Hyvää yhdeksättä syntymäpäivää, blogini!
Category Archives ⇒ universumi
Arkistosta: Joshua Allen: Mix Tape for Dead Girl
Kirjoitettu alun perin 30. maaliskuuta 2010
9.
Twelve minutes of what I happen to know is snow falling in the winter of 1994. Amateur ears might mistake it for static and someone breathing too close to the microphone. She said she distrusted inclement weather that didn’t make any noise. She was unhappy, not in the mood for talking, her cheeks rubbed raw with the cold. She made that scarf herself.
01/01
Donald Higgins, The New Yorker -lehden kansi, 29.12.1962 via this isn’t happiness
En juhlinut uutta vuotta mitenkään muuten kuin seisomalla parvekkeellani lämmin kirjolohikeittokuppi kädessäni, katsellen ja kuunnellen värejä, rätinää ja pauketta. Sain taas hetkeksi tarpeekseni ihmiskontakteista joulun tienoilla, siksi streittailin eilisen yksin kotonani. Ravintolasyöminkejä, leffassa käyntejä, punaviiniä, hautausmaareissuja, jatkoja, joulusaunomisia ja -ruokailuja, Lumiukko, yöpaikan tarjoamisia matkamiehille ja koirilleen, vanhojen ystävien halauksia kantapaikassa, lisää punaviiniä, Die Hard, fb-keskusteluja, Gilmoren tyttöjä, taksiajeluita, torkkumista. Mitä vielä? Kuten aina tähän aikaan vuodesta, unirytmini on aivan mitä sattuu, mutta tärkeintä kai on saada tarpeeksi unta, ei väliä mihin aikaan vuorokaudesta – koska käytännössä silläkään, mikä päivä on, ei ole juuri väliä – ja se kyllä onnistuu. Hienoa vuotta 2017 kaikille!
Arkistosta: Värivalot part II
Kirjoitettu alun perin 14. tammikuuta 2013
Goethe’s final words: ”More light.” Ever since we crawled out of that primordial slime, that’s been our unifying cry, ”More light.” Sunlight. Torchlight. Candlelight. Neon, incandescent lights that banish the darkness from our caves to illuminate our road, the insides of our refrigerators. Big floods for the night games at Soldier’s Field. Little tiny flashlights for those books we read under the covers when we’re supposed to be asleep. Light is more than watts and footcandles. Light is metaphor… Thy word is a lamp unto my feet… Rage rage against the dying of the light… Lead, kindly light, amid the circling gloom, lead thou me on; The night is dark, and I am far from home; Lead thou me on. Arise, shine, for thy light has come. …Light is knowledge, light is life, light is light.
Tämä on omistettu sinulle, joka kaipaat valoa tällä hetkellä. Pimeys on vallannut maailman, mutta kaiken senkin keskellä täytyy silti olla (ja onkin) valoa. Jos ei tänään, huomenna. Mitä voimme tehdä muuta kuin luoda oman valomme, odottaa sitä päivää kun valo viimeinkin tulee pyytämättä, silloin emme enää voi muistaa kuinka pimeää oli.
25/11
Olennaisen epäluonteenomaista -blogin Veela antoi tunnustuksen ja haasteen, kiitos! Säännöt:
1. kirjoita postaus tunnustuksesta logoineen
2. kerro lyhyesti, kuinka aloitit bloggaamisen
3. anna ohjeita aloittelevalle bloggaajalle
4. mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi
5. nimeä 10 bloggaaja tunnustuksen saajaksi
Aloitin bloggaamisen helmikuussa 2008. Itse maryque.com oli ollut pystyssä jo vuodesta 2002, ensimmäiset sisällöt olivat lo-fi instrumentaalikitaranauhoituksiani ja etusivun sisältö näytti tältä:
Olin miettinyt blogin perustamista jo vuoden tai pari, ja tiesin jo alusta alkaen että en halua perustaa sitä mihinkään muualle kuin oman domainini alle. Ongelmana oli aluksi löytää sopiva julkaisualusta, sillä halpa tanskalainen webhotellipakettini ei tukenut silloin MySQL-tietokantoja. Vuosina 2003–2006 minulla ei myöskään ollut kotonani internetyhteyttä, käytin päivittäin kouluni tietokoneluokkaa, myöhemmin työ(harjoittelu)paikkani koneita ja nettiyhteyttä. Valmistuin ja muutin toiseen kaupunkiin vuoden 2007 kesällä ja aloin kehittää maryque.comia, ensin työnhakua ajatellen mutta varsin pian päätin tehdä siitä omannäköiseni sivuston henkilökohtaisille asioilleni. Etusivu on pysynyt suunnilleen samanlaisena vuodesta 2007, mustavalkoinen pieni omakuva on vuodelta 2006 Tornion Saarenpäänkadulta, oluttehtaan vierestä, missä asuimme yhdessä ex-tyttöystäväni kanssa yhdeksän kuukautta ennen kuin hän muutti Ouluun työharjoitteluun lokakuun lopulla 2006 ja minä hankin halvemman asunnon ja asuin Torniossa marketin vieressä vielä seuraavaan kesään saakka työskennellen lopputyöni parissa, koukuttaen itseni Pirkan edesmenneeseen pinaattilohipasta-pakaste-einekseen ja ruispaloihin.
