Vaikka en valmistele tai vietä joulua muuten kuin maalaamalla lähipiirille kortteja, tunsin itseni aiemmin tänään hetkittäin hyvin voimattomaksi. Kilttien listalla on tänä vuonna neljätoista kotitaloutta, aatoksi ympäri maailmaa ehtii ehkä kuusi kaunista korttia, lopuista tulee valitettavasti uudenvuodenkortteja. Paahdoin leipää hellan paljaalla levyllä ja katsoin toisella silmällä Gilmore Girlsiä. Kamppailin koko päivän turhaan kakkoskoneeni kanssa, ilmeisesti kaksitoistavuotiaan Thinkpadin kovalevy alkaa viimeinkin vedellä viimeisiään. Jossain vaiheessa tajusin energiattomuuteni syyn: olen ollut ihmisten kanssa tekemisissä viisi päivää putkeen. Se on harvinaista, varsinkin näillä pimeyksillä, liukkauksilla. Jotka ovat kuitenkin olleet huomattavasti kevyempiä kuin viime vuonna tähän aikaan. Energiatasot nousivat tietysti heti kun tapasin vanhoja ystäviäni jotka pitivät lyhyen varikkokäynnin kotikonnuillani ennen jatkamistaan pohjoiseen, oikean joulun viettoon. Kävelin takaisin kotiin keskustasta, katuja peittävä märkä sorainen jää oli saanut päälleen pitävämmän huurteen ja hymyilin koko matkan kotiin.
Category Archives ⇒ universumi
02/12
Hämärä karkaa uudeksi päiväksi, lumi nousee maasta pitkin puiden runkoja, latvojen hiljaisuus hiipuu, haukka istuu turkoosin pilven lonkalla ja katselee matona luikertelevaa junaa.
Rosa Liksom, Hytti nro 6, s. 31, WSOY 2011.
Aamulla uneni karkaa liian aikaisin, olen työpöydän ääressä aamuteeni ja internetini kanssa jo ennen seitsemää. Avaan toisen ikkunan verhot kokonaan, ja seuraan kuinka yöllä valkoiseksi muuttuneen pihapiirin värit vaihtuvat auringon hiljalleen noustessa. Jossain vaiheessa siirryn sohvalle katselemaan sinistä ja pilvetöntä taivasta. Kuuntelen hiljaisella Brian Enon Discreet Music -levyä, hengitän musiikin mukana punaisen peiton ja sinisen taivaan alla, näen kuun juuri ja juuri pilkistävän parvekkeeni katon reunan alta.
Eiji Ohashi
In Hokkaido where I live, the winters are harsh and the snows are deep. At times, everyday movement can become inconvenient, dangerous. It is then that I again become appreciative of my local vending machines. Even amidst half a meter of snow, I know I can get a fresh yet warm drinks very close by. When I hold a still-hot bottle that I have just bought from a vending machine, my worries fall away. It might be a peculiar mentality of the Japanese or just of myself, but after 5 years of photographing vending machines, I have finally come to see them not as intrusive but as something else: symbols of security and dependability, comforting as a familiar friend.
24/10
Pekka Tuomi – Tähti joka valaisee minut
Ystäväni Pekka Tuomi (Bird Cherry, G-ODD, Moses Hazy) on julkaissut ensimmäisen kappaleen tulevalta soololevyltään. Tutustuimme Torniossa vuonna 2003, ja soitimme melkein viikottain yhdessä parin vuoden ajan, ja soitin (syna)bassoa G-ODDin alkutaipaleella ennen kuin huomasimme että bändi toimi paremmin triona. Tulevan levyn biisien raakaversioita kuulin jo toukokuussa, odotan levyä innolla.
19/10
Ihmettelen kelloa: se on vasta vähän vaille seitsemän illalla. Tuntuu siltä, että se olisi jo kymmenen. Elän hiljaiseloa, en käy lähikauppaa kauempana. Lähetän ja saan postikortteja. Katson liikaa Netflixiä ja pelaan tunteja putkeen kaksikymmentä vuotta vanhoja tietokonepelejä. Olen päivissä sekaisin. Luen vähän (Irvingin Kaikki isäni hotellit) ja kirjoitan vielä vähemmän. Mutta tämä on kaikki suunniteltua (vakuutan itselleni), ensimmäinen osa valmistautumisesta pitkään pimeään talveen. En siis stressaa. Aamuisin mittaan verenpaineeni. Se on normaaleissa lukemissa, ei koholla. Jossain vaiheessa päivää kirjoitan edellisen päivän muistiin parilla rivillä. Maanantain täydellinen haaskaaminen tuottaa edelleen nautintoa, vaikka en ole käynyt päiväduunissa vuoteen. Nukahdan helposti, herään ennen aamupäivää ilman ongelmia. En näe unia – tai jos näen, unohdan ne heti herättyäni. Kastelen basilikat aina kun muistan, luultavasti kuitenkin liian harvoin.
12/10
09/10
Kun on ollut viikon muualla, on miellyttävää palata omaan rauhalliseen, puhtaaseen ja siistiin asuntoon. Ehdin jo unohtaa kuinka viihdyn täällä. Pari viikkoa sitten toteutettu siivousprojekti on vähentänyt yleistä sekasortoisuutta ja pitänyt mielialan korkealla vaikka nyt voi jo ajatella pitkän pimeän talven tulevan ihan kohta. The lazy float down the river summer on taas tältä vuodelta ohi. Sisällä on edelleen vähän kylmä, mutta onneksi keskuslämmitys oli laitettu päälle poissaoloni aikana. Päivät menevät nopeaa. Hyvät ystäväni lähtivät reissuun ja palaavat vasta jouluksi. Olen rauhallinen, takaisin omassa arjessani, tyytyväinen, hetkittäin jopa onnellinen?
At lunchtime I bought a huge orange—
The size of it made us all laugh.
I peeled it and shared it with Robert and Dave—
They got quarters and I had a half.
And that orange, it made me so happy,
As ordinary things often do
Just lately. The shopping. A walk in the park.
This is peace and contentment. It’s new.
The rest of the day was quite easy.
I did all the jobs on my list
And enjoyed them and had some time over.
I love you. I’m glad I exist.
29/09
Arkistosta: ”There is a rush to normal in many of us that closes us off, not only to the depth of our own suffering but also, as a consequence, to the suffering of others.”
Kirjoitettu alun perin 6. elokuuta 2013
Trauma is not just the result of major disasters. It does not happen to only some people. An undercurrent of trauma runs through ordinary life, shot through as it is with the poignancy of impermanence.
Mark Epstein, The Trauma of Being Alive @ NYTimes.com
Kts. myös edellinen kirjoitus.