17/05

17.5.202317.5.2023 · joonasn – alleviivattua, oma pää, universumi

Kesä on ollut täällä pari päivää. Nurmikko on alkanut vihertää kunnolla vasta tänään: illalla ja yöllä satoi, ja kohta sataa lisää. Olen aloittanut pyöräilykauden ikivanhalla Strada-jopollani, josta kirjoitin tammikuussa. Aikataulut tuliemojinaisen kanssa eivät koskaan oikein selkiytyneet, joten se siitä. Jos ei ole aikaa ei ole aikaa, no hard feelings. Olen taas tinderissä, mutta se saa minut miettimään elämääni ja valintojani aivan liikaa. Oman kuplani ulkopuolella samanikäiset ihmiset todella rakentavat uraa, kasvattavat lapsia, ja jos kuvien perusteella voi mitään sanoa kaikilla on koira ja kaikki haikkaavat ja viettävät aikaa metsässä. Toisaalta: ehkä ne kuvat vain sattuvat olemaan onnistuneita, niitä, joissa ihmiset tuntevat itsensä hyvännäköisiksi? En swaippaa vasemmalle vaan painan rauhallisesti näppäimistöni vasenta nuolinäppäintä, damn the consequences. En ole super-energinen, en koira-ihminen, mitä sitten?

Minulla on uusi sänky, äitini alennusmyynnistä bongaama runkopatja joka on paksumpi ja fiksumman näköinen kuin melkein viisitoista vuotta vanha edellinen, ja johon minulla ei olisi ollut itselläni mitenkään varaa. Äitini sai vähän ns. ylimääräistä rahaa taannoin ja päätti käyttää sitä jälkikasvunsa levon tukemiseen. Useimpina öinä näen seikkailu-unia, joissa on aina joku ex-tyttöystäväni. Olen jo oppinut käsittelemään niitä, enää ne eivät aiheuta juurikaan kaihoa. Toisina öinä näen unta, jossa valkoiset madot tulevat säärieni ja pohkeitteni sisältä läpi ja lätsähtelevät paksuina katkarapuina lattialle. En tiedä kumman valitsisin, body horrorin vai vanhan rakkauden, joka ei toiminut, kuten – runoilijaa lainatakseni –

– –
mikään
rakkaus ei
loppujen lopuksi toimi…

Kirjoja part XIX

24.4.202312.9.2024 · joonasn – luettua, oma pää, pelit ja pensselit

Viimeksi luettuja: Olga Tokarczukin Alku ja muut ajat, Ted Chiangin novellikokoelma Exhalation, Rosa Liksomin Reitari, Scott Kellyn Kiertoradalla: vuosi avaruudessa, Lawrence Durrellin Justine (romaani kiehtovasta Aleksandrian kaupungista ja rakkauden ongelmasta), Zadie Smithin esseekokoelma Feel free, Jonathan Franzenin esseekokoelma Yksin ja kaukana, Aino-Maija Lahtisen Mieli ja romaani: Paul Auster mielen kuvaajana, Helen Macdonaldin esseekokoelma Iltalentoja, Aina Bergrothin (toim.) Lentoharjoituksia: Mr Vertigon matka näyttämölle, Paul Austerin Collected prose: autobiographical writings, true stories, critical essays, prefaces and collaborations with artists, Tom Vitalen Bourdainin matkassa, Siri Hustvedtin esseekokoelma Elää, ajatella, katsoa, Hanneriina Moisseisen sarjakuvaromaani Isä, Tiitu Takalon sarjakuvaromaani Memento mori, Alan Rickmanin Madly, deeply: the Alan Rickman diaries, Miranda Cowley Hellerin Paperipalatsi, Ben Kallandin Vien sinut kotiin, Juha Hurmeen Nyljetyt ajatukset, Don DeLillon Hiljaisuus & Valkoinen kohina, David Foster Wallacen Kummatukkainen tyttö (ja muita kertomuksia), Kjell Westön Halkeamia: valikoituja tekstejä 1986-2011, Seth Rogenin Vuosikirja, Min Jin Leen Pachinko, Vivian Gornickin Erikoisen naisen kaupunki, Charles Bukowskin Kirottujen nautinnot, Oscar Hijuelosin Emilion neljätoista sisarta, Rutger Bergmanin tietokirja Hyvän historia, H. G. Wellsin novellikokoelma Punainen huone ja Ernest Hemingwayn Afrikan vihreät kunnaat.