Inspiraation blogin perustamiseen sain lukemalla muita blogeja ja jo muutaman vuoden vireillä olleesta kiinnostuksestani kirjoittamiseen. Blogin perustamisen aikaan olin ollut nettiriippuvainen jo kymmenen vuotta. Vielä kotona asuessani jouduin maksamaan omat surffailuni ja siten myös pitämään kirjaa netinkäytöstäni, tässä ruudunkaappaus tekstitiedostosta vuodenvaihteesta 1999–2000:
Ohjeita aloittavalle bloggaajalle, hmm. Kai tärkeintä on julkaista sellaista blogia, jota itse lukisi, ja antaa omien kiinnostuksen kohteiden ja innostuksen näkyä ja kuulua rohkeasti. Kirjoittaa siitä, mikä kiinnostaa, aiheuttaa ajatuksia tai mietityttää. Kieleen ja oikeinkirjoitukseen kannattaa kiinnittää huomiota, mutta siitä ei tarvitse ottaa stressiä, eli tekstin ei tarvitse välttämättä olla mitenkään hiottua tai suunniteltua, ns. tajunnanvirtakin toimii kyllä. Tärkeää on myös se, että kirjoittaja kertoo kokemuksistaan/fiiliksistään subjektiivisesti, eli yrittää avata lukijalle sitä, miltä joku asia hänen näkökulmastaan rehellisesti tuntuu. Liian yleisluontoinen teksti ei ole kiinnostavaa.
En haasta ketään, osa on jo haastettu muiden toimesta ja muutenkin on vaikea keksiä kymmentä aktiivisesti päivittyvää blogia, jota viitsisin haastaa. Mutta tässä muutama blogi, joita tulee seurattua: Töölöntorin reunalta, Olennaisen epäluonteenomaista, Tuulen naapurina, Nollavaimo Ihmemaassa, Toisaalta ja toisaalta II, Asikaine, Stadin friidu, Akateemisen ja populaarin välimaastossa, Tyttö yli laidan, Keijo Nevaranta, My Lawyer Will Call Your Lawyer, Me, Iggy and David & Elefanttinainen.
17/11
Lokakuun viimeisen päivän iltana, samana sunnuntaina kun olen eronnut, kerään ja pesen muutaman pienen tuhkakupin tuikkukynttilöille alustaksi ja asetan ne pianon päälle. Kävelen aution marketin hyllyjen välissä vain mehupurkki ja paahtoleipä käsissäni. Katson televisiosta mustavalkoista komediaelokuvaa vuodelta 1938 ja väritän viime viikolla piirtämäni luonnospaperin maiseman taivaan punaisella kuulakärkikynällä.
Sen jälkeen on klassinen marraskuu: hakeudun ystävieni seuraan, tai en tiedä miten päin se tapahtuu, kumminkin päin, luulen, löydämme toisemme kuitenkin, kokkaamme, puhumme loputtomiin tai olemme hiljaa, skypetämme Euroopan toiselle laidalle, annamme toisillemme lahjoja vain siksi että voimme, autamme niin monin tavoin että se on välillä ylitsevuotavaa. Olemme vain seurana ilman suunnitelmia, tai toteutamme aiemmin miettimiämme asioita. Silitämme toisiamme, tarjoamme yöpaikkoja sohvillamme suuntaan ja toiseen.
Kaiken tämän ja moninaisten työstressien – joita en käsittele täällä – jälkeen tunsin oloni sunnuntaina hyväksi. Ei olisi kannattanut: maanantai alkoi noroviruksella ja kuumeilulla, joka jatkuu osaksi edelleen. Tylsistyttää huono olo, väsymys ja makaaminen, mutta ei voi mitään. Kaksi vuorokautta tuntuu viikolta. Kuuntelen musiikkia ja luen läpi kirjahyllystäni Huovisen tuotantoa, niitä lyhyitä. Keskittymiskyky ei riitä nyt muuhun, vaikka kirjoja onkin taas ilmestynyt kasa pöydän reunalle.
11/11
Leonard Cohen, Lauluja, s. 9, Otava 1974, suomentanut Jarkko Laine.
27/09
Eikö olekin viisainta istua levossa ja rauhassa ja pohdiskella suopeasti tätä meidän maailmaamme, missä kauneutta alati pönkittää rumuuden jalusta: jos jalustan tuhoaa, vajoaa kauneus oitis maan rakoon.
John Steinbeck, Hyvien ihmisten juhla / Torstai on toivoa täynnä, s. 152, Otava (Suuri Suomalainen Kirjakerho) 1978.
20/09
Viikot ovat olleet taas valitettavan rikkonaisia. Kirjoittaminen jää laskutettavien töiden, sinne tänne matkustavien ihmisten ja vuoroveden lailla loiskuvien paskamyrskyjen jalkoihin. Olen läsnä yhdelle asialle kerrallaan, ja saan siitä kiittävää palautetta, vaikka en sitä tietysti palautteen tai kiitosten takia tee. En stressaa, koska nyt kalenteri näyttää kiitettävän tyhjältä, kuten myös pankkitili, joten suuria arkielämää sekoittavia liikkeitä ei voisikaan tehdä vaikka haluaisi. En halua, olen tyytyväinen, pidän yllä rutiiniani, päiväkuvitelmissani erakoidun ensi kuukaudeksi, keskityn vain töihin ja kirjoihin.
