04/01

En tiedä onko rikkonainen unirytmini – joka on jo muuttumassa normaalimmaksi – muuttanut aivojeni rakennetta vai johtuuko kaikki yleisestä pysähtyneisyyden ja tammikuisen talvihorroksen mukanaan tuomasta luovasta joutilaisuudesta (verrattuna joulukuun stresseihin, rientoihin ja pakollisiin juttuihin), mutta olen tuntenut itseni viime vuorokausina erittäin inspiroituneeksi. Olen maannut pätkittäisten unieni välissä keskellä yötä läppärin kanssa sängyssä ja kirjoittanut hurmoksessa listoja erilaisista asioista (joo määhän teen SketchUpilla 3D-mallin mun lapsuudenkodin kotipihasta!), suunnitellut maalaussarjoja ja taidenäyttelyitä, keksinyt ratkaisuja käsikirjoituksen maailmaan, pyöritellyt sitä mielessäni muutenkin (joo määhän teen SketchUpilla 3D-mallin siitä huoltoasemasta!), budjetoinut asioita, tehnyt ostoslistoja ja unelmoinut tuhannesta eri asiasta ja ollut muutenkin erikoisen onnellisella ja energisellä tuulella. Olin jo ehtinyt unohtaa kuinka hieno työkalu – nimenomaan työkalu – itselle sopiva ja rakas kannettava voikin olla. ThinkPad 4EVER.

Lenovo, Museum of ThinkPad Print Ads, 1992-2012

01/01

Donald Higgins, The New Yorker -lehden kansi, 29.12.1962 via this isn’t happiness

En juhlinut uutta vuotta mitenkään muuten kuin seisomalla parvekkeellani lämmin kirjolohikeittokuppi kädessäni, katsellen ja kuunnellen värejä, rätinää ja pauketta. Sain taas hetkeksi tarpeekseni ihmiskontakteista joulun tienoilla, siksi streittailin eilisen yksin kotonani. Ravintolasyöminkejä, leffassa käyntejä, punaviiniä, hautausmaareissuja, jatkoja, joulusaunomisia ja -ruokailuja, Lumiukko, yöpaikan tarjoamisia matkamiehille ja koirilleen, vanhojen ystävien halauksia kantapaikassa, lisää punaviiniä, Die Hard, fb-keskusteluja, Gilmoren tyttöjä, taksiajeluita, torkkumista. Mitä vielä? Kuten aina tähän aikaan vuodesta, unirytmini on aivan mitä sattuu, mutta tärkeintä kai on saada tarpeeksi unta, ei väliä mihin aikaan vuorokaudesta – koska käytännössä silläkään, mikä päivä on, ei ole juuri väliä – ja se kyllä onnistuu. Hienoa vuotta 2017 kaikille!

25/11

bloggeraward

Olennaisen epäluonteenomaista -blogin Veela antoi tunnustuksen ja haasteen, kiitos! Säännöt:

1. kirjoita postaus tunnustuksesta logoineen
2. kerro lyhyesti, kuinka aloitit bloggaamisen
3. anna ohjeita aloittelevalle bloggaajalle
4. mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi
5. nimeä 10 bloggaaja tunnustuksen saajaksi

Aloitin bloggaamisen helmikuussa 2008. Itse maryque.com oli ollut pystyssä jo vuodesta 2002, ensimmäiset sisällöt olivat lo-fi instrumentaalikitaranauhoituksiani ja etusivun sisältö näytti tältä:

