] angiinassa, mutta tuli silti. Kyllä mökin pihalla näyttää lunta riittävän varmasti vielä pitkään. Vanha keltainen jopo lähtee mukaani Jyväskylään [jossa asuin tyttöystäväni kanssa sivarivuoden] maattuaan vuosikausia mummilassa. Luultavasti tullaan ensi kerran kesällä, joten siihen asti…

Joonas

(Kuvassa näkyy myös hyvin lukion äidinkielenopettajaani kovasti ärsyttänyt käsialani piirre: älyttömän pitkät sanavälit. Tästä tavasta olen sittemmin oppinut eroon.)

Kirjoituksessa mainittu pyörä telakalla olohuoneessani pari vuotta sitten. Pyörä – joka ei ole Jopo vaan Strada – on hankittu joskus 70-luvulla Kemissä isäni vaimolle, joka on kuulemma ”syhkässyt sillä Simoa myöten ympäri Kemiä”, mistä se aikoinaan kulkeutui mummilaani, ja on siis ollut minulla tuosta keväästä 2003 saakka, viime vuodet ajokelvottomana (jalkajarrusysteemi jumitti lopulta niin pahasti, että sillä ei voinut ajaa), mutta nyt se on jo korjattu ja ajokelpoinen: juuri ennen nykyisten lumien tuloa ystäväni ja naapurini vei oman pyöränsä huoltoon paikalliseen työpajakeskukseen ja otti samalla viallisen takarenkaan mukaan, joten tämäkin ikuisuusprojekti eteni. Pyörä pitää vielä keväällä huoltaa ja käydä läpi, vaatii todennäköisesti renkaiden kumien vaihdon, vanhoissa renkaissa ei ole juuri minkään vertaa kuviota jäljellä.

EDIT: Kuusamosta olen kirjoittanut aiemmin ainakin 24. helmikuuta 2015.

Maailma on kaleidoskooppi kaikille

· joonasn – oma pää, universumi

ASIOITA JOISTA EN PIDÄ

  1. muuttuvat iskiasvaivat
  2. säännöllinen rahattomuus
  3. tori.fi:ssä jahkaavat ostajaehdokkaat
  4. epäluotettavasti toimivat koneet
  5. silmälasien huurtuminen
  6. aikataulut
  7. epävarmat fiilikset
  8. näkökentässä lentelevät banaanikärpäset
  9. oma yskä
  10. 90% suomalaisesta nykykirjallisuudesta
  11. riittämättömyyden tunteet
  12. kassajonossa hikoaminen

24/08

· joonasn – kuvat, oma pää

Keskimmäisen kuvan keskellä olevan toisen kerroksen ikkunan takana aloitin tämän blogin helmikuussa 2008.

Olen ollut viikonloppuriennoissa: sukujuhlissa ja toisissakin, ystävien kanssa, musiikki- ja kulttuuritapahtumissa, näyttelyissä, teatterissa, reeniksillä, häissä. Nähnyt Falcon 9:n yötaivaalla. Joko riittää? Joko saa vetäytyä, lopettaa ihmisten tapaaminen, ehtiihän sitä taas ensi kesänä. Heitä on niin paljon, tänä kesänä niin paljon enemmän kuin muutamana aiempana vuonna. Olen mielestäni kuitenkin jaksanut ja muistanut levätäkin. Tämä alkuviikko on mennyt allapäin, mutta se on vain ohimenevää kaihoa, tuskin siis juuri mitään. Ehkä ei mitään mainittavaa.

Olen myös lukenut paskoja kirjoja ja muutaman ihan hyvän, tehnyt töitä ja laskuttanut, ihastunut liian kovaa ja liian nopeasti, ostanut uuden (vanhan) läppärin ja kirjoittanut sillä lisää rivejä käsikirjoitukseen lähikirjaston hiljaisessa kulmassa, opetellut piirtämään pin-up -tyttöjen suita, syönyt mustikoita suoraan lähimetsästä, stressannut ja ahdistunut, soittanut ja laulanut, tanssinut ja tanssittanut. Eikä se tietenkään tähän lopu: tulevana viikonloppuna festaroin lähiostarillani, ehkä kolmen kävelyminuutin päästä asunnon ovelta.