Uudelleen luettuja: Paul Austerin Mr. Vertigo, Malcolm Lowryn Tulivuoren juurella, Stephen Kingin On writing.

Lukemista odottavat tai kesken ovat ainakin: Lawrence Durrellin loput kolme osaa Aleksandria-sarjasta (Balthazar, Mountolive & Clea), Lajos Egrin The art of dramatic writing, Arundhati Royn Joutavuuksien jumala ja Tom Hanksin (!) Uncommon type: some stories.

Aiemmin:

20/03

20.3.202320.3.2023 · joonasn – oma pää, universumi

Hei päiväkirjani. On kevätpäiväntasaus, ja kai tässä vaiheessa vuotta voi jo uskaltaa sanoa selvinneensä talvesta ahdistumatta? En muista joutuneeni kertaakaan miettimään tää on vaan tällainen päivä, huomenna on paremmin, tai viimeistään sen jälkeen. Olen kirjoittanut käsikirjoitukseen lisää rivejä rakkauden pelosta, olen nukkunut selvin päin kolmentoista tunnin yöunia, olen aloittanut uudestaan ambientäänimaailmojen luomisen sähkökitaran ja efektipedaalien kanssa ja nauhoittanut niitä ystävän iPhonelle. Olen käynyt kahtena peräkkäisenä viikonloppuna entisen strippibaarin tiloihin rakennetulla pop up -näyttämöllä katsomassa näytelmää ja livemusiikkia. Olen lukenut Paul Austerin ja Zadie Smithin esseitä sekä Lajos Egrin The Art of Dramatic Writing -klassikkoa. Olen käynyt hammaslääkärillä tarkastuksessa ja saanut kehuja: ei edelleenkään reikiä eikä muutakaan huomautettavaa. Olen julkisella jonossa vasektomiaan. Olen myynyt netissä ylimääräisiä tavaroita kuten vanhan Pac Man -elektroniikkapelin 80-luvun alusta ja Ultra Bran Kaikki laulut -nuottikirjan. Olen viettänyt liian vähän ja liian harvoin aikaa tuliemojinaisen kanssa, hänellä on elämässään (väliaikainen) tilanne jonka myötä hänellä on hyvin vähän vapaa-aikaa. En kiirehdi häntä, en ahdistu vaikka hän tekee oharit, ei tunnu missään, ehdimme kyllä.

Arkistosta: 16/02

15.3.20238.4.2025 · joonasn – alleviivattua, arkisto, kuvat

Kirjoitettu alun perin 16. helmikuuta 2017.

Lizin melko omalaatuisen käsialan tulkitsemiseen meni yllättävän kauan. Niin meni myös liitteineen 540-sivuisen Keay Davidsonin Carl Sagan: A Life -elämäkerran lukemiseen, aloitin muistaakseni viime keväänä, kahlasin sitä pienissä pätkissä muiden kirjojen lomassa ja viimein viime lauantaina pääsin loppuun. Kuva kierrätyskeskuksesta ostetun kirjan kansilehdeltä. Mietin mitä Lizille ja Bearille kuuluu nykyään, 16 vuotta omistuskirjoituksen jälkeen.

A guide to the pleasures,
perils of having one’s
ideas publically acclaimed.
May the Spirit be with you,
beloved Bear.

God bless, + happy
Christmas 2001, a life.

Much love, Liz

9/2, maryque.com/blog 15-v.!