maryque-2003Olin miettinyt blogin perustamista jo vuoden tai pari, ja tiesin jo alusta alkaen että en halua perustaa sitä mihinkään muualle kuin oman domainini alle. Ongelmana oli aluksi löytää sopiva julkaisualusta, sillä halpa tanskalainen webhotellipakettini ei tukenut silloin MySQL-tietokantoja. Vuosina 2003–2006 minulla ei myöskään ollut kotonani internetyhteyttä, käytin päivittäin kouluni tietokoneluokkaa, myöhemmin työ(harjoittelu)paikkani koneita ja nettiyhteyttä. Valmistuin ja muutin toiseen kaupunkiin vuoden 2007 kesällä ja aloin kehittää maryque.comia, ensin työnhakua ajatellen mutta varsin pian päätin tehdä siitä omannäköiseni sivuston henkilökohtaisille asioilleni. Etusivu on pysynyt suunnilleen samanlaisena vuodesta 2007, mustavalkoinen pieni omakuva on vuodelta 2006 Tornion Saarenpäänkadulta, oluttehtaan vierestä, missä asuimme yhdessä ex-tyttöystäväni kanssa yhdeksän kuukautta ennen kuin hän muutti Ouluun työharjoitteluun lokakuun lopulla 2006 ja minä hankin halvemman asunnon ja asuin Torniossa marketin vieressä vielä seuraavaan kesään saakka työskennellen lopputyöni parissa, koukuttaen itseni Pirkan edesmenneeseen pinaattilohipasta-pakaste-einekseen ja ruispaloihin.

Inspiraation blogin perustamiseen sain lukemalla muita blogeja ja jo muutaman vuoden vireillä olleesta kiinnostuksestani kirjoittamiseen. Blogin perustamisen aikaan olin ollut nettiriippuvainen jo kymmenen vuotta. Vielä kotona asuessani jouduin maksamaan omat surffailuni ja siten myös pitämään kirjaa netinkäytöstäni, tässä ruudunkaappaus tekstitiedostosta vuodenvaihteesta 1999–2000:netlog

Ohjeita aloittavalle bloggaajalle, hmm. Kai tärkeintä on julkaista sellaista blogia, jota itse lukisi, ja antaa omien kiinnostuksen kohteiden ja innostuksen näkyä ja kuulua rohkeasti. Kirjoittaa siitä, mikä kiinnostaa, aiheuttaa ajatuksia tai mietityttää. Kieleen ja oikeinkirjoitukseen kannattaa kiinnittää huomiota, mutta siitä ei tarvitse ottaa stressiä, eli tekstin ei tarvitse välttämättä olla mitenkään hiottua tai suunniteltua, ns. tajunnanvirtakin toimii kyllä. Tärkeää on myös se, että kirjoittaja kertoo kokemuksistaan/fiiliksistään subjektiivisesti, eli yrittää avata lukijalle sitä, miltä joku asia hänen näkökulmastaan rehellisesti tuntuu. Liian yleisluontoinen teksti ei ole kiinnostavaa.

En haasta ketään, osa on jo haastettu muiden toimesta ja muutenkin on vaikea keksiä kymmentä aktiivisesti päivittyvää blogia, jota viitsisin haastaa. Mutta tässä muutama blogi, joita tulee seurattua: Töölöntorin reunalta, Olennaisen epäluonteenomaista, Tuulen naapurina, Nollavaimo Ihmemaassa, Toisaalta ja toisaalta II, Asikaine, Stadin friidu, Akateemisen ja populaarin välimaastossa, Tyttö yli laidan, Keijo Nevaranta, My Lawyer Will Call Your Lawyer, Me, Iggy and David & Elefanttinainen.

Kirjoja part X

Viimeksi luettuja: Banana Yoshimoton Kitchen, Steinbeckin Routakuun aikaMatkalla Charleyn kanssa & Hiiriä ja ihmisiä, Ethan Hawken Tuhkakeskiviikko, Ian McEvanin LauantaiRannalla, Jean Echenozin Pianossa, Austerin Mr Vertigo, David Benioffin Varkaiden kaupunki, Veikko Huovisen Ympäristöministeri & Lyhyet erikoiset -novellikokoelmat, David Gutersonin Vuorilta itään.

Lukemista odottavat ainakin Joni Skiftesvikin Perämies Jokelan kotiinpaluu, Honey Aaltosen Cisse Häkkinen -elämäkerta, Guy de Maupassantin novellikokoelma Tunnustus, Viktor Suvorovin Akvaario, sekä edelleen Baudelairen Pariisin ikävä, Anatole Francen Paita ja Ernest Hemingwayn Kenelle kellot soivat.

