Arkistosta: 27/08 + ajatuksia

· joonasn – arkisto, oma pää

Kirjoitettu alun perin 27. elokuuta 2014

Open up the heart of a grown-up and you find the heavier scars; the knots of failures taken in instead of being laughed off, the loves that never happened and the ones that did, but ended badly, and the ones that just hung there, suspended, life on pause, just leading us to dream in ways that can only hurt. You dig deep and find the regrets, from the cruelty you passed along in childhood because that was all you knew how to do to the things you’ve said to people who have loved and needed and wanted you to the unforgivable crimes, at least as you reckon them, done out of anger, or jealousy, or indifference.

Joe Belknap Wall, Joy [in spite of/because of] everything

Olen yrittänyt päästä joidenkin pelkojeni alkulähteille. Se on vaikeaa, koska ne asiat eivät ole välttämättä miellyttävimpiä käsitellä ja ajatella. Vaihtoehtona on sulkea ne pois: asettaa kova kuori itseni ja maailman väliin. Sekään ei tunnu hyvältä. Niistä puhuminen on myös vaikeaa, koska jotkut niistä asioista ovat sellaisia jotka ovat melko varmasti olemassa vain omassa päässäni. Onneksi minulla kuitenkin on ihmisiä kenen kanssa voin jakaa niitä, ja joilta saan paljon tarvitsemaani ulkoista perspektiiviä. Enkä edes tiedä onko niiden kaivelu kovin terveellistä, tai tarpeellistakaan. Onneksi ne tulevat mieleen vain silloin tällöin, eivätkä siten häiritse arkielämää käytännössä mitenkään.

19/01

· joonasn – oma pää, pelit ja pensselit, universumi

Olen asunut täällä nyt vähän yli viikon ja olen löytänyt rauhallisuuden. Viime viikko meni vielä jonkinlaisessa epävarmuudessa ja jännitystilassa kaiken uuden äärellä, mutta nyt olen jo ehtinyt tutustua ympäristööni sen verran että olen itsevarmempi enkä pelaa koko ajan päässäni mitä-jos-peliä. Saavuin tänne toissa sunnuntaina. Maanantaina istuin keittiön sohvalla, kun kuulin vironkielisissä radiouutisissa mainittavan David Bowien. ”Toivottavasti se ei ole kuollut”, sanoin isäntäväelle. Pääsin netin ääreen vasta myöhään illalla ja pahat aavistukseni saivat vahvistuksen. Perjantai-iltana näin ensimmäistä kertaa vaaleiden pilvenriekaleiden takaa auenneen äärimmäisen kirkkaan tähtitaivaan ja mieleeni tuli automaattisesti the stars look very different today.

Joten – niin – nyt olen täällä, en tiedä vielä kuinka kauan, mutta ainakin pari kuukautta. Isäntäväki tulee takaisin vasta toukokuussa, mutta minä lähden luultavasti takaisin pohjoiseen jo sitä ennen. Tai mistä sitä tietää, katsotaan. Olen kamppaillut vanhan Macbook Pron kanssa, siihen pitäisi saada asennettua uudempi käyttöjärjestelmä että kaikki toimisi kuten pitää. Spotify! Netflix! Kaipaan teitä! Ehkä se onnistuu jo tällä viikolla. Olen käynyt kiinnittämässä postilaatikon tienhaaran puunrunkoon parinsadan metrin päähän. Olen kantanut puita ja lämmittänyt uunia ja puhunut sekakieltä kaupassa. Olen käynyt katsomassa Must Alpinist -elokuvan melkein-paikallisella kylätalolla ~70-vuotiaan pariskunnan seurassa. Olen nähnyt metsäkauriin pihan perällä metsänrajassa ja ihmetellyt erilaisten eläinten jälkiä talon ympäristössä. Olen lukenut Murakamin 1Q84ää parhaimmillaan satoja sivuja päivässä. Olen nukkunut kahdentoista tunnin yöunia kolmen peiton alla ja herännyt +14˚c sisälämpötilaan. Olen oppinut yrityksen ja erehdyksen kautta paremman lämmitysaikataulun. Olen kävellyt viisi kuusi kilometriä saaren ainoalle kaupalle ja ostanut sen alennuskorista vanhentuneita Hartwallin Original Long Drink -tölkkejä puoleen hintaan eli käytännössä melkein ilmaiseksi. Olen oppinut erottamaan ilmalämpöpumpun ja ohimenevän auton äänen, juuri ja juuri. Olen opetellut käymään suihkussa, jossa ei mahdu seisomaan suorana.

Olen suunnitellut joka päivälle eri ohjelmaa. Tänään: lapioi polku kompostille ja käy katsomassa onko tullut postia vaikka tiedät että ei ole. Huomenna: tiskaa ja vie ruokajätteet kompostiin. Ylihuomenna: vie sekajätteet roskikseen, joka tyhjennetään kolmen kuukauden välein ja imuroi. Kun lumi sulaa: vie kylmät tuhkat metalliämpärissä villisikojen valtakuntaan kiviaidan taakse polun viereen. Joka päivä: hae puita, lämmitä, lue, kirjoita, vastaa maileihin, ota kuvia, tee listoja asioista.

04/01

· joonasn – internet, kuvat, oma pää

Girard_Silver_Grill_Cafe_1975-Custom

Greg Girard via this isn’t happiness

Pimein vuodenaika ja rikkonaiset viikot tekevät arkirutiineista mahdottomia. Tälläkään viikolla niihin ei ole mitään mahdollisuutta, ja ensi viikolla olen jo yli 700 kilometriä etelämpänä, toisessa maassa, opettelemassa uutta vielä rauhallisempaa elämää. Pari kuukautta puulämmitteisessä talossa (on siellä kuulemma sähköpatterit ja ilmalämpöpumppu, mutta ne eivät pidä koko taloa lämpimänä), kirjoittamassa ja kuvaamassa. (Kyllä, tällä viikolla hankin viimein digikameran.) Kaikesta lisää myöhemmin.

22/12

· joonasn – oma pää, universumi

Vaikka en valmistele tai vietä joulua muuten kuin maalaamalla lähipiirille kortteja, tunsin itseni aiemmin tänään hetkittäin hyvin voimattomaksi. Kilttien listalla on tänä vuonna neljätoista kotitaloutta, aatoksi ympäri maailmaa ehtii ehkä kuusi kaunista korttia, lopuista tulee valitettavasti uudenvuodenkortteja. Paahdoin leipää hellan paljaalla levyllä ja katsoin toisella silmällä Gilmore Girlsiä. Kamppailin koko päivän turhaan kakkoskoneeni kanssa, ilmeisesti kaksitoistavuotiaan Thinkpadin kovalevy alkaa viimeinkin vedellä viimeisiään. Jossain vaiheessa tajusin energiattomuuteni syyn: olen ollut ihmisten kanssa tekemisissä viisi päivää putkeen. Se on harvinaista, varsinkin näillä pimeyksillä, liukkauksilla. Jotka ovat kuitenkin olleet huomattavasti kevyempiä kuin viime vuonna tähän aikaan. Energiatasot nousivat tietysti heti kun tapasin vanhoja ystäviäni jotka pitivät lyhyen varikkokäynnin kotikonnuillani ennen jatkamistaan pohjoiseen, oikean joulun viettoon. Kävelin takaisin kotiin keskustasta, katuja peittävä märkä sorainen jää oli saanut päälleen pitävämmän huurteen ja hymyilin koko matkan kotiin.