9.2.20239.2.2023 · joonasn – arkisto, internet, pelit ja pensselit

Julkaisin blogin ensimmäisen kirjoituksen keskiviikkona 9. helmikuuta 2008, viisitoista vuotta sitten, 24-vuotiaana. Olin lukenut blogeja jo vuosikaudet, ja ajatellut jonain päivänä perustavani oman. Viisi vuotta sitten kirjoitin bloggaamisen loputtomista mahdollisuuksista:

Vaatii tietynlaista pitkäjänteisyyttä ja asialle omistautumista tehdä ja ylläpitää mitä tahansa pitkää projektia. Blogeista (ja netistä muutenkin) olen pitänyt aina sen loputtomien mahdollisuuksien takia: blogi päiväkirjana, leikekirjana, työprosessikuvauksena, linkkivarastona, muistiinpanoina, mediapankkina, tarinana, runokirjana, jonkin asian ympärille keskittyneenä esseekokoelmana tai kaikkien näiden yhdistelmänä. Muistatteko kun puhuttiin multimediasta?

Tämä päivä aiemmin:

2021: Blog goes teen
2019: 09/02/2019
2018: maryque.com/blog tänään 10 vuotta!
2017: 09/02
2016: 09/02
2015: 10/02
2014: 09/02
2011: Dead Nation
2010: Kaksi vuotta
2009: Vuosi bloggausta

Uppoutumisesta

19.1.202319.1.2023 · joonasn – oma pää, pelit ja pensselit

Tänä vuonna voisin haluta opetella uppoutumaan paremmin tekemiseen. Olen edelleen erittäin hyvä kuluttamaan miltei loputtomat määrät aikaa työpöydän ja tietokoneen ääressä, pelaten (ei päivittäistä) tai internetiä lukien (all day long), mutta kirjoittaminen, piirtäminen/maalaaminen/suunnittelu/pianon tapailu/valokuvaus ja mitä näitä nyt on tapahtuu aika pätkissä, saatan uppoutua niihin tunniksi mutta sitten on jo tarve tehdä jotain muuta. Jostain syystä tämä ei ole ”ongelma” ns. oikeiden töiden eli laskutettavien töiden tekemisessä, niitä saatan tehdä helposti kolme-neljäkin tuntia putkeen ilman muita kuin jaloittelutaukoja. Myös se, että on tietoisesti vähentänyt tyhjää suoratoistopalveluiden ja valkoviinin kanssa makoilua aiheuttaa sen, että on energiaa ja halua TEHDÄ jotain, ei vain kuluttaa.

Tämä ei ole oikeastaan millään tasolla ongelma, sillä päiväni kuluvat hyvin näinkin, ja jutut jotka pitää tehdä tulevat aina tehtyä. Kyse ei siis sinänsä ole kaiken tekemisen välttelemisestä, tai edes siitä että oma rimani olisi liian korkealla. Varsinkin vuoden pimeimpinä aikoina on hyvä että kotoa löytyy monta eri paikkaa jossa tehdä eri asioita: kirjoittaa läppärillä keittiössä, piirtää makuuhuoneen pienen työpöydän ylle kumartuneena, soittaa kitaraa tai pianoa tai vain makoilla lattialla olohuoneessa kuuntelemassa musiikkia tai istua työpöydän ääressä siinä vieressä tekemässä mitä milloinkin.

Huomaan, että tekemisen tarve ja se tunne, että en tee tarpeeksi, liittyy myös yleisesti elämääni muutenkin: asun yksin, olen lapseton, minulla ei ole parisuhdetta eikä päiväduunia. Eli minulla olisi hyvin aikaa tehdä muutakin kuin lukea ja haaveilla kaikesta hienosta tekemisestä. Ne kaikki hienot ajatukset tai niitä joskus seuraava toteutusvaihe eivät tuota perinteisen kapitalistisen ajattelun mukaan juuri mitään kenellekään kuin minulle, ja vaikka en ole aina niin tuottelias kuin haluaisin olla, itsensä ruoskiminen sillä ei auta mitään. Tässäkin auttaa sen muistaminen, että en tosiaan ole kenellekään muulle vastuussa siitä mitä teen tai en, arvoni ihmisenä ei riipu siitä kuinka paljon bloggaan/instaan/leuhotan kylillä. Luulen, että varsinkin vanhemmiten (täytän 40 puolen vuoden päästä) olen oppinut sen, että on aivan ok olla harrastuksissaan keskinkertaisesti multilahjakas mutta ei niin-hyvä, ja tehdä niitä hommia mitkä kiinnostavat siihen tahtiin kuin se hyvältä tuntuu.