Aiemmin: I, II, II revisited, III, IV, V, VI, VII, VIII & IX.

Tämä on – osuvasti? – blogin tämän alustan sadas kirjoitus, viime vuoden toukokuusta tähän saakka. Edelliselle alustalle (02/2008–05/2015) kirjoituksia ehti kertyä 715 kappaletta, eli yhteensä olen julkaissut 815 blogiartikkelia (joista toki ehkä parikymmentä on uudelleenjulkaisuja ja osa tietysti pelkkiä kuvia).

14/08

IMG_3529-1000px

Tämä viikko on ollut rauhallinen, palkitseva ja sopivasti työntäyteinen. Olen päässyt takaisin tavalliseen päivärytmiini, eikä sitä saa raiteiltaan edes Sarin ex tempore –visiitti. Hänen mielestään olen iloisemman ja onnellisemman näköinen kuin aiemmin. Niin kai olenkin. Kesä- ja heinäkuuta varjostanut stressi ja ahdistus meni ohi omalla painollaan, freelancetyökuviot vaikuttavat lupaavilta, kirjoittaminen sujuu ja tunnen oloni terveemmäksi kuin aikoihin. Julkistimme kevytyrityksemme, ja näyttää siltä että meillä on jo muutama asiakas. Olen lukenut paljon (Ethan Hawken Tuhkakeskiviikko, Rosa Liksomin Yhden yön pysäkki, Alice Munron Kerjäläistyttö, Ernesto Sabaton Sankareista ja haudoista [n. 200 sivua], kesken ovat myös John Fowlesin Jumalten naamiot, Mika Waltarin novellikokoelma Kuun maisema ja Keay Davidsonin Carl Sagan: A Life) ja katsonut/kuunnellut lukemisen lomassa olympialaisia (mikä ei ole Sarin mielestä aikuiselle ihmiselle sopivaa ajanvietettä, hän lähinnä pilkkaa minua mutta alistuu silti pitkämielisesti kuuntelemaan monologejani eri lajien hienouksista ja jännittävistä käänteistä) ja laadukkaita elokuvia ja sarjoja erilaisten suoratoistopalveluiden kautta.

29/05 (Tai ”Oi elämä, ei mitään turhempaa, ei kipeämpää.”)

Pääskyjen liverrys poutaisella taivaalla.
Pihjajanoksan varjo aitan seinällä.
Ruskettuneet lapset marjaropeineen.
Niityllä torkkuva hevonen,
takanaan säihkyvä ulappa.

Sitä kaikkea ei voi kyllikseen katsella.
Tuntee olevansa kyllin pieni
ollakseen varma
ja levollinen.
Tuntee olevansa tarpeeton
tarpeettomassa maailmassa,
jota aurinko paistaa.
Tuntee elämän
niin lapsekkaan avuttomana
haparoivan,
kompastelevan,
kapealla laudalla, kahden tyhjyyden välissä.

Oi aurinko, kuinka se paistaa!
Maa heilimöi,
pääskyt livertävät,
meri säihkyy,
pihlajanoksan varjo
keinuu
edestakaisin
aitan harmajassa seinässä.

Oi elämä, ei mitään turhempaa, ei kipeämpää,
ei kauniimpaa.
Oi kuolema, ei mitään lempeämpää.

Aaro Hellaakoski, Poutapäivä.

Kiitos Roope Dessutom kun toit tämän mieleeni. Elämä on (taas) kipeä. Sekä fyysisesti että henkisesti. Ja niin kaunis. En ole koskaan osannut olla tällaisen kivun kanssa, en tiedä mitä tehdä. En ole oppinut, vieläkään. Juoksen jäihin vaikka tiedän että se ei ole hyvä idea. Nähdään siellä toisella puolella sitten.