Istuin muiden mukana rakennuksen päädyssä kokoon taitettavan retkipöydän ääressä yksin ja syödä natustin kuivaa juusto- ja makkaravoileipää ja varjostin toisella kädellä silmiäni paljailta auringonsäteiltä. Oli ensimmäisiä kertoja tälle keväälle kun söimme välipalaa ulkona: se oli muutenkin harvinaista mutta nyt oli vasta huhtikuun alku ja pihan varjoisissa kohdissa oli vielä lunta ja nurmikko oli jostain märkä ja keltainen ja ruskea ja valkoiseksi rapatun loputtomiin jatkuvan seinän juurelta vihertävä.  Heittelin pehmentyneet kurkkuviipaleet voileivästäni kalpean ja alastoman koivun juurelle muurin viereen. Edessäni pöydällä oli leipälautasen lisäksi puolen litran limukkapullo ja shakkilauta. En tiennyt missä pelikaverini oli tänään, mutta olin muutenkin tottunut pelaamaan itsekseni tai lavastamaan uudelleen jonkin ikivanhasta shakkilehdestä etsimäni pelin. Lehtiä oli pari korkeaa nippua yhteisten tilojen kirjahyllyssä, ja niitä sai lainata vapaasti kunhan piti huolta että ne pysyivät hyvässä kunnossa. Siirsin ratsuni mustan sotilaan ruutuun ja nakkasin sotilaan kurkkuviipaleiden perään.

Syötyäni leipäni ja juotuani väljähtyneen ja auringossa lämminneen limsatilkkani kävelin pää kumarassa puun juurelle etsimään pientä shakkinappulaa liejuisesta nurmikosta. Nostin sen maasta ja pyyhin sen paidanhelmaani. Shakkilauta oli sellainen avattava malli, jonka sisään punaisen ja pehmeän kankaan suojaan puiset lakatut nappulat mahtuiva juuri ja juuri. Kannoin shakkilautaa toisessa kädessäni ja lähdin kävelemään pihan ympäri puutarhan läpi kulkevaa polkua korkean ja kirkkaan valkoisen rakennuksen ympäri: se oli meille suotu erikoisoikeus näin kauniina päivänä, kuten kai meetvurstileivätkin. Kiitin pöytiä jo kokoon taittelevaa kookasta hoitajaa ja sanoin käyväni kävelemässä. Hän muistutti, että kahdentoista minuutin päästä kaikkien piti olla huoneissaan. Kun hän kääntyi pois päin, heristin shakkilautaa hänen leveälle valkoisen hoitajan asun peittämälle selälleen mutta se ei ollut kovin tyydyttävää sillä shakkinappulat eivät edes kolisseet laatikossa koska se oli vuorattu punaisella pehmeällä kankaalla.

Pysähdyin päästyäni nurkan taakse ja annoin silmieni tottua varjoon. Kauempana käveli joitain henkilöitä, mutta en tunnistanut heitä. Muutenkin me kaikki näytimme aika lailla samalta, varsinkin sisätiloissa, siellä ei saanut pitää omaa ulkotakkiaan, ja monet olivatkin tänään ulkona ilman ulkovaatteita koska oli huhtikuun alku ja erittäin aurinkoinen päivä. Kävelin hitaasti rakennuksen pitkää sivua myötäilevää sorapolkua, ohitin märkiä pensaita ja kärsivän näköisiä puita kunnes tulin toiseen päätyyn. Nostin vasemman jalkani suuren kivisen kukkaruukun reunalle ja laskin shakkilaudan sen viereen ja aukaisin ja sitten kiristin kengännauhani. Tein saman myös toiselle jalalle. Kukkaruukussa ei ollut muuta kuin vanhan näköistä multaa ja jotain keltaisia ruohonkorsia: oli vasta huhtikuun alku. Katselin silmiäni siristellen ylös haaleansiniselle taivaalle, jossa ei näkynyt mitään ja jatkoin matkaani rakennuksen ympäri kohti osaston pääovia. Shakkilauta jäi kuolleen istutuksen reunalle ja muistin sen vasta iltalääkkeiden jälkeen kapeassa vuoteessani jota valaisi korkeasta ikkunasta verhojen raosta tuleva hiljainen ja kylmä kuun valo.

marraskuu 2018