02/01/23

2.1.202319.1.2023 · joonasn – oma pää, pelit ja pensselit, universumi

Kirjaston nettisivuilta näen: olen lainannut viime vuonna 54 kirjaa, niistä jäi lukematta ~5. Jos tähän lisätään uudet kirjahankinnat, joita lienee ainakin tusinan verran, ja omasta hyllystä uudelleen luetut kymmenen–viisitoista kappaletta, saattaisi viime vuonna luettujen kirjojen kokonaismäärä ylettyä johonkin ~75 tienoille. Aivan hyvin, vaikka lukujen vertailu ei tietenkään kerro mitään: jotkut lukevat ohuita ja nopeita ja paljon, toiset kahlaavat tiiliskiven tai pari vuodessa. Minä asetun johonkin siihen välille.

Sain korjattua blogin arkiston, palvelinta ja tätä kaikkea pyörittävät jutut päivittyvät palveluntarjoajan toimesta automaattisesti ja vanha raasu purkkaviritykseni ei pysy mukana; aika ajaa ohi. Mutta nyt blogin ensimmäiset seitsemän vuotta ovat taas selailtavissa.

Vanhojen kirjoitusten pelastamista tämäkin: sain haltuuni aikoinaan Kuusamossa mökillämme olleen vieraskirjan, joka on ollut viimeiset viitisentoista vuotta pahvilaatikossa isäni varastossa. Ensimmäiset kirjoitukset siihen on tehty kesällä 1985, viimeiset kesällä 2005, jolloin mökkiä alettiin (osittain) purkaa, kun samalle tontille ei saanut jäädä liikaa ”katettuja neliöitä” tai jotain jo vuonna 2001 valmistuneen uuden hirsitalon myötä. Muiden kirjoituksia en voi lupaa pyytämättä jakaa, mutta tässä yksi oma merkintäni, joka on kirjoitettu 19. huhtikuuta 2003:

Kohtuukeväisessä ilmassa pääsiäisen viettoa. Ulkona vain pari lämpöastetta, eikä kyllä sanottavasti aurinkokaan paista. Tuomas [isoveljeni] angiinassa, mutta tuli silti. Kyllä mökin pihalla näyttää lunta riittävän varmasti vielä pitkään. Vanha keltainen jopo lähtee mukaani Jyväskylään [jossa asuin tyttöystäväni kanssa sivarivuoden] maattuaan vuosikausia mummilassa. Luultavasti tullaan ensi kerran kesällä, joten siihen asti…

Joonas

(Kuvassa näkyy myös hyvin lukion äidinkielenopettajaani kovasti ärsyttänyt käsialani piirre: älyttömän pitkät sanavälit. Tästä tavasta olen sittemmin oppinut eroon.)

Kirjoituksessa mainittu pyörä telakalla olohuoneessani pari vuotta sitten. Pyörä – joka ei ole Jopo vaan Strada – on hankittu joskus 70-luvulla Kemissä isäni vaimolle, joka on kuulemma ”syhkässyt sillä Simoa myöten ympäri Kemiä”, mistä se aikoinaan kulkeutui mummilaani, ja on siis ollut minulla tuosta keväästä 2003 saakka, viime vuodet ajokelvottomana (jalkajarrusysteemi jumitti lopulta niin pahasti, että sillä ei voinut ajaa), mutta nyt se on jo korjattu ja ajokelpoinen: juuri ennen nykyisten lumien tuloa ystäväni ja naapurini vei oman pyöränsä huoltoon paikalliseen työpajakeskukseen ja otti samalla viallisen takarenkaan mukaan, joten tämäkin ikuisuusprojekti eteni. Pyörä pitää vielä keväällä huoltaa ja käydä läpi, vaatii todennäköisesti renkaiden kumien vaihdon, vanhoissa renkaissa ei ole juuri minkään vertaa kuviota jäljellä.