11/07/222

· joonasn – oma pää, universumi

Olen tavannut ihmisen, jonka puhelimessa olen nimellä Joonas ja joku tuliemoji. Mistä lähtien puhelimen osoitekirjassa voi käyttää emojeja. Tiedän kyllä mistä lähtien, don’t @ at me, se oli retorinen kysymys. Ihminen on samanikäinen, puoli vuotta nuorempi. Ikätoveri. Puhumme ysärin yhtenäiskulttuurista, mistä on vaikea puhua ihmisten kanssa jotka eivät ole kokeneet sitä, ja täysin loputonta puhua niiden kanssa jotka ovat, joiden kanssa olisit hyvin saattanut olla samalla luokalla yhtä pienessä kyläkoulussa samanlaisella landella – no siis vaan kolkyt vuotta sitten? Ihan vasta?

Hän on myös erittäin viehättävä ja hyvää seuraa. Kun en ole hänen seurassaan keskustelen rakkaudesta lähimpien miesteni kanssa. Hakeudumme toistemme seuraan. Luen Kafkan Kirjeitä Felicelle mutta miksi: kaikenkattava rakkauden todistaminen kirjaimien kautta ja rivien välistä ahdistellen ja tökkien ei kiehdo. Reaalitodellisuus kiehtoo enemmän. En ole lähdössä melomaan tai kokemaan järvisuomen polkupyöräreittejä. Siitä huolimatta luulen että kesä 222 saa vielä monta etuliitettä. Ihmiset ovat aktivoituneet, olen ihminen muiden joukossa. Hyvännäköiseksikin kesäilloissa kehuttu.

Kiukuttelen ystävilleni sunnuntai-illan ratoksi. Haukun liian ison television moneen kertaan vaikka pöydällä on isäntäväen siihen kantama aukinainen litran rommipullo – välimeren rantojen lentokentiltä ostettu – ja kohta toinenkin. Cola loppuu kuten cola aina loppuu mutta rommi ei sinä yönä. Makaan lattialla ja rentoudun. Dissaan ystäväni sohvapöytää kusitestin näköiseksi, ja vaikka missään ei mitään järkeä olekaan nauramme pitkään ja yhdessä. Vai ehkä juuri siksi.

Kirjoja part XVIII

· joonasn – luettua, oma pää, pelit ja pensselit

Viimeksi luettuja: Sally Salmisen Katrina, Keigo Higashinon Uskollinen liitto ja Myrkyllinen naapuri, Gavin Edwardsin tietokirja Bad Motherfucker: The Life and Movies of Samuel L. Jackson, Shaun Bythellin Elämäni kirjakauppiaana, Karl Ove Knausgårdin Taisteluni 5 & 6, Matt Haigin Keskiyön kirjasto, Don DeLillon Putoava mies ja Esittäjä, Sally Rooneyn Normaaleja ihmisiä & Kaunis maailma, missä olet & Keskusteluja ystävien kesken, Antti Rönkän ja Petri Tammisen Silloin tällöin onnellinen, Simon Hanselmannin sarjakuvakokoelma Megg, Mogg & Pöllö, Kjell Westön Isän nimeen, Haruki Murakamin Colorless Tsukuru Tazaki and his Years of Pilgrimage, Tommi Liimatan Nilikki, Dodie Smithin Linnanneidon lokikirja, talvella kuolleen Mark Laneganin muistelmateos Sing Backwards and Weep, Janne Kukkosen sarjakuvaromaani Voro III: Jumalten hauta, Raymond Carverin runokokoelma Sateisten päivien jälkeen, Marguerite Durasin Rakastaja, Nora Robertsin Nousuvesi, J. G. Ballardin Kiitos naisten, David Grossmanin Hevonen meni baariin, Stephen Kingin Keveys, John Irvingin Ihmeiden tie, Marina Abramovićin muistelmateos Walk Through Walls, Jonathan Franzenin esseekokoelma Epämukavuusalue, Truman Capoten Aamiainen Tiffanylla, Alice Munron Jupiterin Kuut, D. T. Maxin David Foster Wallace elämäkerta, Kristiina Kestisen toimittama tietokirja Muistoja Finlaysonilta, Mary Costellon Academy Street, Pentti Haanpään Yhdeksän miehen saappaat, Ian McEwanin Ikuinen rakkaus ja Ethan Hawken Tuhkakeskiviikko.

Kesken tai lukemista odottavat: Charles Bukowskin Kirottujen nautinnot, Oscar Hijuelosin Emilion neljätoista sisarta, Rutger Bergmanin tietokirja Hyvän historia, H. G. Wellsin novellikokoelma Punainen huone, Ernest Hemingwayn Afrikan vihreät kunnaat.

Aiemmin:

28/06

· joonasn – kuvat, oma pää, universumi


Alempi kuva Turusta Bar Ö:stä, jossa nautin pari viikkoa sitten kiireettömästä perjantaista, tuplavodkatoniceista, venäläisistä suolakurkuista, manchego-juustosta, talon hummuksesta ja leivästä sekä Mary Costellon Academy Streetistä, jonka olin ostanut pari tuntia aiemmin kadun toiselta puolelta Turun mainiosta pääkirjastosta. Kävin siis ensimmäistä kertaa aikuiselämässäni Turussa, vietin pari yötä leppoisassa airbnb-huoneessa puurivitalon kellarikerroksessa kauniilla puutaloalueella muutaman korttelin päässä Aurajoesta. Olisin viihtynyt kauemminkin, mutta finanssipoliittinen tilanne pakotti takaisin kotikonnuille. Ylempi kuva paluumatkalta yöbussista jostain Pohjanmaalta.

Muuten kesä on mennyt rauhallisesti kotona, juhannuksenkin vietin viinittömänä ja yksin (oma valinta). Olen käynyt muutamilla treffeillä, lukenut paljon, nukkunut hyvin, aloittanut tenniskauden, jonka tälläkin hetkellä päällä olevat helteet katkaisivat. Päätin jo Turun jälkeen että unohdan kaiken kesäsuorittamisen – minkä kesäsuorittamisen, voi kysyä – ja elän omaa rauhallista elämääni kirjojen ja tietokoneen ääressä. En ole pitkiä päiviä puistoissa tai rannoilla viettävä ihminen. En kolua ympäri kansallispuistoja, saaristoja, en mökkeile, en matkusta Suomea ristiin rastiin joka viikonloppu, mutta katselen mielelläni (ja joo, vähän kateellisena) ystävien lomakuvia ympäri maailmaa.

Turun Punk In Drublic -festivaalia tai tarkemmin vain kalifornialaisen pitkän linjan punkyhtyeen NOFX:n keikkaa Aurajoen rannassa odotellessa koin vahvaa yhteenkuuluvuuden tunnetta: yli puolet ihmisistä näytti täysin samalta kuin minä ja ystäväni. Eli reilusti yli kolmikymppiseltä keskivartalolihavalta ja ei niin putsatun ja puleeratun näköiseltä entiseltä 90-luvun teiniltä. Se oli erittäin hienoa, lisää tällaista.

Kevät aktivoi

· joonasn – internet, oma pää


Pari päivää sitten tapahtunutta: blogini kävijämäärät kipusivat hetkessä viidestä tuhanteenkolmeensataan, per vuorokausi, 1300 eri ihmistä. Tätä ruuhkaa kesti noin vuorokauden verran. Ei mitään hätää, se meni ohi, voimme rauhoittua, nauttia virvokkeita, kuunnella calypsomusiikkia piilotetuista kaiuttimista. Näin kävi: viime joulukuun kirjoituksessani muistelin talvea 2010 ja erästä ihmistä, bloggaajaa – hän ei esiintynyt ensimmäistä kertaa tässä blogissa, hän on aloittanut bloggaamisen kauan ennen minua – ja hän oli sattunut lukemaan sen kirjoituksen ja jakamaan sen IG-stooreissaan seuraajilleen (joita siis ilmeisesti on aika lailla), ja heistä melkein puolitoistatuhatta kävi täällä. Tervetuloa, l’chaim! Ja en kerro kuka hän on, koska IG-stoorien ideana kai on se että ne katoavat, enkä myös linkkaa tämän blogin erääseen 12–13 vuotta vanhaan kirjoitukseen jossa taisin toivottaa hänen senaikaiset lukijansa tervetulleeksi. So it goes, life & internet. Ei mitään uutta.